PUNAINEN LANKA

Kiitos Maarit Tastulalle hyvästä haastattelusta, osasi kysyä oikein ja hyviä kysymyksiä. Toimittajat voisivat tv-kanavilla ottaa oppia. Halonenkin joutui välillä miettimään tosissaan ja hieman, sanoisinko puhui itseään pussiin.
11530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Halonen muuten oli aika vakuuttava Tastulan haastattelussa. Jopa yllättävän hyvä. Luulen, että moni epävarma sai nyt hänen painokkaita sanojaan kuunnellessaan kaipaamansa selvyyden. Halonen on todellakin omat arvonsa sisäistänyt, ja ne ovat hyviä arvoja. Arvovastakohtien aika ei nimittäin ole ohi.

Äänestä
  • ..ihmiset olla erilaisia. Minä sain täysin toisenlaisen käsityksen. Minusta Halonen yllätettiin , niin jotta eipäs tullutkaan semmmoisia "kynttilänvalossa" tulevia pehmeitä kysymyksiä. Kaiken kaikkiaan surkea esitys (tuskin tarvitsee perustella).

    Äänestä

  • Tastulan haastattelussa Halonen oli todella loistava, vakuuttava, asiantuntava ammattilainen.
    Tuli oikein hyvä mieli sitä katsellessa.

    Äänestä

Siis
"opiskelijoiden on pudotettava elintasoa"
oli yksi ihmetttelyn aihe.
(Ne porvaritko vaan opiskelee vai miksi noin kommentoi, reaalielämä hukassa?)


Myös Venäjän KIOTOn sopimuksen kehuminen toistamiseen ei vakuuta kun totuus on näin

"Venäjälle sopimukseen liittyminen on taloudellista, sillä vuoden 1990 jälkeen Neuvostoliiton aikainen teollisuus on romahtanut, ja Venäjä ei tuota enää samaa määrää kasvihuonekaasuja. Näin se voi päästökauppaan osallistuessaan toimia päästöoikeuksien myyjänä."

Äänestä

kaikki muutkin elämäämme vaikuttavat lait. Katsokaa kukkaroonne ja kysykää, onko elämä mennyt kovaski. Syy: Tarja H.
Suomi lienee ainoa maa maailmassa, jossa rikkaat eivät maksa miljardiomaisuuksista penniäkään veroa. Kiitos Tarja ja Lipponen ym.

Äänestä
  • ... että sinullakin on arvot kohdallaan. Näin juuri.

    Alas TT, EVA, EK, Kokoomus, Niinistö ja Lipponen.

    Äänestä

  • kiva... kirjoitti:

    ... että sinullakin on arvot kohdallaan. Näin juuri.

    Alas TT, EVA, EK, Kokoomus, Niinistö ja Lipponen.

    minäpä äänestän Saulia!

    Äänestä

  • on nimittäin pressapari, ovat nousseet kuuden vuoden aikana miljonääriluokkaan.

    Äänestä

hyvin kertoi arvoistaan ja maailmankuvastaan
vielä voimakkaammin olisi voinut tuomita markkinavoimien harjoittaman planeetan raiskaamisen....... kakkanen loppu häämöttää eikä se saulin politiikalla muuta kuin pahene

Äänestä
  • meinaan sen rahapotin!!!!

    Äänestä

  • Halonen puhuu, mutta ei tee mitään. Halosella ei ole yhteenkään ongelmaan mitään ratkaisua. Suu käy
    ja puhe harhailee ja rönsyilee aiheesta, mutta ongelmanratkaisu taitoa ei Halosella ole.
    Teot puuttuvat. Ihmisillä on väärä kuva tästä äksyilijästä, jolla on äärifeministin arvot. Hänen mielestään kaksi äitiä on parempi lapsille,
    isä ei lainkaan. Lesbojen hedelmöityshoito veronmaksajien rahoilla on hänen pinopisteensä ulkopolitiikassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saulille ääni kirjoitti:

Kiitos Maarit Tastulalle hyvästä haastattelusta, osasi kysyä oikein ja hyviä kysymyksiä. Toimittajat voisivat tv-kanavilla ottaa oppia. Halonenkin joutui välillä miettimään tosissaan ja hieman, sanoisinko puhui itseään pussiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu