Takinkääntö

Montako kertaa takkia voi kääntää?
24.1.2006

--------------------------------------------------------------------------------

Kuinka monta kertaa poliitikko voi kääntää takkiaan menettämättä uskottavuuttaan? Jyrki Kataisen (kok.) esittämä asiallinen kysymys jää päällimmäisenä mieleen eduskunnan puhemies Paavo Lipposen (sd.) sunnuntaisen NATO-puuskahduksen jälkeen.

"Mitä vikaa NATO:ssa on?", kysyi Lipponen vielä syksyllä 2003, puolusti Martti Ahtisaarta, ja soimasi suomalaista NATO-keskustelua siitä, että sen sijaan, että pohdittaisiin millainen on turvallisuusympäristömme, onkin pantu Yhdysvallat tuomiolle. Sunnuntaina Lipponen syytti kokoomuksen presidenttiehdokasta, Sauli Niinistöä, NATO-myönteisyydestä tyyliin, joka antoi ymmärtää Lipposen kääntäneen kelkkansa.

Ei ole ihme, että Niinistö onkin saanut aiheen todeta kuinka NATO-jäsenyyttä yritetään työntää hänen kurkustaan alas. Tarkemmin Niinistön puheita lukenut huomaa, kuinka hän on pikemminkin herättänyt aiheellista keskustelua ja esittänyt tarpeellisia kysymyksiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sen sijaan, että olisi ollut liittämässä Suomea NATO:on. Enää keskustelu ei sovi Lipposelle.

Puhemies teki lausunnollaan münchausenmaisen tempun ja veti kertanykäisyllä maton itsensä alta. Tästä eteenpäin hänen ulkopoliittiset lausuntonsa päätyvät aina selittelyyn siitä, mitä hän oikeastaan milläkin lausunnolla tarkoitti, mitä mieltä hän kulloinkin on NATO:sta ja Suomen ulkopolitiikasta sekä siitä, saako ulkopolitiikasta keskustella vai ei. Voisikin kysyä, jälleen retorisesti, että kun puhemiehellä ei eduskunnan täysistunnossa ole äänivaltaa eikä kummoista puhevaltaakaan, niin menikö nyt arvovaltakin?

Vakavammin puhuen näyttää siltä, että Lipposen lausunto liittyy siihen yleiseen hätätilaan joka SDP:ssä vallitsee Tarja Halosen aseman puolesta. SDP:n ulkopoliittisen linjan rippeiden uhraaminen liittyy samaan jatkumoon, jossa SAK:n jäsenten varoilla parjataan toista ehdokasta.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

temppu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu