Tarja Halosen

Annetaan demokratian puhua myös toisella kierroksella. Halosen kampanjan ylimielisyys on tullut esille mm. seuraavasti

1. Käsky äänestää Halonen jo ensimmäisellä kierroksella presidentiksi, jotta rahat säästyy.

2. Halosen kampanjassa ei oteta kantaa mihinkään asiaan, jotta ei menetetä Muumimamma myytillä saavutettua kansansuosiota. Vaaleissa ei saada kunnon keskustelua tärkeistä asioista, kun Halonen lupaa kaikille kaikkea eikä tee selviä linjauksia.

3. Halosen kampanja käskee äänestämään Halosta toisella kierroksella, jotta rahat säästyy, koska silloin olisi yksi eläkkeellä oleva presidentti vähemmän.

4. Halosen kampanja mollaa jatkuvasti Niinistöä valtiovarainministeriaikana tehdyistä vaikeista päätöksistä. Kuitenkaan heillä ei mollaamisesta huolimatta ole esittää parempaa vaihtoehtoa noille päätöksille. Ai niin, paitsi että NOSTETAAN veroja.

5. Halosen kampanja leimannut koko vasemmistokoneistolla Niinistön NATO hihhuliksi, koska Niinistö kannattaa avointa keskustelua ja kansanäänestystä. Lisäksi NATO-myönteinen Lipponen käänsi takkinsa vaalien ajaksi.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suhteemme Natoon meillä määrittelee eduskunnan hyväksymä turvallisuuspoliittinen selonteko. Miksi Niinistö halveksii demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme ja yrittää väen vängällä avata asian uudelleen vain siksi, ettei eduskunnan päätös satu häntä miellyttämään?

Eduskunnan Nato-kanta on yhteneväinen kansan valtaenemmistön kanssa. Kysymys ei ole mistään vasemmisto-oikeisto -jakautumasta.

Äänestä
  • yritä mitään avata, vaan kertoo selkeästi oman nnäkemyksensä äänestäjille, jotta äänestäjät voivat sen pohjalta tehdä päätöksen.

    Tarja muutti toiselle kierrokselle kantansa enemmän Nato negatiiviseksi ja vasemmistokoneisto leimasi Niinistön Nato hihhuliksi.

    Äänestä

  • täysin väärin. Ei se, että jokin asia on päätetty, estä keskustelua, vaikka mitään muutosta ei olisi tapahtunut. Nyt on lisäksi tapahtunut mm. siinä, että EU:n turvatakuita ei ainakaan tässä vaiheessa ole tullut. Tarkemmin ajatellen taidat kuitenkin tarkoittaa kansandemokratiaa. Siihen liittyy tällainen keskustelukielto. Ehkä kuulut lisäksi siihen porukkaan, joka nuorina sosialidemokraatteina vaati Neuvostoliiton kritisointia kriminalisoitavaksi. Valitsemalla Niinistön varmimmin takaamme tämän sananvapauden. En nyt todellisuudessa usko Halosenkaan enää ryhtyvän tällaisiin puuhiin. Mutta kannattajajoukossa näyttävät vanhat aatteet elävän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kampanjan asenne kirjoitti:

Annetaan demokratian puhua myös toisella kierroksella. Halosen kampanjan ylimielisyys on tullut esille mm. seuraavasti

1. Käsky äänestää Halonen jo ensimmäisellä kierroksella presidentiksi, jotta rahat säästyy.

2. Halosen kampanjassa ei oteta kantaa mihinkään asiaan, jotta ei menetetä Muumimamma myytillä saavutettua kansansuosiota. Vaaleissa ei saada kunnon keskustelua tärkeistä asioista, kun Halonen lupaa kaikille kaikkea eikä tee selviä linjauksia.

3. Halosen kampanja käskee äänestämään Halosta toisella kierroksella, jotta rahat säästyy, koska silloin olisi yksi eläkkeellä oleva presidentti vähemmän.

4. Halosen kampanja mollaa jatkuvasti Niinistöä valtiovarainministeriaikana tehdyistä vaikeista päätöksistä. Kuitenkaan heillä ei mollaamisesta huolimatta ole esittää parempaa vaihtoehtoa noille päätöksille. Ai niin, paitsi että NOSTETAAN veroja.

5. Halosen kampanja leimannut koko vasemmistokoneistolla Niinistön NATO hihhuliksi, koska Niinistö kannattaa avointa keskustelua ja kansanäänestystä. Lisäksi NATO-myönteinen Lipponen käänsi takkinsa vaalien ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu