Ihmettelen asiaa. Olen duunari, Tarja presidenttinä 6 v. Onko asiat nyt hyvin? Puolustiko tavan duunareita? Tavalliset suomalaiset perheet, voiko kaikki hyvin?Verotus ei ainakaan parantunut. Miksi poistui varallisuusvero ?Tarja ei ainakaan vastaan laittanut. Miksi niinsanottu köyhänkansanpuolustaja suvaitsi tämänkin.Tässä maassa on paljon köyhiä ihmisiä joilla ei asiat ole hyvin. Eläkeläiset , perheet joilla pieniä lapsia. He ovat huonosti toimeetulevia. Itselläni asiat varmaan ihan hyvin.On työpaikka , kohtuullinen toimeentulo. ja katto päänpäällä. Kuitenkin huolestuttaa ihmiset jotka yrittää tulla toimeen omillaan ja joskus tarvitsisivat sosiaaliturvaa mutteivat sitä saa. Pienituloiset pienten lasten vanhemmat ja vanhukset. Miehet ja naiset jotka joskus aikoinaan pitivät suomen meillä. Sotaveteraanit joille on luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Saivatko he vastinetta uhrauksilleen. Osa vammautui ja osa luovutti henkensä. He ovat antaneet kaikkensa ja me olemme antaneet kaiken ilmaiseksi. Kaiken mistä he taistelivat. Kunnioitusta heille.Olisiko aika tehdä jotain? Kokoajan kuuluu tiedotusvälineistä , että työvoimaa vähennetään ja työvoima siirtyy ulkomaille. Syy kuulemma se , että ovathalvempia kuin suomalaiset. Väärä syy. Me teeemme työmme kunnoolla mutta heidän mielestään sillä ei ole väliä. Raha ratkaisee. Pitemmän päälle täällä kohta kurjuus jos tämä jatkuu. Nousukausi ei onnistu jos työpaikat viedään. Presidentksi henkilö joka arvostaa ammattitaitoa ei sitä joka tekee halvimmalla ja huonosti.Pienelle työnantajalle verohelpotusta myös jotta voisi työllistää mahdollisiman monta ihmistä.Ei tehtäisi niin vaikeaksi työllistämistä ,eikä varsinkaan niin kalliiksi.
Vielä olennainen asia. Perheet joilla on pieniä lapsia. Suomi tarvitsee tulevaisuutta , sitä ei tule jos ei ole uutta sukupolvea.Siksi pitäis tukea perheitä joissa isi tai äiti jää kotiin hoitamaan lapsia. Kasvattamaan uutta sukupolvea. Eläke pitäisi karttua myös koti-isille ja´kotiäideille jotka kasvattavat uusia suomalaisia.
Liian helposti tänne otetaan ns. turvapaikanhakijoita. Toki tervetulleeksi vaan kaikki jotka tule tänne suomalaisten ehdoilla tekemään työtä. Muut jotka hakevat vain sosiaaliturvaa ja haluavat vain käyttäää meitä hyväkseeen niin takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Vielä olennainen asia. Perheet joilla on pieniä lapsia. Suomi tarvitsee tulevaisuutta , sitä ei tule jos ei ole uutta sukupolvea.Siksi pitäis tukea perheitä joissa isi tai äiti jää kotiin hoitamaan lapsia. Kasvattamaan uutta sukupolvea. Eläke pitäisi karttua myös koti-isille ja´kotiäideille jotka kasvattavat uusia suomalaisia.
Liian helposti tänne otetaan ns. turvapaikanhakijoita. Toki tervetulleeksi vaan kaikki jotka tule tänne suomalaisten ehdoilla tekemään työtä. Muut jotka hakevat vain sosiaaliturvaa ja haluavat vain käyttäää meitä hyväkseeen niin takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanha toimimaton kannattaa vaihtaa uuteen toimivampaan.
24-vuotta on SDP:n edustaja ollut presidenttinä.
Hyvinvointi on muuttunut kansalle pahoinvoinniksi.
TEHDÄÄN HISTORIAA JA VALITAAN SAULI PRESIDENTIKSI
Voimia teidän perheelle !!
Minä ja moni kaverini on tehnyt päätöksen. SAK:n sikariporras on riittävästi kussut jäsenistöänsä silmiin! Nyt on protestin aika. Ääni Sauli Niinistölle!
Puheet on kauniita, mutta kaikkein kauheimpia ollaan käytännössä itselle vaan kahmivaan valtaa ja rahaa SDP:n ja SAK:n leirissä. Demaria en äänestä, mieluummin vaikka porvaria. Jos olisi fiksu vasemmistoliiton ehdokas (Esko Seppänen ym.) niin voisi harkita porvarin vaihtoehtona. Demareista ei ole oikein mihinkään! Hassu tilanne, mutta näin vain on!
Tarja Halonen nai rikkaan Arajärven ja allekirjoitti sen jälkeen lain, jolla varallisuusverot poistettiin! Autoa valitessa täytyi saada kaikkein kallein Mercedes (olisiko tyyliin joku S600 Lang). Maajusseja alkoi mielistelemään heti 2. kierroksen alussa ja teki itsensä naurettavaksi niin kaupungissa kuin maallakin. Eurooppaan on pakko päästä, vaikkei pressalla ole mitään tekemistä välttämättä kaikissa huippukokouksissa, kun ne on pääministerin asioita yms.
Hienoa Suomi, loistavaa istuva pressa!
Olet Duunari Mansesta oivaltanut täkeän asian.
Me tarvitsemme muutoksen, Suomi ja Suomen kansa tarvitsee jotain uutta ja tervehenkistä ajattelua tämän ummehtuneen, kotikutoisen,
itselleen etuja kahmivan sosialidemokratian
tilalle.
Se muutosvoima on Sauli Niinistö. Ääni Salelle.
Ja täällä meilläpäin ainakin 80 % äänestäjistä on samaa mieltä, joten sunnuntaina tulee muutos.
Odota vielä vähän aikaa.