kotona synnyttäneet suunnitellusti

.. niin siis muistelen kuulleeni joskus sellaisestakin ihmeestä(?) kuin polikliniikkasynnytys. eli se sopisi juuri jo ennenkin synnyttäneelle. synnyttämässä ilmeisesti vain käytäisiin sairaalassa (tai polilla), jonka jälkeen kotiin voi lähteä muistaakseni samoin tein, ellei mitään ongelmia ole.

kysele ihmeessä tällaista vaihtoehtoa vaikka neuvolasta. en tiedä sitten että onko se joka paikkakunnalla mahdollista!

Koti ois tietysti kotoinen paikka synnyttää.
Mutta jos jotain sattuu...

Minulla synnytykset on mennyt aina hyvin,ei mitään ihmeitä.Keväällä synnytin kuopuksemme,ja jotain vaan sattui.Kohtu ei ruvennut supistelemaan ja tämä tapahtui yllättäen huomaamatta synnytyksen jälkeen.Verta menetin hetkessä kolme ja puoli litraa.Henkilökunta toimi tosi vauhdilla ja leikkaus salissa oltiin hetkessä...

Olen jälkeenpäin miettinyt paljonkin ja kiitellyt,etten synnyttänyt kotona.

Ainahan pääset pian synnytyksestä kotia,mutta siellä on apu lähellä vauvalle ja sinulle,jos sitä tarvittankin.

tämä esim. sivulta http://www.helistin.fi

Kotisynnytykset ovat turvallisia normaaliraskauden jälkeen
Julkaistu 08.08.2005 - 13:58


Mikäli lasta odottavalla tulevalla äidillä ei ole selviä riskitekijöitä, kotona synnyttäminen on kanadalaistutkimuksen mukaan varsin turvallista. Tutkimus on todennäköisesti lajissaan suurin tähän asti toteutettu. Siinä selvitettiin kotisynnytysten turvallisuutta koulutetun kätilön avustaessa. Kaikkiaan tutkimus käsitti yli 5 000 laillistetun kätilön avustamaa synnytystä Kanadassa ja Yhdysvalloissa vuonna 2000. Näitä synnytyksiä verrattiin yli kolmeen miljoonaan sairaalasynnytykseen.



Kaikkiaan 655 kotisynnytystä suunnitellutta naista (12 %) siirrettiin sairaalaan synnyttämään. Kun kuolemaan johtaneita kehityshäiriöitä ei otettu huomioon, vastasyntyneiden kuolleisuus oli kotisynnytyksissä 1,7 / 100 000 synnytystä. Osuus on suunnilleen yhtä suuri kuin koti- tai sairaalasynnytyksissä on aikaisemmin havaittu, kun raskaus on sujunut normaalisti.



Kotisynnytyksissä tarvittiin lääketieteellisiä erikoistoimenpiteitä puolta vähemmän kuin vertailuryhmässä. Esimerkiksi kotisynnyttäjistä välilihan leikkausta tarvitsi vain 2,1 %, kun sairaalassa synnyttäneistä sitä tarvitsi kolmannes. Pihtisynnytystä tarvitsi kotisynnyttäjistä 1 %, mutta sairaalassa synnyttäneistä yli 2 %. Keisarileikkauksella syntyi kotona syntyneistä vajaat 4 %, mutta sairaalassa syntyneistä lähes viidennes. Noin joka kymmenes kotona synnyttänyt nainen tavoitettiin myöhemmin, jolloin heistä valtaosa (97 %) kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä tekemäänsä ratkaisuun.



Lähde: British Medical Journal 2005;330:1416

ja kaikkea muuta löytyy netin kautta kun haet esim. www.google.fi ja laitat hakusanaksi kotona synnyttäminen. tuloksia löytyy paljon, joten valinnan varaa löytyy.
Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua/hyötyä. Neuvolastakin varmaan saa jotain tietoa, luulisin ainakin.

Niin, minäkään en toisaalta haluaisi pelotella, mutta jos olisin ryhtynyt kotisynnyttäjäksi niin ainakaan tyttö, enkä todennäköisesti minäkään, olisi enää elossa. Tytön sydänäänten laskut ja napanuoran kiertyminen vartalon ja kaulan ympärille olisi jäänyt huomaamatta.

Tietysti kotisynnytystä voi puolustella sillä että "ainahan ne naiset ovat synnyttäneet kotona", mutta ennen vanhaan naiset ja lapset myös kuolivat synnytyksen yhteydessä.

Minustakin tuo jonkun ehdottama poliklinikkasynnytys kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta alkuperäiselle!

Minullakin oli kaksi sairaalassa synnytettyä lasta, kun päätin saada kolmannen kotona. Ei ollut takana mitään karseita sairaalakokemuksia, mutta tuntui luontevammalta pysyä kotona.

Otin asiasta selvää perusteellisesti. Neuvolassa suhtauduttiin kielteisesti, lääkärin ja/tai kätilön läsnäolon varmistaminen olisi kuulemma maksanut maltaita. No, synnytettiin sitten isän kanssa kaksistaan. kaikki meni hienosti. Kesto 2 tuntia siitä hetkestä, kun tunsin ekan polton siihen hetkeen kun lapsi syntyi. Hienoin synnytykseni, ehdottomasti! Synnytin pystyasennossa, ei repeämiä (eikä välilihaleikkausta!), lapsi tuli helposti ulos.

