sanoa olevansa työväen presidentti, siitä syystäkö kun hän ottanut
kantaa työelämään työnantajien puolelle mennen kannattamalla
työnantajien oikeutta palkanalennuksiin ja työaikajoustoihin
kokoomuksen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä ollessaan.
Jos työnantajilla ei sattuisi menemään riittävän hyvin omasta
mielestään ja esimerkiksi ehkä jäämään riittävästi omasta mielestään
"viivan" alle jaettavaksi osinkoina ja optioina osakkeen-
omistajille ja avainhenkilöille.
Ja jos työaikajoustoihin mentäisiin, silloin kun työnantaja tarvii,
niin tiedän sen tarkoittavan ainakin minun työpaikallani sitä että
teemme pitkiä päiviä silloin kuin työnantaja niin haluaa ja juuri
kesäisin niitä teetettäisiin ja talvella saisimme sitten vastaavasti
vapaana ne tehdyt ylimääräiset päivät.
Ja aikooko hän "arvojohtajana" puhua näiden asioiden puolesta mahdollisena
presidenttinä, tiedän ettei presidentti näistä voi päättää, mutta sen
haluaisin tietää kannattaako hän aiempia kannanottojaan näissä asioissa.
Eikö tällaisia asioita kannattanutta presidenttiehdokasta pitäisi
oikeammin kutsua työnantajien presidentiksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, varmasti pieni- ja keskituloisen asema
heikkenee jos Niinistön kaltaiset pääsevät päättämään asioistamme.
Ei muuten varmaan heikkene ! Nykytilasta ei voi olla suunta kuin ylöspäin !
Kyllä kansa tietää !
Kerro mihin lakiin on kirjattu 8h työpäivä?
Työlainsäädäntöönkö?
Väärin!
Se on kirjattuna työehtosopimuksiin! Ja nämä työehtosopimusten yleissitovuudet sauli haluaa nujertaa!
Johtaminen ja vastuun ottaminenkin on työtä. Kaikki on työtä, senhän kertoo fysiikan ja filosofian lait.
Mistä sitä tietää, mitä Sauli aikoo puhua. Ainakin Sauli on pätkätöistä puhunut niin, että Saulin mielestä on kovin kummallista, että julkinen sektori on yksi suurimmista pätkätöiden teettäjistä. Että tämä tulee ehkä loppumaan. Yksityisellä puolella Sauli on sanonut, että pätkätöitä tulee olemaan. Se olisi hänen mielestään parempi kuin ei olisi ollenkaan töitä.
1 teollisuusalan työpaikka tuo 1,5 palvelualan työpaikkaa! Että näin!
Jos saulin rahoittajien ainut vienti ulkomaille on teollisuus yritysten ulosliputtaminen, syö tämä reaktio palvelualan työpaikkojakin!