Tässä kirjeenvaihtoani presidentin vaalitoimiston kanssa. Voinette itse päätellä miten omassa maassamme on lasten asioita hoidettu:
"Kiitos vastauksestasi. Pyydän välittämään tämänkin presidentille:
Mainitsit vastauksessasi "kaikki eivät halua tai voi, taloudellisista syistä hoitaa lapsia kotona"
Toinen sosiaali- ja terveysministeri Halonen olisi voinut silloin 80-luvulla luoda halutessaan tasa-arvoiset olosuhteet. Taisi vain olla muut kuin taloudelliset syyt veturina.
Lapsen etu on tärkein ja taloudelliset syyt saavat jäädä silloin toiseksi. Ei kai tässä ole ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin elää niiden reunaehtojen mukaan jotka 80-luvulla meille loitte. Olkoonkin että ne ovat epäoikeudenmukaiset ja YK:n lastenoikeuksien julistuksen ja jopa perustuslakimme vastaiset.
Nykyinen päivähoitomalli nojaa itäisen tutkimustradition tuloksiin. Silloin vähäteltiin läntistä traditiota jonka metodologia kyseenalaistettiin. Näin oma ohjaava professorini teki kun tinkasin kahdeksankymmenluvulla vastauksia.
Voinko tulkita vastaustanne siten että olette aktiivisesti veropoliittisin toimenpitein vaikeuttaneet niiden äitien ja perheiden asemaa joiden ihanteena on kasvattaa ja hoitaa omat lapsensa omassa kodissaan?
Mitähän Ylppö sanoisi.
On Tue, 24 Jan 2006 11:36:38 0200, TH-palaute wrote:
Hyvä xxx
Kiitos viestistänne. Se on toimitettu presidentti Halosen tietoon. Pahoittelen, että olette joutunut odottamaan vastausta.
Vaimonne, joka on hoitanut lapsenne kotona, on tehnyt merkittävää työtä. Tätä näkökulmaa ei millään tavoin sulje pois se, että poistamalla perheverotus on pyritty edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja luomaan niin naisille kuin miehillekin mahdollisuus käydä töissä kodin ulkopuolella.
Itsenäinen, puolisosta riippumaton toimeentulo ja talous, on tasa-arvon yksi perusta. Päivähoitomahdollisuus on omalta osaltaan luonut perheille mahdollisuuksia vaihtoehtoisiin toimintamalleihin – kaikki eivät halua tai voi taloudellisista syistä hoitaa lapsia kotona.
Perheille suunnatut palvelut ovat moniulotteinen kenttä, eikä siinä ole selkeästi oikeita tai vääriä toimintamalleja. Jokainen perhe pyrkii varmasti löytämään omaan elämäntilanteeseensa ja taloudelliseen tilanteeseensa parhaiten sopivan ratkaisun. Itse pienen pojan äitinä ymmärrän hyvin lastenhoitoproblematiikkanne ja sen tasapainoilun, jota parhaaksi katsomansa toimintamallin ja taloudellisten reunaehtojen muovaamassa kokonaisuudessa on pakko harjoittaa.
Parhain terveisin ja hyvää kevättä myös vaimollenne & lapsillenne toivottaen
xxx
Tarja Halosen kampanjatoimisto
Kampanja-avustaja"
>>>
Arvoisa rouva presidentti
Olen viiden lapsen yksinhuoltajaisä. Sanon yksinhuoltaja, koska vaimoni on ollut kotona hoitamassa lapsiamme eikä näin ollen ole ansainnut mitään, säästänyt kylläkin yhteiskuntamme verovaroja. Yksinhuoltaja siinä ainoassa mielessä minkä verottaja nykyisin ymmärtää. Vaimoni toiminta on ilmeisesti lähinnä kokoaikaista hyväntekeväisyyttä.
Olitte vaikuttamassa siihen että Suomesta poistettiin perheverotusmalli 80-luvulla ja haluaisinkin tietää miksi ihmeessä Te, humanisti, saatoitte olla mukana luomassa tämänkaltaista toimeentuloloukkua suomalaisille lapsiperheille?
Tuloni ovat varsin lähellä kansanedustajan palkkaa mutta perheemme käytettävissä olevat varat ovat pienemmät kuin vastaavassa tilanteessa olevalla perheellä silloin kun molemmat vanhemmat ovat virallisesti työttömänä. Tätäkin mallia ehdotettiin puolisolleni mutta hän on johdonmukaisesti kieltäytynyt rikkomasta lain henkeä. Hän on aivan upea puoliso ja äiti.
Kunnioittaen,"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.