Minä

Tarja Halosta kuusi vuotta sitten, sillä hän oli johdonmukainen ja miellyttävän oloinen. Sen sijaan Ahosta minulle tuli varsin "niljakas" kuva.

Nyt...Tarja on muuttunut. Hän ei ole enää se hymyilevä koko kansan suosikki. Hän kiukuttelee, on aggressiivinen, ei perustele, puhuu päälle, solvaa. MITÄ ON TAPAHTUNUT??? Haluaisin todella tietää. Tämä tuntuu aivan käsittämättömältä. Luulen että äänestän Niinistöä jos Tarja ei paranna tapojaan ennen sunnuntaita.
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaalien videosalista video: millainen on tarja halonen

Äänestä

että olet vaalipropagandan uhri.

Ihmiset ei noin vain muutu.

Jos luet näitä kirjoituksia, niin joissakin Tarjaa haukutaan ylimieliseksi naureskelijaksi, ja toisissa ärjyväksi kiukkupussiksi.

Älä missään tapauksessa tee johtopäätöstäsi omasta ehdokkaastsi näiden kirjoitusten perusteella.

Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, olipa se mikä tahansa.

Tee ratkaisusi itse, usko itseesi. Sinä olet itse sen arvoinen.

Äänestä

Kannustan Sinua äänestämään parasta ehdokasta Sauli Niinistöä. Minkin äänestin vuonna 2000 Tarjaa. Nyt ei tulisi kuuloonkaan.
En halua enää 6 vuotta pydähtynyttä ummehtuneisuuden ja sisäsiittoisuuden aikaa,jossa sossut vaan jakavat virkoja ja etuuksia toinen toisilleen arveluttavin perustein.
Tee muutos parempaan. Se on Sauli, numero 3.

Äänestä
  • Ja mistä viroista mahdat puhua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestin kirjoitti:

Tarja Halosta kuusi vuotta sitten, sillä hän oli johdonmukainen ja miellyttävän oloinen. Sen sijaan Ahosta minulle tuli varsin "niljakas" kuva.

Nyt...Tarja on muuttunut. Hän ei ole enää se hymyilevä koko kansan suosikki. Hän kiukuttelee, on aggressiivinen, ei perustele, puhuu päälle, solvaa. MITÄ ON TAPAHTUNUT??? Haluaisin todella tietää. Tämä tuntuu aivan käsittämättömältä. Luulen että äänestän Niinistöä jos Tarja ei paranna tapojaan ennen sunnuntaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu