Kuljetuskoppa heilui puolelta toiselle ja tömähdin kopan seiniin. Enintään kuusi vuotias tyttö kurkki koppaan ja työnsi pulleita sormiaan kaltereiden raoista. Minut oli ostettu eläinkaupasta, missä minua oli hoidettu hyvin. Siellä ihmiset kävivät ihastelemassa minua ja minulle ja kanikavereilleni annettiin ruokaa ja meidät päästettiin aina kaupan sulkemisaikaan vapaaksi. Nyt olin matkalla jonnekkin tuntemattomaan paikkaan. Oudot hajut olivat voimakkaita ja kovat äänet pelottivat minua. Käperryin kopan nurkkaan. Kopan pohja oli kylmä eikä siinä ollut pehmusteita. Muistin koko poikueen, kaikki siskoni ja veljeni. Nyt kaikki olivat yhtäkkiä poissa... Ei mitään muistoa enää kenestäkään tutusta.
Auto tömähti pysähdyksiin. Tyttö katosi aukosta ja joku otti kiinni kopan kahvasta. Koppa heilui entistä kovemmin ja yritin epätoivoisesti upottaa kynteni kopan pohjaan että pysyisin pystyssä. Kaaduin, kun kopasta päästettiin irti ja se tömähti lattialle. Uudet hajut olivat sietämättömät. Radio pauhasi. Kaikki oli erillaista kuin rauhallisessa eläinkaupassa. Koppa nostettiin ja vietiin huoneeseen, jossa oli paljon leluja ja outoa tavaraa. Minut otettiin pois kuljetuskopasta ja työnnettiin pieneen häkkiin. Häkki oli pieni. Liian pieni. Häkissä oli minun lisäkseni vain ruokakupit ja yksi nuken kenkä. Ei sinne olisi muuta mahtunutkaan. Lapsi juoksi häkille ja alkoi toljottaa minua. Halusin rauhaa, mutta lapsi vain työnteli sormiaan ja näytteli kieltä minulle. Minulla ei ollut paikkaa mihin piiloutua, tai mennä suojaan lapsen katseilta. Lattialla ei ollut taaskaan mitään. Ei pehmusteita, ei olkia, ei mitään. Kuinka ihmiset voivat pitää eläimiä tälläisessä tilassa? Ajattelin. Häkki oli ikkunan alla ja minulla oli kylmä. Kyyristyin ja aloin itkeä.
En tiennyt kauanko olin ollut paikassa, mutta olin aivan henki hievärissä. Ruokaa oli vain kupin pohjalla, ja silloin kun sitä sai, söin sen silmänräpäyksessä. Ruoka-aikoja ei ollut ja joskus ruokaa ei ollut ollenkaan. Koska heinää ei ollut mahani oli koko ajan kipeä. Vesi oli myös vähissä. Häkkini haisi koska kukaan ei sitä siivonnut. Minulla oli nuha ja kauhea olo. Jätöksistäni oli tullut ihan oma pohja häkilleni. Turkkini haisi ja se oli takkuinen, koska olin liian sairas enkä kykenenyt pesemään turkkiani. Kukaan ei tullut katsomaan minua. En ollut pääsyt ulos ollenkaan sinä aikana, kun olin ollut täällä. Lapsi avasi joskus häkin oven ja alkoi tökkimään minua. Pari päivää sitten raapaisin tyttöä, että hän lopettaisi. Nyt en pystynyt edes liikahtamaan. Laihduin päivä päivältä enemmän. Uskoin että jo kuukausia oli kulunut. Asetuin makaamaan ja tuskat olivat sietämättömät. Otin mukavan asennon, hengitin syvään ja suljin silmäni. Nyt oli aika tehdä se. Ajattelin vielä perhettäni. Nyt oli aikaa. Kukaan ei estäisi. Olin valmis. Otin henkeä viimeisen kerran, ja... Joku tarttui päättäväisesti minusta ja nosti minut sormiensa suojassa lämpimään kuljetuskoppaan. "Tämä asia on loppuun käsitelty. Selvää eläinrääkkäystä. Tuossa sakko" Kuulin miehen sanovan tiukasti lapsen isälle. Kuljetus kopan pohja oli pehmeän huovan peitossa. Mies kuljetti minut autoon hölskyttämättä koppaa ja autossa hän laittoi kopan turvallisesti turvavöihin että se ei heiluisi. Hän ajoi matkan rauhallisesti. Hän pysäköi auton eläinsairaalan pihaan. Hän otti minut hellästi kopasta ja kantoi minut pehmeästi sairaalan pöydälle. Pöydällä oli pehmeä pyyhe ja toinen mies alkoi tutkia minua. "Kauheaa tuo eläinrääkkäys. Aivan sairasta. Tämäkin on ihan puhki vaikka on vasta poikanen. Tämä selviää lääkkeillä ja hyvällä hoidolla. Tätä ei tarvitse lopettaa." Mies sanoi pehmeällä äänellä samalla kun hän tunnusteli mahaani. Hän otti esiin rokotuspiikin ja tunsin pienen piston kyljessäni.
Oloni oli parempi jo parinkymmenen minuutin kuluttua. Minut oli siirretty paksulla olkimatolla pehmennettyyn isoon häkkiin joka tuoksui tutulta. Kohta huomasin, että haju ei tullutkaan häkistä, vaan eläinkaupan omistajasta. Hän oli tullut katsomaan minua, ja sanoi että ottaa minut kotiinsa asumaan sitten kun pääsen pois sairaalasta. Minua pidettiin sairaalassa vielä viikon ja lopulta minä aloin tehdä onnen pomppuja. Olin täysin terve, kuulin että minun entinen huono omistajaperhe oli saanut huimat sakot eläinrääkkäyksestä. Enää en ollut heikko ja sairas. Nyt oli elinvoimainen ja terve. Eläinkaupan omistaja tuli hakemaan minut ja kuljetti hellävaraisesti kotiinsa, missä odotti myös siskoni. Sain elää koko loppuelämäni hyvässä hoidossa ja perheenjäseneni seurassa. Olin niin onnellinen.
THE END
Kirjoittanut: Annie=Kanifani=Kanit kunniaan
P.S Tämä tarina on tehty kiitokseksi niille, jotka hoitavat eläimiään hyvin. Etenkin kaneja.
Tämä on opetus niille, jotka eivät välitä lemmikeistään. Opetus, jossa kerrotaan miten voi käydä lemmikille.
Auto tömähti pysähdyksiin. Tyttö katosi aukosta ja joku otti kiinni kopan kahvasta. Koppa heilui entistä kovemmin ja yritin epätoivoisesti upottaa kynteni kopan pohjaan että pysyisin pystyssä. Kaaduin, kun kopasta päästettiin irti ja se tömähti lattialle. Uudet hajut olivat sietämättömät. Radio pauhasi. Kaikki oli erillaista kuin rauhallisessa eläinkaupassa. Koppa nostettiin ja vietiin huoneeseen, jossa oli paljon leluja ja outoa tavaraa. Minut otettiin pois kuljetuskopasta ja työnnettiin pieneen häkkiin. Häkki oli pieni. Liian pieni. Häkissä oli minun lisäkseni vain ruokakupit ja yksi nuken kenkä. Ei sinne olisi muuta mahtunutkaan. Lapsi juoksi häkille ja alkoi toljottaa minua. Halusin rauhaa, mutta lapsi vain työnteli sormiaan ja näytteli kieltä minulle. Minulla ei ollut paikkaa mihin piiloutua, tai mennä suojaan lapsen katseilta. Lattialla ei ollut taaskaan mitään. Ei pehmusteita, ei olkia, ei mitään. Kuinka ihmiset voivat pitää eläimiä tälläisessä tilassa? Ajattelin. Häkki oli ikkunan alla ja minulla oli kylmä. Kyyristyin ja aloin itkeä.
En tiennyt kauanko olin ollut paikassa, mutta olin aivan henki hievärissä. Ruokaa oli vain kupin pohjalla, ja silloin kun sitä sai, söin sen silmänräpäyksessä. Ruoka-aikoja ei ollut ja joskus ruokaa ei ollut ollenkaan. Koska heinää ei ollut mahani oli koko ajan kipeä. Vesi oli myös vähissä. Häkkini haisi koska kukaan ei sitä siivonnut. Minulla oli nuha ja kauhea olo. Jätöksistäni oli tullut ihan oma pohja häkilleni. Turkkini haisi ja se oli takkuinen, koska olin liian sairas enkä kykenenyt pesemään turkkiani. Kukaan ei tullut katsomaan minua. En ollut pääsyt ulos ollenkaan sinä aikana, kun olin ollut täällä. Lapsi avasi joskus häkin oven ja alkoi tökkimään minua. Pari päivää sitten raapaisin tyttöä, että hän lopettaisi. Nyt en pystynyt edes liikahtamaan. Laihduin päivä päivältä enemmän. Uskoin että jo kuukausia oli kulunut. Asetuin makaamaan ja tuskat olivat sietämättömät. Otin mukavan asennon, hengitin syvään ja suljin silmäni. Nyt oli aika tehdä se. Ajattelin vielä perhettäni. Nyt oli aikaa. Kukaan ei estäisi. Olin valmis. Otin henkeä viimeisen kerran, ja... Joku tarttui päättäväisesti minusta ja nosti minut sormiensa suojassa lämpimään kuljetuskoppaan. "Tämä asia on loppuun käsitelty. Selvää eläinrääkkäystä. Tuossa sakko" Kuulin miehen sanovan tiukasti lapsen isälle. Kuljetus kopan pohja oli pehmeän huovan peitossa. Mies kuljetti minut autoon hölskyttämättä koppaa ja autossa hän laittoi kopan turvallisesti turvavöihin että se ei heiluisi. Hän ajoi matkan rauhallisesti. Hän pysäköi auton eläinsairaalan pihaan. Hän otti minut hellästi kopasta ja kantoi minut pehmeästi sairaalan pöydälle. Pöydällä oli pehmeä pyyhe ja toinen mies alkoi tutkia minua. "Kauheaa tuo eläinrääkkäys. Aivan sairasta. Tämäkin on ihan puhki vaikka on vasta poikanen. Tämä selviää lääkkeillä ja hyvällä hoidolla. Tätä ei tarvitse lopettaa." Mies sanoi pehmeällä äänellä samalla kun hän tunnusteli mahaani. Hän otti esiin rokotuspiikin ja tunsin pienen piston kyljessäni.
Oloni oli parempi jo parinkymmenen minuutin kuluttua. Minut oli siirretty paksulla olkimatolla pehmennettyyn isoon häkkiin joka tuoksui tutulta. Kohta huomasin, että haju ei tullutkaan häkistä, vaan eläinkaupan omistajasta. Hän oli tullut katsomaan minua, ja sanoi että ottaa minut kotiinsa asumaan sitten kun pääsen pois sairaalasta. Minua pidettiin sairaalassa vielä viikon ja lopulta minä aloin tehdä onnen pomppuja. Olin täysin terve, kuulin että minun entinen huono omistajaperhe oli saanut huimat sakot eläinrääkkäyksestä. Enää en ollut heikko ja sairas. Nyt oli elinvoimainen ja terve. Eläinkaupan omistaja tuli hakemaan minut ja kuljetti hellävaraisesti kotiinsa, missä odotti myös siskoni. Sain elää koko loppuelämäni hyvässä hoidossa ja perheenjäseneni seurassa. Olin niin onnellinen.
THE END
Kirjoittanut: Annie=Kanifani=Kanit kunniaan
P.S Tämä tarina on tehty kiitokseksi niille, jotka hoitavat eläimiään hyvin. Etenkin kaneja.
Tämä on opetus niille, jotka eivät välitä lemmikeistään. Opetus, jossa kerrotaan miten voi käydä lemmikille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että eläinrääkkäyksestä annetaan todella pienet sakot, ja eläinrääkkääjä voi uusia tapauksen todella nopeasti. eläinten pitokieltoa ei anneta kuin aniharvoin..
moni eläin kärsii myös ihmisen tietämättömyydestä. Kun pitää hankkia jokin eläin, mutta sitä ei osata hoitaa oikein.
tiedän tapauksen missä kani ei saa kuin silloin tällöin heinää, liikunta on olematonta ja häkki likainen. Kanilla ei ole edes seuraa. Häkki on kuitenkin iso. kani voi myös olla kaksikin päivää ilman vettä.
Tästä on huomautettu kanin omistajalle ja olen jopa ehdottanut että hän luopuisi kanista, ja myös sanonut että jos ei osaa hoitaa eläintään, siitä kannattaa luopua ja antaa jollekkin joka osaa käsitellä kaneja. Omistaja väittää että välittää kanistaan liikaa, ja ei halua luopua siitä. On myös luvannut parantaa olosuhteita.
Pitkään aikaan en ole ko. ihmistä nähnyt, enkä tiedä myöskään kanin olosuhteista enään. toivon vain että kanilla on nykyään paremmat oltavat.
mutta, miten joku voi väittää rakastavansa jotain eläintä, jos ei hoidakkaan sitä kunnolla, eikä edes ajattele eläimen parasta?
Kirjoitit todella hienon tarinan, kumpa tuollaiset ei kävisi ikinä toteen.
Kyllä kaikista eläimistä pitää pitää erityistä huolta. Kannattaa ajatella millaista kohtelua itse lemmikinä haluaisi.
samankaltainen tarina kun mun sarjis.. :D (kanienkotikolo.urli.net -> muuta kaniaiheista) siis hieman. ja samankaltainen kuin se "lean tarina".
Kaunis tarina! Olet hyvä kirjoittamaan! :D Toivottavasti joku tällainen eläinrääkkääjä sattuu lukemaan tämän ja tekee parannuksen.. toiveajattelua. Jos joku sellainen lukee tämän hän luultavasti vain suuttuu ja päättää että "nää on näitä kettutyttöjen vouhotuksia, ei asia näin ooo, kani on vaa ilonen ku saa kodin" SIKSI KIITÄN NÄITÄ ELÄINTENSUOJELUVIRANOMAISIA!
Olipas opettavainen tarina. Olet oikeassa.
Oli hieno tarina!
Tuli niin kamala ikävä omaa kaniani josta jouduin luopumaan vuosiaikaa oman allergiani takia, mutta hyvin tyytyväinen että äitini otti sen luokseen ja nyt se saa olla kesät ulkona. Kuitenkin ihaninta on käydä välillä katsomassa omaa vauvaani ja parasta on se että se on vieläkin vauvani. kun se näkee minut ensimmäiseksi se kupsahtaa varpailleni makaamaan ja sitten se seuraa minua joka paikkaan mihin menenkin!
Kuulin, kun häkkiini koputettiin. Olin kuin telkeiden takana, ja siellä olinkin. Noin kaksitoista vuotias omistajani, joka oli syntynyt keskosena, ja oli vammainen, rääkkäsi minua. Häkkini oli iso, ja hän yritti pitää minusta huolta, mutta taisi olla liian sairas. Menin mökkiini, joka oli ainakin puolen häkin koosta. Tunsin pian että häkkini pieneni. Tyttö kotti minut syliinsä ja katsoi minua kieroilla, mutta hyvin näteillä silmillään, ja juoksi ulos. Hän vei minut lääkäriin.
Loppu!
P.S. Tiesitkö, että vammaisilla, keskosilla, kierosilmilläkin, on pehmeä ja rakastava sydän. Tämä on niille jotka eivät sitä tienneet... Onnea tulevaisuudessa.
Kirjoittanut: Henna Swaden