Sunnuntaina

Jos saadaan Saulista Pressa, niin meillä pienyrittäjilläkin on sitten mahdollisuus.
Esim. yritystukien muodossa.
Kannattomien maatilojen tuet ohjataan meille pieyrittäjille. Tällä tavoin saadaan maaseudelle niitä paljon kaivattuja työpaikkoja. Valtiolle siitä ei tule lisäkustannuksia, kun siirretään sama "raha"
tuottamaan.En tarkoita suoraa tukea, vaan sellaista, että esim. työn sivukuluja alennetaan, niin silloin voidaan täällä syrjäseudullakin yrittäminen saada kannattavaksi. Lisäksi voisi tulla kysymykseen myös kuljetustuki, koska täältä on pitkät matkat joka suuntaan.Syrjäseuduilla olevilla yrityksillä on rasitteena nimenomaan kuljetuskustannukset.Tällä tavoin voitaisiin työllistää arvioni mukaan tuhansia henkilöitä.
Siis äänestetään SAULIA. Tällä tavoin saadaan Suomi kukoistamaan, ja yritystoimi kunniaan    
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ikiliikkujan.
Ja varsinkin vaalitemppuna poliittista itsemurhaa hipovan ratkaisun Niinistön kannalta.
Maataloustuet pois - ja kuvittelet, että Keskusta vielä äänestäisi Niinistöä.

Sekin on ikiliikkuja.

Äänestä
  • Seisotaan puolueen periaatteen takana Ollaan suoraselkäisiä SUOMALAISIA..

    Äänestä

Onko tämä sitä kokoomukselaista logiikkaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ratkeaa kirjoitti:

Jos saadaan Saulista Pressa, niin meillä pienyrittäjilläkin on sitten mahdollisuus.
Esim. yritystukien muodossa.
Kannattomien maatilojen tuet ohjataan meille pieyrittäjille. Tällä tavoin saadaan maaseudelle niitä paljon kaivattuja työpaikkoja. Valtiolle siitä ei tule lisäkustannuksia, kun siirretään sama "raha"
tuottamaan.En tarkoita suoraa tukea, vaan sellaista, että esim. työn sivukuluja alennetaan, niin silloin voidaan täällä syrjäseudullakin yrittäminen saada kannattavaksi. Lisäksi voisi tulla kysymykseen myös kuljetustuki, koska täältä on pitkät matkat joka suuntaan.Syrjäseuduilla olevilla yrityksillä on rasitteena nimenomaan kuljetuskustannukset.Tällä tavoin voitaisiin työllistää arvioni mukaan tuhansia henkilöitä.
Siis äänestetään SAULIA. Tällä tavoin saadaan Suomi kukoistamaan, ja yritystoimi kunniaan    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu