Halonen ilmoitti jo

leipäpappi. Presidenttiä ei valita sillä perusteella osaako joku jo työn. Siihen vaikuttavat monet muut asiat.
7400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että on jo oppinut kuviot, mutta presidentin perusteet omalle uudelle valinnalleen ontuvat. Hänet on valittu ajamiensa asioiden takia. Samoin kuin muutkin presidentit ennen kaikkea.

Äänestä
  • ajamiseen. Hän on kuitenkin jarru uudelle ajalle.
    Hän on eräänlainen suomettumisilmiö. Valitettavasti vanhoja nuolemiskulissaeja ei tarvita enää, koska ne pahentavat suhteita. Jos tasaveroiset neuvottelijat luovat sellaisen kuvan omasta asemastaan, että toisen pitää nuolla niin sitä myös aletaan vaatia ilman mitään perusteita. Niinistö ilmaisi viisaasti ukrainalaiselle toimittajalle sen että Suomi tekee Nato-päätöksensä itse ei Venäjän luvalla. Näin hän asetti koko kysymyksen asiallisella tyylillä hieman omituiseen valoon. Hän mm. mainitsi EU-jäsenyyden. En muista tarkalleen, mitä hän sanoi, mutta hänen asenteensa on terveellä pohjalla.

    Äänestä

  • tehnyt mm. vähemmistöjen et... kirjoitti:

    ajamiseen. Hän on kuitenkin jarru uudelle ajalle.
    Hän on eräänlainen suomettumisilmiö. Valitettavasti vanhoja nuolemiskulissaeja ei tarvita enää, koska ne pahentavat suhteita. Jos tasaveroiset neuvottelijat luovat sellaisen kuvan omasta asemastaan, että toisen pitää nuolla niin sitä myös aletaan vaatia ilman mitään perusteita. Niinistö ilmaisi viisaasti ukrainalaiselle toimittajalle sen että Suomi tekee Nato-päätöksensä itse ei Venäjän luvalla. Näin hän asetti koko kysymyksen asiallisella tyylillä hieman omituiseen valoon. Hän mm. mainitsi EU-jäsenyyden. En muista tarkalleen, mitä hän sanoi, mutta hänen asenteensa on terveellä pohjalla.

    Ruotsi tai Ranska voisivat olla samalla sairaalla tavalla asennoituneita Venäjään kuin suomettumisesta edelleen toipuva maamme.

    Äänestä

  • EU-maat, kuten kirjoitti:

    Ruotsi tai Ranska voisivat olla samalla sairaalla tavalla asennoituneita Venäjään kuin suomettumisesta edelleen toipuva maamme.

    täällä röyhkeitä kysymyksiä ainoastaan ymmärretään ja myötäillään. Putinilla on jo kaksi tytärtä ja vaimo ei hän enää tarvitse Halosta.

    Äänestä

  • löytyvän tervettä itsetuntoa kirjoitti:

    täällä röyhkeitä kysymyksiä ainoastaan ymmärretään ja myötäillään. Putinilla on jo kaksi tytärtä ja vaimo ei hän enää tarvitse Halosta.

    vai millä tavalla kaunis leidi on päässyt asemaansa

    Äänestä

  • hän toivoi kansainvälisiä tehtäviä. Entä jos mitään muuta kummempaa ei tulekaan. Työtön ex presidentti. Mutta hänhän on jo 62, joten valmis vapaalle.

    Äänestä

  • pelkää omasta puolestaan kirjoitti:

    hän toivoi kansainvälisiä tehtäviä. Entä jos mitään muuta kummempaa ei tulekaan. Työtön ex presidentti. Mutta hänhän on jo 62, joten valmis vapaalle.

    kesken kampanjan, mikä on epävarmuuden merkki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaavansa työn, presidentti... kirjoitti:

leipäpappi. Presidenttiä ei valita sillä perusteella osaako joku jo työn. Siihen vaikuttavat monet muut asiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu