Arvo-osuustilin kulujen vähentäminen verotuksessa

Inga Trosor

Saako arvo-osuustilin kulut vähentää pääomatulojen verotuksessa?

Entä arvopaperikauppojen välityspalkkiot? Teen jonkin verran lyhyttä kauppaa mm. Nokialla ja laskin juuri, että jos pääomatulovero lasketaankin bruttovoitosta, eli voitosta ennen osto- ja myyntiprovisioita, olenkin miinuksella.

Pienillä kurssivaihteluilla kun pankin palkkioihin saattaa mennä puoletkin myyntivoitosta. Arvo-osuustilini on Nordeassa.

Lisäksi kysyn, että ilmoittaako pankki palvelumaksunsa suoraan verottajalle vai pitääkö mun tulostaa joka kerrasta kuitti ja toimittaa vrottajalle joskus, esim. korjatun veroehdotuksen kanssa?

9

2312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?

      Julkisesti noteerattujen osakkeiden kaupassa syntyneistä luovutusvoitoista vähennetään tulojen hankkimisesta aiheutuneet kulut ennen veron määräämistä. Arvo-osuustilin kulut menevät pankilta suoraan tiedoksi myös verottajalle, joskin veroilmoituksessa kannattaa ilmoittaa kyseiset kulut kohdassa pääomatulolajin tulonhankkimiskulut (tms).

      Varsinaisesta kaupankäynnistä syntyneet voitot on myös selvitettävä veroilmoituksessa. Tämä tapahtuu yleensä erillisellä lomakkeella 9A, jossa on valmiit sarakkeet osakkeiden hankintahintaa, myyntihintaa sekä kaupankäynnin kuluja varten. Nämä tiedot löytyvät pankin lähettämistä myynti/ostolaskelmista jotka tulee liittää veroilmoituksen liitteeksi. Tietojen avulla saadaan laskettua kustakin kaupasta syntynyt voitto/tappio. Yhteenlaskettu voitto siirretään veroilmoitukseen ao. kohtaan.

      Mikäli pääomatulolajiin kohdistuvat vähennykset ovat syntyneitä luovutusvoittoja ja muita po- tuloja suuremmat, siirretään näin syntynyt alijäämä pääomatulolajin alijäämähyvityksenä verovelvollisen ansiotuloverotukseen, jossa sitä käsitellään vähennyksenä.

      Toisin sanoen Suomessakaan verot eivät sentään voi olla tuloja suuremmat (poislukien omaisuusvero), vaikka toisinaan tavallisesta veronmaksajasta siltä tuntuukin.

      • Inga

        Kiitos vastauksestasi.

        Ahaa, en vaan ole aiemmin huomannut että pankki olisi ilmoittanut kuluja verottajalle, tosin aiempina vuosina en ole juuri käynyt aktiivista osakekauppaa, olen siis ollut pikemminkin 'holdari'.

        Voiko myös tilinhoitomaksut vähentää verotuksessa ja ilmoittaako pankki nekin?

    • JuhaR

      Nordeassa jossa lienee aika korkeat välitys provikat?
      Muutama vuosi sitten tein päiväkauppaa vain Nokialla ja silloin oli provikka vain 50penniä/osake, joka oli mielestäni kohtuullinen.
      Kaupat hoidin puhelimitse meklarilleni.
      Kuluista sen verran että kaikki kulut jotka jotenkin liittyy pääoma tulojen hankintaan ovat vähenettävissä pääomatuloista, mm. netin käyttökulut jne.

      • Inga

        Ihanaa että tartuit tuohon Nordeaan!

        Juuri siksi sen siinä mainitsinkin koska olinkin alitajuisesti epäillyt ettei se ole fiksuin mahdollinen kaupankäyntiväline, en vain oikein tiedä muutakaan väylää mitä kautta kaupat tehdä ja kun osakkeeni ovat 'aina' olleet nimenomaan Nordean arvo-osuustilillä, niin se oli ikäänkuin itsestäänselvältä tuntuva paikka tehdä lyhyttäkin kauppaa.

