Faktaa..

Iltalehdessä Halonen kertoo saavutuksisksi:
Mikä on paras saavutuksenne, johon olette itse voinut vaikuttaa?
Tarja Halonen:

Jos itse vastaisin, niin monet sellaiset yhteistyöhankkeet sekä Euroopassa että kansainvälisellä puolella globalisaation parissa ovat sellaisia, jotka todennäköisesti näkyvät historiassa hyvin myönteisinä asioina.

Luulen kuitenkin, että yhtenä suurena saavutuksena tullaan pitämään sitä, että olin itse vaikuttamassa siihen aika tavalla, että Suomeen valittiin historian ensimmäinen naispresidentti vuonna 2000.

Muualla tehtyjä, jotka ehkä näkyy historiassa myönteisinä asioina. Ei siis mitään konkreettista, ei mitään meille suomalaisille.
Suurin saavutus olisi naispresidentti. Mitä hyötyä siitä on ollut meille suomalaisille? Ei mitään, einoastaan feministeille. Me Tarvitaan presidentti, joka tekee meille jotain!
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun kysytään, mitä halonen on saavuttanut 6 vuoden aikana, mulle ei tule mitään positiivista mieleen.

Ensimmäiseksi tulee mieleen Halosen kyseenalaiset nimitykset, jossa Halonen suosi omia SDP:n ehdokkaita ja dumppasi muut.

Se ettei tee mitään tai ota mitään kantaa mihinkään ei liene saavutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halosen saavutukset. kirjoitti:

Iltalehdessä Halonen kertoo saavutuksisksi:
Mikä on paras saavutuksenne, johon olette itse voinut vaikuttaa?
Tarja Halonen:

Jos itse vastaisin, niin monet sellaiset yhteistyöhankkeet sekä Euroopassa että kansainvälisellä puolella globalisaation parissa ovat sellaisia, jotka todennäköisesti näkyvät historiassa hyvin myönteisinä asioina.

Luulen kuitenkin, että yhtenä suurena saavutuksena tullaan pitämään sitä, että olin itse vaikuttamassa siihen aika tavalla, että Suomeen valittiin historian ensimmäinen naispresidentti vuonna 2000.

Muualla tehtyjä, jotka ehkä näkyy historiassa myönteisinä asioina. Ei siis mitään konkreettista, ei mitään meille suomalaisille.
Suurin saavutus olisi naispresidentti. Mitä hyötyä siitä on ollut meille suomalaisille? Ei mitään, einoastaan feministeille. Me Tarvitaan presidentti, joka tekee meille jotain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu