Tavallisesti luotettavasta lähteestä saamamme tiedon mukaan tulevan sunnuntain kansanäänestyksessä Suomen kansa äänestää istuvan presidentin laulukuoroon. Mutta Tarjaa ei jätetä, vaan olemme jo varmistaneet Tarjalle paikan Manun ja Maran kuoroon. Ko kuoron ensiesiintyminen uudella kokoonpanolla on keväänkorvalla TV:n Itsevaltiaat-ohjelman loppukevennyksessä, jossa Tarjalla on tinurin osa puiston penkillä istuvien Manun ja Maran keskellä. Seuravan kerran SDP:n uutiset kuullaan 6 vuoden päästä mikäli Eero on kasvanut niin isoksi, että hänet voi laittaa ehdolle pressanvaaleisa. Siihen asti kuulemisiin täältä ja toivotamme kaikkea hyvää Suomen kansalle Saulin seurassa seuraavat 6 vuotta.
SDP:n uutiset
Hyvää iltaa
078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.