Ensimmäinen Queenin levy/biisi jonka mustat koskaan kuulleesi

Sammy who was low

Niin, kertokaapa! Ja kertokaapa samalla miten tutustuitte Queeniin.

Minulla se eka kohtaamani levy on Greatest Hits. Sisko sai sen joululahjaksi vuonna 1994. Isän kanssa kuuntelivat ja hehkuttivat sitä sitten koko joulun. Ensimmäiset kappaleet, jotka muistan, olivat Bohemian Rhapsody ja Killer Queen.

Itse koin suurta vastenmielisyyttä Queenia ja tuota levyä kohtaan. Vähitellen aloin kuunnella sitä salaa ja lopulta fanitin Queenia paljon enempi kuin kukaan muu meidän perheessä :D

Eka ei-tunnettu hittibiisi, jonka kuulin, oli You Take My Breath Away. Sen myötä ostimmekin sitten A Day At The Racesin.

5

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • musicman

      Ensimmäisen kerran muistan Queeniä kuulleeni/nähneeni 80-luvun lopulla TV:ssä pyörineessä Jukeboksi -nimisessä ohjelmassa. Video oli Breakthru. Ensimmäinen Queen levyni taisi olla Greatest Hits 2 ja sittemmin Queenin levyjä on tullut levy hyllyyn lähemmäs kymmenen. Monet pitävät 70-luvun Queeniä parhaana, itse pidän kuitenkin eniten Queenistä vuosilta 1984 - 1991, eli käytännössä The Works - Innuendo. On siellä 70-luvullakin hyviä biisejä, mutta yhtyeen imago/musiikki oli silloin makuuni liian teatraalista. Queen on kuitenkin yksi lempibändeistäni.

      • Soul Brother

        Kesä 1989 (minä 10vee). I Want It All kolahti ensi kuulemalta ja kun kaveri osti Miraclen (vanhana kunnon c-kasettina) ja nauhalta löytyi muitakin hyviä biisejä, niin tuo kesä kului aika pitkälle Queenin parissa.

        Sitten löysin kirjastosta Greatest Hitsin ja tajusin, että tämähän on se sama bändi, mikä soittaa We Will Rock Youn, We Are The Championsin ja Another one Bites The Dustin (kaikki tuttuja biisejä lätkämatseista ym. mutten ollut aiemmin tiennyt esittäjää). Ensimmäisenä omana Queen levynäni ostin samana syksynä Sheer Heart Attackin. Aluksi en hirveästi pitänyt levystä (ehkä se oli vähän liikaa kasaripopin parissa kasvaneelle nuorelle miehelle:) vaikka In The Lap of The Gods ...revisited nousikin nopeasti suosikkibiisikseni. Pikkuhiljaa levy alkoi kuitenkin avautua ja siitä se sitten lopullisesti lähti.

        Sen jälkeen Queen on ollut ykkösbändi mulle. Mitä nyt pahimmassa teini-iässä välillä tarvitsi jotain vähän "vahvemaa kamaa" ja pari vuotta piti pukeutua mustiin ja kuunnella vain vihaista metallin murinaa. Made In Heaven ilmestyi kuitenkin oikeaan aikaan ja palautti mut jälleen Queenin lumoihin.

      • Wipot
        Soul Brother kirjoitti:

        kun katsoin sub-tv:ltä queen dokumentin ,ajattelin että onpas hieno bändi ja että freddie on ehdottomasti hatunnoston arvoinen mies , olin sitä ennen kuullut stone cold crazyn , we will rock you ,who wants to live foreverin ja we are the champions , tajusin että kyseessä on erittäin hieno ja loistava bändi joka menee jopa beatlesin ohi , latasin koneelle musaa ja pidin , nykyään kuuntelen queenia erittäin paljon ja se on yksi lempibändeistäni ja omistan jo yhden levynkin aion kyllä hankkia toisenkin greatest hitsin sillä , levyllä jonka omistan ei ole parhaimpia queenin biisejä lähes kaikki klassikot puuttuvat kokoelmalta jonka omistan.

    • Teo Toriatte

      Ensimmäinen kappale minkä muistan on Killer Queen silloin kultaisella 70-luvulla. Bohemian tyrmäsi täysillä ja ensimmäinen levy jonka ostin oli A day at the Races, Night at the operan ostin -78 kielikurssin aikana Lontoosta ja se hukkui myös sillä matkalla, arvatkaa harmittiko. Mä en muista enää näitä levyjen nimiä mutta muutamia Racesin jälkeenkin ostin mutta 80-luvun alku-puoliväli meni vähän ohi, olikohan musiikki vähän huononpaa. Mutta aina olen surrut sitä että -82 ollessani Zurichissä lähdin pois viikkoa ennen Queenin konserttia, näin ollen en koskaan nähnyt idoliani livenä.
      Muistan sen aamun töissä kun uutisissa kerrottiin että Freddie oli poissa, piti mennä vähäksi aikaa toiseen huoneeseen.

    • Wipot

      Kyllähän muistan elävästi kun kuulin kappaleen i want it all ja another bites the dust .. ne on hienompia queenin kappaleita ikinä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4590
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3185
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2789
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2787
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1961
    Aihe