Filatovin mukaan Niinistön tavoitteena oli työsopimuslakia tehtäessä heikentää työehtosopimusten yleissitovuutta.
- Hänen suuri tavoitteensa oli työehtosopimusten heikentäminen, vaikka työnantajajärjestöt ja yrittäjäjärjestö tukivat kolmikantaisesti muotoiltua esitystä työsopimuslain uudistamisesta. Niinistö olisi halunnut jättää työntekijät enemmän oman onnensa nojaan. Onneksi tiukalla väännöllä ministeri saatiin taipumaan ja turvattua työehtosopimusten yleissitovuus.
Filatovin mukaan Niinistöllä ei ole kovinkaan hyvää ymmärrystä työelämän asioista.
- Tämä tietämättömyys tuli esille muun muassa silloin, kun presidenttiehdokkailta kysyttiin kaupanmyyjän ansiotuloja. Niinistö arvioi myyjän tulot lähes tuplasti todellista suuremmiksi.
- Ei siis ihme, että Niinistö on pitänyt suomalaisia työmarkkinoita jäykkinä ja halunnut kasvattaa tuloeroja, jotta Suomeen syntyisi lisää työpaikkoja. Jos kuvittelee matalapalkka-alojen palkat paljon todellista suuremmiksi, niin todellisuutta katsoo aivan väärästä näkökulmasta, Filatov päivittelee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
.....kertoo SDP!!!!!
Filatov on vasemmistomuori, jos et sattunut tietämään. Joten yrittää heittää lokaa Niinistön päälle, kun äijä on hyvässä nousussa! EI ONNISTU!
(siinäkin meillä ministeri, joka ei oo saanut mitään hyvää aikaan tuolla työpuolella)
jauhaa, niinkuin te täällä, tietämättömät raukat.
Tätähän on jo moneen kertaa yritetty teille selvittää mutta ei ole mennyt tajuntaan, mutta sehän on teidän asia mihin uskotte, julkiseen sanaan vai selittämättömään valheeseen.