ruksaa joko a) tai b)
a) Jo ennen 2006 vaaleja alkanut tahti on kiihtynyt, lähes kaikki työvoimavaltainen tuotantotoiminta on kadonnut maastamme. Palkkauskustannukset ja työnantajien lakisääteiset velvollisuudet ovat paisuneet mittakaavaan, jonka johdosta kukaan ei uskalla palkata ketään. Kansalaiset syyttelevät toisiaan samalla kun hoivaavat toinen toistaan julkisen sektorin palveluksessa kansansairauksien määrän ylitettyä kaikki ennusteet sen jälkeen kun kaikki velvoitettiin siirtymään vuosikymmeniä vallassa olleiden terveysviranomaisten ja maan johdon suosittelemalle kevytlinjalle. Keskieurooppalaiset myyvät mielellään ylimääräiset sokerinsa, viljatärkkelyksensä ja itselleen arvottoman kurrinsa Suomeen, jonka maatalous on ajettu alas susien ja karhujen reviirien alta, ja jossa arvostetaan rasvatonta, hajutonta ja mautonta yli kaiken. Pieni toivon pilkahdus on presidentin pakollinen vaihtuminen kahden kauden jälkeen.
b) Kukaan ei vuoden 2006 vaalien tuloksen ratkettua Niinistön voittoon osannut kuvitella millainen innostuksen ilmapiiri maahan levisi. Pienessä maassa oli vihdoinkin sallittua olla asiassa kuin asiassa enemmän kuin yksi totuus kerrallaan, ihmisten annettin ajatella omilla aivoillaan, tehdä omia kokeiluja, ja käydä avointa keskustelua eri vaihtoehdoista. Ihmisten vapautettu kekseliäisyysenergia poiki uusia ratkaisumalleja, joiden ansiosta työn tekeminen ja teettäminen palasi mielekkääksi kaikille osapuolille. Maatalous elpyi kun siirtyminen pienempiin ja luonnonmukaisempiin yksiköihin mahdollisti laadukkaampien tuotteiden ja pienemmän investointitarpeen kautta kohtuullisen toimeentulon kohtuutyöllä. Petoeläinten rajaaminen vain tietyille alueille palautti laajamittaisesti eri kotieläinten laiduntamisen, jolloin pystyttiin tuottamaan ensiluokkaista, (Keski-Eurooppaankin erittäin kysyttyä) lihaa, kananmunia ja pastöroimattomia maitotuotteita luonnollisien rasvojen pelosta päästetyille ja kansansairauksista kovaa vauhtia tervehtyville kansalaisille, joiden keskuudessa Niinistöllä on vankka kannatus myös toiselle kaudelle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomessa on valitettavasti paljon enemmän ihmisiä jotka tienaavat alle 3000e kuussa kun yli 3000e kuukaudessa ja he tietävät että Niinistö ajaa vain rikkaiden tehtaanomistajien etuja jotka tienaavat yli 33 000 e kuussa.
Niiniatöltä kysyttiin kaupan kassan tuloja Vast. 3000 e kuussa.
Niinistöä ei köyhien asiat kiinosta
Työläisköyhiä on paljon. Joskus 70-luvulla talouden 3000€ kuukausituloilla pystyi kustantamaan 5 henkisen perheen, auton, asunnon ja rahaa jäi muuhun kivaan. Nykyään, kun hinnat ovat niin korkealla 3000€ tuloilla elätetään suunnilleen just ja just toi 5 henkinen perhe. Autosta ja asunnosta ei voida uneksiakkaan. Kaikkein naurettavinta on, että tuolloin 70-luvulla saadakseen tollaset 3000€ kuukausitulot, ei välttämättä tarvinnut opiskella viittä tutkintoa viidessä eri maassa, mitä se nykypäivänä vaatii.
Miksi se on näin?
Minäpä kerron. Lyhyesti nykyinen malli syö hitaasti, mutta varmasti julkisen sektorin kuralle.
Syy on se, että (otan tässä esimerkkinä 70-luvun) 70-lukuun verrattuna julkinen sektori joutuu kustantamaan huomattavasti enemmän ihmisiä verovaroin. Nykyään on hirveästi kaiken maailman elättejä. 70-luvulla mentiin töihin 20 vuotiaana, nykyään opiskellaan suunnilleen 30 vuotiaaksi saakka. 70-luvulla 80 000 tuhannen työttömyys herätti kriisin, nykyään meillä on n. 500 000 työtöntä...ja en tiedä mihin ryhmään nämä yh. äidit tai muut pakolaiset lasketaan.
Jostain ne sossurahat tulevat, mistä ne tulevat? Ne tulevat suurimmalta osin verorahoista. Sitä mukaan, kun sosiaaliavustusten saajat lisääntyvät hinnat nousevat. Kun hinnat nousevat, ostovoima heikkenee, mistä seuraa, että yritykset voivat huonommin, mistä seuraa huonoa työllisyyttä, mistä seuraa lisää sosiaaliavustusten tarvijoita, mistä seuraa hinnannousu, mistä seuraa vielä huonompaa työllisyyttä, mistä seuraa lisää paineita sosiaaliturvaan, mistä...
oravanpyörä
Lopulta yritykset lähtevät muille maille, kun työkustannukset ovat niin korkeita.
Kustannukset ovat julkisella sektorilla kasvaneet viimeaikoina aivan räjähdysmaisesti. Monet asiantuntijat ovat sanoneet, että tällä menolla ei kauan pystytä pitämään pystyssä edes ilmaista koulutusta tai terveydenhuoltoa.