Tarja Halonen

Hienoa Tarja!

Ensin Hesarin tentissä, joka muuten oli erinomainen onnistuit olemaan koko ajan äänessä etkä päästänyt vastustajaasi puhumaan juuri ollenkaan. Sellaista vahvaa presidenttiä me tarvitsemme. Tosin en muista mitä sanoit mutta sehän ei ole tärkeää. Kun vielä hieman harjoittelet kuuntelemisen taitoja niin varmasti olet samalla viivalla muiden maiden johtajien kanssa. Ja eihän sillä sisällöllä ole niin paljon merkitystä koska avustajathan ne jutut kirjoittaa kuitenkin valmiiksi etukäteen.

FST:n väittelyssä pidit hienosti meidän kulttuuri-ihmisten puolta etkä suostunut ottamaan kantaa kumpi pitäisi olla maksullinen palvelu terveydenhuolto vai kirjasto. Nostetaan vaan veroja niin kaikki ovat tyytyväisiä. Tällaista johtajaa minä arvostan. Samoin lupasit pitää koko maan asuttuna ja se pellolta pöytään juttu on ihan hyvä. Luulen että nyt kaikki Vanhasen äänestäjät viimeistään tajuavat että olet koko ajan ajanut maaseudun etua.

Lopuksi Punaisessa Langassa olit sitä mieltä että Suomessa ei saa rikastua vaan se on väärin. Näinhän se on että jos joku pääsee rikastumaan niin se on joltakin muulta pois. Suomen työttömät arvostavat näin viisasta presidenttiä. Myöskään siihen metalliyrityskysymykseen ei kannattanut ottaa kantaa koska se Taskulahan kyseli ihan asiattomuuksia. Eihän se ole mahdollista että Virossa tai Venäjällä työ voi olla niin halpaa. Sehän on moraalisesti väärin teettää töitä noin halvan työn maissa. Voisit seuraavassa uuden vuoden puheessa ehdottaa että Erkolta ja kumppaneilta otetaan omaisuus pois ja jaetaan vähäosaisille. Penan kannattaa kuitenkin siirtää sitä ennen varallisuutensa vaikka Sveitsiin että on jatkossakin varaa hoitaa hampaita.

Myöskin kerroit että presidentin tehtävä ei ole vienninedistämismatkoilla auttaa suomalaisia yrityksiä vaan kehua ja myydä Suomen hyvinvointimallia muille maille. Eiväthän muut maat halua eivätkä osaa itse päättää asioistaan eikä heillä ole sellaista sosiaaliturvaa ja ammattiyhdistysliikettä kuin meillä. Muista kuitenkin laittaa se Ericssonin kännykkä piiloon, joku toimittaja saattaa huomata sen. Ja se 23% Helsinkiläisistä, jotka elävät jonkinlaisen yhteiskunnan tuen varassa sehän on vain seurausta Niinistön harjoittamasta politiikasta, kyllähän suomalaiset sen ymmärtävät sen. Sinä olet aina tukenut työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Kiitos Tarja!
6327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei se Niinistö ollut sen parempi eilen.

Äänestä

tuo sun sairautes. Se on silmissä ja nykyiset silmälääkärit sen pystyy aikalailla kyllä korjaamaan, kun menet viivyttelemättä vastaanotolle.

Äänestä
  • jos menis lääkäriin?

    Äänestä

Oli todella tyylikästä ja purevaa ironiaa!
Ja oikeaa asiaa!
Siksi numero 3.

Äänestä

Olen kanssasi ihan samaa mieltä, katsoin nuo kolme ohjelmaa missä Halonen oli mukana ja yhteenvetosi on ihan Ok.

Äänestä

Se on parasta vaalikampanjaa Saulille. Maarit Tastulalle 10 . Tarjalle 5-.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnistui eilen kirjoitti:

Hienoa Tarja!

Ensin Hesarin tentissä, joka muuten oli erinomainen onnistuit olemaan koko ajan äänessä etkä päästänyt vastustajaasi puhumaan juuri ollenkaan. Sellaista vahvaa presidenttiä me tarvitsemme. Tosin en muista mitä sanoit mutta sehän ei ole tärkeää. Kun vielä hieman harjoittelet kuuntelemisen taitoja niin varmasti olet samalla viivalla muiden maiden johtajien kanssa. Ja eihän sillä sisällöllä ole niin paljon merkitystä koska avustajathan ne jutut kirjoittaa kuitenkin valmiiksi etukäteen.

FST:n väittelyssä pidit hienosti meidän kulttuuri-ihmisten puolta etkä suostunut ottamaan kantaa kumpi pitäisi olla maksullinen palvelu terveydenhuolto vai kirjasto. Nostetaan vaan veroja niin kaikki ovat tyytyväisiä. Tällaista johtajaa minä arvostan. Samoin lupasit pitää koko maan asuttuna ja se pellolta pöytään juttu on ihan hyvä. Luulen että nyt kaikki Vanhasen äänestäjät viimeistään tajuavat että olet koko ajan ajanut maaseudun etua.

Lopuksi Punaisessa Langassa olit sitä mieltä että Suomessa ei saa rikastua vaan se on väärin. Näinhän se on että jos joku pääsee rikastumaan niin se on joltakin muulta pois. Suomen työttömät arvostavat näin viisasta presidenttiä. Myöskään siihen metalliyrityskysymykseen ei kannattanut ottaa kantaa koska se Taskulahan kyseli ihan asiattomuuksia. Eihän se ole mahdollista että Virossa tai Venäjällä työ voi olla niin halpaa. Sehän on moraalisesti väärin teettää töitä noin halvan työn maissa. Voisit seuraavassa uuden vuoden puheessa ehdottaa että Erkolta ja kumppaneilta otetaan omaisuus pois ja jaetaan vähäosaisille. Penan kannattaa kuitenkin siirtää sitä ennen varallisuutensa vaikka Sveitsiin että on jatkossakin varaa hoitaa hampaita.

Myöskin kerroit että presidentin tehtävä ei ole vienninedistämismatkoilla auttaa suomalaisia yrityksiä vaan kehua ja myydä Suomen hyvinvointimallia muille maille. Eiväthän muut maat halua eivätkä osaa itse päättää asioistaan eikä heillä ole sellaista sosiaaliturvaa ja ammattiyhdistysliikettä kuin meillä. Muista kuitenkin laittaa se Ericssonin kännykkä piiloon, joku toimittaja saattaa huomata sen. Ja se 23% Helsinkiläisistä, jotka elävät jonkinlaisen yhteiskunnan tuen varassa sehän on vain seurausta Niinistön harjoittamasta politiikasta, kyllähän suomalaiset sen ymmärtävät sen. Sinä olet aina tukenut työllisyyttä ja yrittäjyyttä.

Kiitos Tarja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu