Ruokatunnilla on aikaa surffailla. Duunikaverini opasti minut tälle keskustelupalstalle ja hauskaa on riittänyt. Ehkä ihmisten tyhmyydelle ja verbaliikan ja kirjoitustaidon puuutteelle ei pitäisi nauraa. Mutta tämä palsta kaikkine törkeyksineen edustaa minulle juuri sitä junteinta, niinistöläisintä suomalaisuutta. Loanheittoineen kaikkineen.
Minun valintani? Se on tietysti Tarja. Hän edustaa sivistyneisyyttä ja kulttuuria. Humanistisia arvoja, joihin voin yhtyä. Naista, joka kaiken muun meriittinsä lisäksi on karismaattinen ja lämmin henkilö. Jonka katson edustavan Suomea arvostamallani tavalla seuraavat 6 vuottakin.
Minun valintani? Se on tietysti Tarja. Hän edustaa sivistyneisyyttä ja kulttuuria. Humanistisia arvoja, joihin voin yhtyä. Naista, joka kaiken muun meriittinsä lisäksi on karismaattinen ja lämmin henkilö. Jonka katson edustavan Suomea arvostamallani tavalla seuraavat 6 vuottakin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
TARJA PRESIPENTIKSI EN OLISI OSANNUT YHTÄ HIENOSTI SITÄ SANOA
kirjoittaa lööperiä yhtä hyvin kuin alustuksen kirjoittaja...
Halonen kehui uutisvuoto ohjelmassa venäjän demokratiakehitystä, jossa vuodenaikana:
Kaapattu kaikki TV-kanavat presinentin määräysvallan alle.
Yksityisä lehtiä uhkailtu ja toimitiloja poltettu, jos arvosteltu putinia.
61 putinia arvostellutta toimittajaa kuollut hämärissä olosuhteisa.
Tapettu tuhansia ihmisiä etelävenäjällä.
Kaapattu öljy-yhtiö Jukos valtiolle. Putin on ilmoittanut asettuvansa öljy-yhtiön johtoon presidenttikautensa jälkeen.
Tästä kaikesta haaveilee myös kiukutteleva tyranni Halonen.
sinä olet niin viisas. Ehdokkasikin valitsit median syöttämän mielikuvan perusteella ottamatta asioista selvää. Onnea sinulle jatkossa.
Varo ettei mene ruokatunti pitkäksi.
...saman, tämä palsta on roskalaatikko muutamalle pikkunatasille.
MINÄ OLEN KIRJOTTANUT AINAKIN NELJÄ VIESTIÄ EI KAIKKI OLE NINISTÖN KANNATTJIA MUTTA TYHMIÄ NE ON
Osoittaa selvästi demarikommarien sivistystason!!!
Vuoden päästä eduskuntavaaleissa toivottavasti viimeistään päästään tästä demarien yksinvaltiudesta eroon ja palataan demokratiaan.
ajatukseni. Nro 9.
tämän palstan valossa näyttää, että kaikki suvaitsemattomuus, junttius ja tietämättömyys olisi salen takana. Näinhän ei todellisuudessa tietenkään ole; monenlaista äänestäjää mahtuu kummankin leiriin.
Silti pistää ajattelemaan, miten kaikki fasistiset pikkunilkit kerääntyvät Niinistön taakse tällä palstalla ja saavat aikaan sen, että useimmat kirjoitukset naurattavat.
mieleen: koska viimeksi Suomi olisi ollut näin kovasti kahtiajakautunut? vastakkainasettelu ei todellakaan ole ohi.
Ilmankos työ ei ole tuottavaa vasureilla.
salea äänestävillä on ruokatuntia koko päivä, ihan kirjoitusajoista päätellen.