        Missä ja miten sitä kauppaa sitten kannattaisi käydä? Päiväkaupassa olen operoinut 10 - 15 000 euron likviditeetillä; viimeisin tekemäni kauppa oli 800 Nokian osakkeella, ja verottomasta voitosta puolet meni provisioihin... =/

        Tuo nettikulujen vähentäminen oli myöskin hyvä vinkki. Tosin paljon suurempi osa netinkäyttöajastani kuluu esim. chateissa kuin arvopaperikauppaa tehdessä, mutta eihän sitä tarvitse verottajalle kertoa... ;-)

      • JuhaR
        Inga kirjoitti:

        olen ollut (ja edelleenkin) Mandatumin asiakas ja
        siellä on mielestäni olleet kaikki asiat hyvinkin
        asiakasystävällisiä, kokeilin aikoinaan hyvinkin kauan Postipankkia, oli kallis, ja sitten hieman Nordeaa, kallis ja kankea.
        Sitä EQ-on-linea en ole kokeillut mutta se lienee nettipankki vain.
        Ei se haittaa vaikka paperisi ja tilisi on olleet Nordeassa, kyllä uusi välittäjä pankkisi siirtää paperisi itselleen oikein mielellään kun annat heille valtakirjan.
        Lyhyessä kaupassa käytin aina lainarahaa myöskin
        koska sillä on aikamoinen vipuvaikutus ja nykyisin se on halpaa.
        Vielä niistä verotuksessa vähennettävistä tuloista, niin kannattaa laittaa kaikki mistä saa tositteen ja mitä vain huomaa, ja ellei kelpaa niin oikaisupyyntö tai sitten vielä valitus.
        Kiinnostaisiko kenties jutella näistä asioista vaikka puhelimitse? jos niin laitapa tietosi postiini: [email protected]
        Menestystä kaupoissasi ja huolehdi tarkasta seurannasta.

      • Inga Trosor
        JuhaR kirjoitti:

        Enpä taida ruveta lainarahaa tuohon käyttämään, se kuitenkin ainakin maalaisjärjen mukaan kasvattaisi riskiä.

        Hain tuossa netistä eq:n hinnaston ja tämänkokoisilla kaupoilla mitä teen, se näyttää olevan hiukan halvempi. Toisaalta säilytysmaksut on isommat eli jos vain pitää osakkeita niin siinä tapauksessa ei kannattaisikaan siirtyä... mutta täytyy laittaa mietintään.

        Harmittaa vaan tuo kuittien keräily, olen niin sähläriluonne, että varmasti ovat siinä vaiheessa hukassa kun tarvittaisiin...

        Mutta kiitos hyvistä neuvoista ja menestystä sullekin! ;-)

    • Simpauttaja

      tekemään lyhyttä kauppaa? Ilman alan koulujakin käynyt tajuaa, että voitot palaa silloin kuluihin!!!

      Jos niin aiot jatkaa, niin hyväksy se, äläkä täällä turhia valita!!! ;)

      • Inga T.

        En voi sitä hyväksyä, että kun minä otan riskin ja laitan omat rahani likoon, niin pankki ja verottaja, jotka eivät ole ottaneet mitään riskiä (eivätkä siis voi hävitä esim. 15 000 euron sijoitusta), saavatkin suurimat voitot.

        Siksi haen tapoja tehdä kauppaa mahdollisimman pienillä kuluilla ja veroilla, onneksi sain siihen jo muutaman fiksunkin neuvon!

      • Anonyymi
        Inga T. kirjoitti:

        Miten Inga sijoitustesi on käynyt? Olisi kiva tietää tilanteesi nyt vuonna 2019.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      66
      7110
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      70
      7103
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      149
      5653
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      53
      4728
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4119
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3770
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3367
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3328
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2823
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2299
    Aihe