Kuulun metalliliittoon enkä ennen ole näillä sivuilla käynyt mutta nyt päätin kertoa oman mielipiteeni. Ihmetyttää tuo NATO vouhotus ja epäasiallinen kampanjointi mitä on liikkeellä. Minua kiinnostaa työläisenä että meillä on työtä jatkossakin ja työnteosta pitää saada kunnollinen korvaus.
Kun olen ehdokkaita kuunnellut niin taitaa nyt tulla se historiallinen vaali jossa meikäläinen äänestää kokoomuksen ehdokasta enkä ole meidän tehtaalla yksin ajatuksineni. Tarja Halonen ei mielestäni kunnioita meitä työntekijöitä itsenäisinä ajattelevina ihmisinä vaan jonakin kollektiivisena massana jota pystytään ohjailemaan. Hän on etääntynyt meistä duunareista ja kyllä mollaa vastustajaansa mutta valitettavasti Niinistö on ehdokkaista se joka luo uskoa tulevaisuuteen. Hän uskaltaa kertoa rehellisesti ikävätkin asiat mutta hänen johdollaan uskon että meillä on paremmat mahdollisuudet selvitä seuraavasta 6 vuodesta.
t.vaippaaja

Vastaukset 4
Vanhimmat
kommentti!
Olen samaa mieltä, että työtä on kannustettava.
Työtä ja yrittämistä. Eihän tukipolitiikalla voi jatkaa ikuisesti. Kohta on Suomi konkurssissa ja se maahan putoaminen on raju.
Kannattaa miettiä, kun kohta suuret ikäryhmät lähtevät eläkkeelle. Kuka kykynee maksamaan eläkkeet, jos ei ole töitä? On vaan sosiaalituen piirissä olevia ihmisiä.
Siksi minäkin maatalon emäntänä kannatan Niinistön linjaa, joka katsoo tulevaisuuteen eikä jämähdä jaloilleen.
Tämä on jo liian läpinäkyvää herra TAO
Onpa todella mukavaa lukea tuollaista tekstiä!
Kyllähän se on jo näiden kuuden vuoden aikana huomattu,ettei Halonen ole saanut mitään aikaan eikä häntä kiinnostakaan muu kuin oman edun tavoittelu.
On viimeinkin aika saada Suomeen presidentti,joka on kiinnostunut Suomen asioista ja joka haluaa viedä maata kohti tulevaisuutta!
Saulista me yhdessä teemme Suomen seuraavan presidentin!
se kesti mutta taas Duunarikin uskaltaa ajatella ihan itse.
Työväen liikkeen historia alkoi Wriktiläisessä muodossaan porvareitten kanssa yhteityötä tehden ja yhdessä myös työoloja parantaen...
AY-liike kaapattiin vallankumouksen välineeksi ja on yhä sillä tiellä. Vihollisuuksien sijaan on aikakin tehdä muutos.
Se on aika moinen arvoitus että mihin perustuu se usko, että Porvarin kannattaisi pitää hyvät ammttitaitoiset työntekijänsä köyhyydessä
Duunari tekee paremmin työnsä jos uskoo huomenna elävänsä leveänin kuin viimeviikolla.
Ja toisaalta mitä hyödyttää duunaria työnatajan rokottaminen ylimääräisillä kuluilla joita AY-liike ajaa. Ei se ole metallipajan omistajan asia maksaa ilmasisia keinohedelmöitys hoitoja lesboille. Mutta sitähän ne sosiaalikulujen korotukset merkitsevät.
Kyllä yrityksestä, asikkaista ja duunarista huolenpitämisen täytyy olla riittävä vaatimus sille porvarillekin.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan