Eilisessä ohjelmassa Halonen sanoi ettei raha ole tärkeintä eikä materia, miksi sitten Halonen Arajärvensä kanssa on keränneet rahaa taskunsa ja tilinsä täyteen että kuudessa vuodessa ovat miljönäärejä. Sanoo toista mutta tekee toista. Eikö maailmanparantaja löydä rahanreikiä ylimääräiselle onhan maailmassa paljon autettavia.
punainen lanka
sininen lanka
2181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin anna sinä palkasta suurin osa jollekin toiselle ja sitte urputa pressan palkasta, kato kumpi sitten tulee valituksi se se kato sen pressan liksan omaan taskuun laittaa,,,,herätys!
asemassa, että hänen omaisuutensa ym tiedetään. Kait tiedät, että Suomessa on tuhansia ihmisiä, joill omaisuutta on paljon enmmäm kuin hänellä. Nuukana ihmisenä ei ole pannut kaikkea menemään.