Miika(kokonainen novelli)

No niin, tää on ihka ensimmäinen novellini, joten varautukaa töppäyksiin..

"Joko sä tuut,vai pitääkö mun tehä kaikki ite?", Miika kysyi multa. Se ei näyttänyt ollenkaan vihaiselta, vaikka se koettikin olla ankaran isosen näköinen. "Joo joo, älä ny siinä rupee mulle synnyttään!", mä huusin leikkisästi, ja heitin Miikan huppuun käpyjä. Olin ollut jo neljä päivää riparilla.
Menomatka oli yhtä tuskaa. Luin kirjaa tajuamatta siitä lausettakaan. Tuijotin rivientäyteisiä sivuja näkemättä tekstiä. Vitsi mikä mäihä, päätyä nyt jonnekki korpeen jumalan selän taa, mä ajattelin. "Pistäkää se toosa kiinni!", mä karjuin porukoille, kun en jaksanut kuunnella radiosta mitään huumorihumppaa. Mua otti päähän koko riparitouhu. Mulla oli ollut huono olo koko automatkan, 500km Lappiin päin. Oli siinä pinna kireellä, kun pikkuveli jammaili Agentsien mukana, äiti koetti piristää laulamalla myös, ja isä hyräili sitä samaa saamarin huumorihumppaa koko matkan.
Ku me päästiin vihdoin Essolle nauttimaan nahistuneita matkaeväitä, mä syöksyin vessaan. Laatta lensi, ja päässä pyöri. Mä oksensin suoraan lavuaariin, ja kun mä nostin pääni katsoakseni peiliin, niin mä näin sen: Peilistä heijastui nuori mies, ehkä muutaman vuoden vanhempi, kuin itse olin. Tummat hiukset söpösti pörröllään, vihreet silmät tuijottamassa hämmästyneesti suoraan muhun päin.
"Tuota..", hän sanoi ja haroi hiuksiaan, kohta jatkaen: "..Ootkohan sä hieman väärässä paikassa?" Mitä ihmettä se nyt sönkkäs?, mä ajattelin. Olisi voinut edes tulla lähemmäs ja kysyy vaikka unelmamiehen tavoin vointiani, ja olisi voinut vaikka tarjota juomaa..tai seuraa."Kui nii?!", mä vastasin."Öh no kun...tää taitaa olla miesten vessa."
Silloin mulla jalat petti. Mähän tosiaankin saatoin olla miesten vessassa, enhän ollut ollenkaan katsonut, minne vessaan säntäsin. Koetin olla mahdollisimman herttaisen näkönen, ja vastata tyynesti jotain, mutta mun hiukset hapsotti, olin tulipunainen, ja taisin haiskahtaa oksennukselle. En sanonut jätkälle mitään, vaan säntäsin tukka putkella ovesta ulos. "Nyt mennään!", huusin muille perheen jäsenille, ja juoksin autoon.
Loppumatka meni nopeasti, ja yrjöttyäni tyylikkäästi miesten vessaan komean miespuolisen vihreiden silmien alla, olo oli jo parempi. Tai noh, miten senkin nyt sitten ottaa. Mua hävetti kamalasti ja päässä pyöri vain sen sanat: "..tää taitaa olla miesten vessa." Mä päätin lopettaa tuollaiset tyhmät ajattelut koko jätkästä. Mullahan oli aivan tarpeeksi synkisteltävää karmeasta kohtalostani Lapin luonnossa, papin takoessa päähäni kymmentä käskyä.
Kun mä pääsin vihdoin määränpäähäni, Posion Lapiosalmen eräleirikeskukseen, mulla polvissa notkahti. Luonto oli kaunein näkemäni koskaan. Vesi kimmelsi järvessä, metsää oli joka puolella ympärilläni, ja kuukkeli istahti läheiseen puuhun. Mä heitin pienen palan leipää sen lähelle, ja lintu nappasi leivänpalan nokkaansa ja lehahti läheiseen kuuseen sitä napostelemaan. Olin hurmaantunut täysin Lapin luonnosta.
Kun tavarat oli viety huoneeseen, oli aika tavata koko ripariperhe. Me kaikki istuttiin pirttiin, ja loin pikaisen silmäyksen porukkaan. Muutamat pojat näyttivät olevan hoppareilta, ihan mukavan näköisiä. Nurkassa tirskuvat tytöt näyttivät kamalan lapsellisilta, mutta ehkä he olisivatkin mukavia.
Sitten aivan varoittamatta näin ovella ne samat pörröiset tummat hiukset ja samat vihreät silmät. Vain mulle voi tapahtua näin, mietin päässäni. Tietenkin juuri se henkilö, jonka edessä olin munannut itseni, piti tulla samalle riparille, kuin mä. Toivottavasti hän on vain joku talkoolainen, tai jonkun riparilaisen veli, ja lähtisi pois. Mutta ei, jätkä istui pirtin lattialle, ja loi mua kohti suloisen, hämmästyneen katseen. Jätkä hymyili, ja nyökkäsi päällään, moikaten mulle. Mut oli myyty, hymyilin takaisin, ja nyökkäsin hänelle. Unohdin hetkeksi kaikki noloudet, ja olin iloinen, ettei hän sentään nauranut mulle.
"No moi Miika!", kuului tytön ääni takaani, juuri kun olin nyökännyt jätkälle.Voi luoja,eihän se mulle ollutkaan hymyillyt, eikä nyökännyt, vaan takana olevalle kauniille tytölle.Olin jälleen kerran onnistunut munaamaan itseni jätkän silmissä. Ja viikko samalla leirillä, mä kuolen, ajattelin. Painoin pääni alas, ja vaivuin omiin ajatuksiini. Vai että Miika..
No, ensimmäinen päivä meni hyvin, en mokaillut sen enempää ja koetin vältellä Miikaa. Me riparilaiset opeteltiin Lapiosalmen sääntöjä, ja tapoja. Ryhmät oli jaettu ja epäonnekseni, ( tai onnekseni ) mut oli lastattu Miikan laivaan. Olin tutustunut ryhmäläisiini, Tiinaan ja Hennaan, niihin kikattajatyttöihin. Tytöt olivatkin tosi kivoja mulle, ja vaikka he olivatkin aika lapsellisia, niin enpä itsekkään ollut kaukana lapsuusajoistani. Kikateltiin yhdessä maailman menolle. Kun Miika koetti lähestyä mua, mä karkasin paikalta. Kyllähän mä sit olin joutunut Miikalle puhumaan, olinhan sen ryhmässä, ja kyllä se jaksoikin muistuttaa mua muutaman kerran vessavälikohtauksesta. Mä koetin nauraa asialle, vaikka mun sisälle sattui. Mä onneton olin mennyt ihastumaan Miikaan jo silloin, kun olin nähnyt sen siellä peilissä.
Miika vietti paljon aikaa sen kauniin tytön kanssa, joka oli moikannu Miikalle aiemmin. Arvasin Miikan olevan varattu, olihan hän tosi hyvän näköinen, ja saisi kenet tahansa. Enpä siis ollenkaan yllättynyt, että Miika oli valinnut ihailijoiden joukosta juuri tuon kauniin naisen alun. Harmittihan mua silti aika paljon, että Miika tuntui valinneen tytön pelkän ulkonäön perusteella, koska muuten tyttö oli oikea kana. Miika olisi ansainnut parempaa. Olisin heti ottanut tytön paikan Miikan kainalossa, mutta koska hän oli valinnut tytön melko kevein perustein, tuskin hän mua ottaisi, vaikka olisin hänelle itse aurinko.
Mä olin, tai siis olen melko tukeva. En kauheen ylipainoinen, mutta hiukan. Mä oon silti tyytyväinen itteeni tällasena, kuin oon, eikä kenelläkään pitäisi olla siihen mitään sanottavaa. Silti sydämessäni kirpaisi, kun Miika valitsi kauniin tytön.Vaikka koetin olla välinpitämätön heidän jutuistaan, silti olin hieman surullinen. Saisimpa minäkin tuollaisen mukavan pojan.
Miika oli mulle tosi mukava, ja vaikka en saanutkaan hänestä poikaystävää, niin sain hänestä kumminkin ystävän. En jaksanut välittää siitä, että olin aiemmin munannut itseni Miikan silmissä, vaan halusin elää täysillä sitä hetkeä, mitä elin, ja nauttia siitä täysillä. Me juteltiin Miikan kans kaikista asioista maan ja taivaan väliltä. Mä pystyin kertomaan sille vaikeitakin asioita ystäväni auto-onnettomuudesta, ja siitä, ettei mulla ollut leirilläkään kavereita.
Ja nyt, on siis kulunut jo neljä päivää siitä, kun saavuin tänne. Miika pyysi mua sytyttämään saunaa kanssaan. "Hei, ota koppi!", Miikan ääni kuului, kun hän hyppäsi mua kohti suurelta kiveltä. "Hullu!", mä kirkaisin. Se hullu meinas tosiaan hypätä mun syliin. Mä nauroin, ja Miika nauro mun kans. Yhtäkkiä se meni totiseksi ja sanoi: "Tuu, mennään tonne. Mulla on sulle asiaa." Se vei mut poikien saunan portaille, ja painoi mut olkapäistä istumaan alas. "Mitä sä nyt?", mä kysyin hämmentyneenä. "Mulla on sulle asiaa, enkä enää jaksa pitää sitä mun sisälläni, haluun et sä saat tietää tän." Miika veti syvään henkeä, ja alkoi puhua. "Silloin siellä Essolla..niin siis siellä vessassa. Kun mä näin sut, sussa oli jotain erikoista. Mulla tais napsahtaa jotain päässä, enkä saanut sanaa suustani. Ja kun mä...mä ihastun suhun heti, niin en saanut mitään sanottua, paitsi et oot miesten vessassa." Mä punastuin korviani myöten, ja sanoin: "Miika älä..", mut se vaan jatko: "Älä keskeytä, mä haluun saada tän nyt selväksi. Kun sä sit yhtäkkiä ryntäsit ovesta ulos, en kerennyt kysyy sun nimee enkä mitään, vaikka halusinki. Mä niin halusin tietää, kuka olit."
"Ja kyllä mä sulle nyökkäsin siellä pirtissä. Se mun serkku vaan sit huusi mulle jotain. Milla..mä..mä oikeesti välitän susta. Et arvaakkaan, kuinka paljon. Mutta kyllä mä sen sulle näytän, kuinka paljon sua rakastan." Miika veti henkeä, ja painoi päänsä alas. Serkku?mä ajattelin. Niimpä tietenki. Mä huokasin, ja halasin Miikaa. Kuukkeli istahti meidän viereen, ja näytti kuin sekin olisi ollut onnellinen, meidän kanssa. Mä katsoin järvelle, ja kun auringon viimeiset säteet värjäs taivaanrannan punaiseksi, mä suutelin Miikaa. Se oli mun ensi suudelmani.. Miika oli niin lämmin, et musta tuntu, kuin olisin ollut kaikelta pahalta suojassa just siellä, Miikan sydämessä.

Eli, oisin kiitollinen jos te antaisitte jonkinsortin kehittävää palautetta. Risut ja ruusut on tervetulleita, ja jos joku meni mönkään, niin kertokaa, et jos vaikka joskus innostuisin uudestaan jotain rustaamaan, niin en varmaan tekisi samoja virheitä uudelleen:)
kiitos