On masentavaa nähdä, miten Halosen "jokaiselle jotakin hyvää"-populismi uppoaa kansaan. Suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 96 pinnaa. Halosella on n. 130.
Ero on niin huikea, että Halonen pystyy kusettamaan mennen tullen kaikki alle 110 Äo-pisteen ihmiset puolelleen. Heillä ei yksinkertaisesti riitä potentiaalia ymmärtää Halosen lausuntojen täydellinen sisällöttömyys.
Niinpä tämä kansan typerä enemmistö äänestää Halosta, koska ei pysty hahmottamaan, kuinka heitä kusetetaan ympäripyöreillä lausunnoilla, joita kuka tahansa älykkäämpi ihminen pystyisi suoltamaan, jos olisi Halosen tavoin tarkoituksellisen epärehellinen.
Ruotsinkielinen haastattelu paljasti jälleen kerran Halosen taitavuuden kääntää takkinsa koko ajan uskottavan kuuloisesti niiden asioiden mukaan, joiden tiedetään kansaan purevan. Samoin hän aivan pokkana muutti mielipiteensä samaksi Niinistön kanssa, jos huomasi Niinistön ilmaisseen paremman vaihtoehdon.
Surukseni tiedän, että kansalaisten kyky hahmottaa kokonaisuuksia, ei riitä tämän luikurimaisuuden havaitsemiseen.
Punainen lanka paljasti saman. Halonen luikuroi hankalista kysymyksistä asettelemalla kysymyksen uudelleen itselleen sopivaksi ja vastasi sitten siihen kansaan uppoavilla fraaseilla. Häneltä ei puristunut ulos yhtäkään todellista jämäkkää mielipidettä. Kaikki sanominen perustui tuuliviirimäiseen populismiin: kannatan kakkia hyviä asioita ja järjestän niitä kansalaisille.
On pakko sanoa, että on niin vastenmielinen niljake, että en tiedä mitä tehdä, jos tuota joutuu katselemaan vielä kuusi vuotta. Toisaalta käy sääliksi suomalaisia, että heitä taas ollaan jymäyttämässä, mutta itsepä he ristinsä valitsevat.
Tuollainen kusetus on kuitenkin jotenkin niin alhaista, että toivoisi hyvältä haltijalta kansalaisille hieman älyä lisää, että näkisivät ja heräisivät, mutta taitaa olla turha toivo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
valittamasta!
TArja on hyvä pressa ja sillä siisti!
jo luovutit?. Kamppaile kuin mies vielä sunnuntaihin saakka:-)
Kävin tänään ennakkoäänestämässä ja katselin porukkaa, joka jonotti koppeihin:
Toppatakit päällä töpöttäviä reppanoita, puolidementoituneita eläkeläismummoja, pikäaikaistyöttömiä, kunnan virastojen pölyisiä hiirulaisia, pystyyn kuolleita vätökkäitä, kaikenkarvaisia elättejä. Lottokansaa kaikki tyynni.
Ajattelin, että nämä jo nuorena omasta ajatusmaailmastaan ja elämästään luopuneet eivät ikäkuuna päivänä kykene ymmärtämään parastaan, vaan he äänestävät sosialisteja vaikka nämä veisivät heidät kaasutettaviksi, niin kuin eräät sosialistit eli kansallis-sellaiset kerran ihmiskarjaa veivät. Saman tekivät rutnikoille sosialistisen paratiisin rakentajat naapurissa.
Kun suurelle, alle 110 ÄO:n, enemmistölle tarjoaa hyvän vihollisen (porvarit, juutalaiset,yms.) ja lupaa kaikkea hyvää ja kaunista ja vielä sirkushuveja, he ovat valmiit barrikadeille heitä kusettavien johtajiensa puolesta. He itse kärsivät lopulta eniten, mutta toisaalta on armeliasta, etteivät he edes tajua sitä.
Siksi uskon Halosen taas voittavan. Sääli.
hyödyllisiä idiootteja tylsistämällä näitä jo pienestä pitäen. Osittain siksi Suomen tulos on alle 100 (joka on keskiarvo). Aasialaiset ovat älykkäimpiä, mutta silti persoja sosialismille, miksi?
Ei vaan mahda mitään.
En mäkään varmaan Mensaan pääse (todennäköisesti jotain 75 luokkaa on äo), mutta ehkä asiat avautuvatkin vasta kun on kellokäyrän jommassa kummassa ääripäässä(?). Heh...