Ote Pohjalaisen pääkirjoituksesta:
Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani
Kaskeala latasi kovat piipuun arvioidessaan
Suomen puolustuskykyä.
Puolustusvoimilta vaadittavat lisäsäästöt
uhkaavat jo murentaa Suomen puolustuskyvyn.
Pala on iso, kun niukoilla varoilla täytyisi
yhtä aikaa pitää aluepuolustus ja yleinen
asevelvollisuus voimissaan ja olla mukana sekä
EU:n
kriisinhallinnassa että Naton nopean toiminnan
joukoissa.
Oma uskottava puolustus on liittoutumattomuuden
ensimmäinen ehto, ja tuota uskottavuutta moni
epäilee jo nyt.
Vuosien saatossa Suomi on ajettu niin lähelle
Naton kylkeen kuin mahdollista.
Onko siis niin, että puolustuksen uskottavuus
toteutuu vain hakeutumalla Naton jäseneksi
ja saamalla puolustusliiton turvatakuut.
Tämä näyttää todennämöiseltä kehityskululta
vaikka esimerkiksi presidentti Tarja Halonen
on korostanut jatkuvasti, että liitoutumiseen ei ole
mitään syytä nykyisten uhkakuvien maailmassa, jossa
turvallisuusvajetta ei ole.
Suomen on tärkeätä kirkastaa eri vaihtoehdot.
Kun esimerkiksi Euroopan maiden keskinäinen
riippuvuus kasvaa jatkuvasti myös turvallisuus-
kysymyksissä, kaikkien on ennen pitkää valittava
puolensa.
Hykkäysuhkan poistumiseen Suomi ei voi Ruotsin
tapaan luottaa.
Oma huomio:
Tästä voi päätellä kuinka viisas on Niinistön
kannanotto Nato-kysymyksessä.
Halonen Sadankomitean jäsenenä on riisumassa
Suomen aseista.
Herätkää suomalaiset! Valitkaa viisaasti n:o 3

Vastaukset 2
Vanhimmat
..vai että näin. Ja lisää säästyy kun liitytään natoon?!?
Anna mun kaikki kestää!
Kaskeala tiedetään: sillä on visio omasta suur-johtajuudesta Nato joukoissa, haluaisi ajella lentskaritukialuksella jne., mutta silti tulkitset häntä päin v....tua.
Ensimmäiseksi pitää olla uskottava OMA puolustus.
Toisekseen Naton turvatakuut eivät koske Nato-maita. vrt. Turkki - Kreikka sota 1980-luvulla.
Tajuatko mitä maksaa liittyä Natoon?
Ja miten se murentaa meidän oman uskottavan puolustuksen kun jengi rupee polttelee sotilaspassejaan vastalauseena jollekin usalle?
Pitkä on tie, taitaa nousta ennemmin kekkonen haudastaan kuin että Natossa kossupäissään hillutaan.
herätä jonain päivänä kasakan nauruun?