Olihan yllätys, että Sauli Niinistö hyväksyy lapsityövoiman.
Lapsityövoima
1234
285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinistön lausumasta.
"Niinistö kertoo mielellään tarinoita. FST:n tentissä hän kertoi käynnistään kiinalaisessa kodissa, jossa 40 neliön asunnossa asui kuusi henkilöä. Perheen äidillä oli uusi jääkaappi, jota hän iloisena oli esitellyt. Surkean palkkatason takia perheen kouluikäiset lapset joutuivat käymään päivät illat töissä. Heillä ei ollut mahdollisuutta siitä syystä käydä koulua eikä opiskella. Mutta, korosti Niinistö, he olivat iloisia ja onnellisia, sillä heillä oli uusi jääkaappi.
Tämäkö on Niinistön käsitys edistyksestä? Hän ei ole oivaltanut, että monen halpamaan talouden kasvu perustuu lasten riistoon työvoimana."
Ehkä suomessakin saisi ihmiset onnelliseksi???
"Mutta, korosti Niinistö, he olivat iloisia ja onnellisia, sillä heillä oli uusi jääkaappi."
Köyhien suomalaisten lapset töihin niin olemme kaikki onnellisia. Rikkaiden lapset saavat sitten opiskella.