Suosittelen siis! Mutta varoituksen sana: järki pitää pysyä päässä eli älytä lähteä sairaalaan, jos tuntee ettei kaikki ole kuten pitäisi. Ja apuvoimia olisi hyvä olla. Meilläkin olisi kaivattu jotakuta, joka olisi siivonnut sotkut...

Seuraavatkin lapseni olin kaavaillut synnyttäväni kotona, mutta se ei onnistunut, kun toisella oli huono tuloasento viimeiseen asti ja toisella napanuora huonosti. Kiiruhdettiin siis sairaalaan, jossa kuitenkin homma pyöri meidän ehdoillamme eli synnytin jälleen seisten ja isä toimi avustajana. Ja kotiin lähdettiin hetikohta.

Raskaus ei ole sairaus, synnytyskään ei ole. Tiedän monia, joilla poltot ovat loppuneet kuin seinään heti sairaalan ovesta astumisen jälkeen. Liikaa lääkkeitä ja leikkauksia nykyisin pelissä. Jne. Paljon olisi silläkin saralla kehittämistä.

Kysyin muuten siltä järkyttyneeltä kätilöltä, joka tuli kotisynnytyksen jälkeen meitä katsomaan, että mitä sairaala olisi voinut tehdä, jos kohdalle olisi sattunut jokin hänen pelottelemistaan jutuista. Muistutin, että asuimme viiden minuutin päässä lähimmästä sairaalasta.Hän vastasi, etteipä oikeasti juuri mitään, siis ei mitään henkeä pelastavaa.

olisi varmuudella kuollut jos sairaalasta olisimme myöhästyneet viisikin minuuttia.synnytys eteni hirmuvauhtia(synnytyksen kesto 40 min.),sairalaan ehdittiin juuri ja juuri.poika ei hengittänyt,napanuora kaulan ympäri ja sydän pysäyksissä. onneksemme ehdittiin kuitenkin ajoissa...

Mikä kiire se on kotiin vastasyntyneen kanssa. Kyllä sitä kotona ehtii lapsen kanssa olla sitten kun se on turvallista. Itse en uskaltaisi alle kolmen vuorokauden ikäisen kanssa kotiin lähteä. Sydämen sivuäänien tarkkailu ja esim. bilirubiini arvon seuraaminen ovat todella tärkeitä. Sitten jos jotain on, joudut kuljettamaan kaksikin kertaa vuorokaudessa vauvaa lääkärissä. Lapsen etu on että hän saa rauhassa odotella kotiutumista. Äiti saa levätä ja palautua. Itse olen ottanut tosi rennosti sairaalapäivät. Sairaalassahan ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin vauvaan ja omaan oloonsa. Maitokin alkaa virrata kun aika on kokonaan vauvalle.

luen näitä koska minä asun 100 km päässä synnytyssairaalasta, en siis voisi ajatella kotisynnytystä. Totuus on myös se että jos on matkaa sairaalaan 100 km niin ei edes uskalla ajatella että synnytys ei mene normaalisti, näin siis meillä suomenmaassa, todellakin joillakin ihmisillä on synnytyspaikkaan 100 km matkaa..
mutta onnea teille kaikille jotka aiotte synnyttää kotona

Tuolla on valokuvia synntyksistä sekä kotona että sairaaloissa:

http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=811&ID=24

Huom! Ne kuvat eivät sovi herkkien ihmisten katsottaviksi.

Heips!

Mieti vielä sitä kotona synnyttämistä....vaikka edellisillä kerroilla kaikki menikin hyvin, niin koskaan ei voi tietää etukäteen mitä on edessä.Minäkään en pidä sairaaloista, mutta yksikään 4 lapsestani ei olisi pystynyt syntymään kotona(ennalta arvaamattomia juttuja), no ehkä 2.lapsi olisi voinut syntyäkkin kotona, mutta silloin minä olisin vuotanut kuiviin....melkoinen hässäkkä tuli sairaalassakin....Joten mieti vielä, siellä sairaalassa sinulla on apu heti lähellä, se on turvallisempaa niin sinulle kuin vauvalle.

Miksi eivät päästäneet kotiin. Minäkin olen inhonnut sairaaloita toisen synnytykseni jälkeen. Ensimmäiseni synnytin sektiolla omasta toivomuksestani, koska vauva oli iso (yli 4 kg) ja jalat edellä ja minulla oli raskausmyrkytys. Silloin olin viikon sairaalassa ja vauva ja huonetoverit antoivat nukkua hyvin.
Mutta toisen synnytyksen jälkeen minulla jäi kammo sairaaloihin. Raskausmyrkytyksen vuoksi olin melkein viikon sairaalassa ennen synnytystä (ja näin nälkää, koska sairaala-annokset olivat niin pieniä), jonka jälkeen synnytys käynnistettiin (5 päivää lasketunajan jälkeen). Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes kätilö vaihtui. Olin saanut epiduraalipuudutuksen, jonka vuoksi supistelut harventuivat, ja tämän vuoksi kätilö lisäsi oksitosiinia (synnytyksen käynnistävää hormonia). Supistukset kävivät sietämättömän tuskallisiksi, mutta en saanut mitään lievitystä, enkä myöskään saanut synnyttää pystyasennossa niinkuin olin toivonut, koska se olisi ollut kätilölle(vanhenpi ja tylyn oloinen nainen)liian hankala asento. Minut pakotettiin synnyttämään makuuasennossa. Lapsi syntyi sinisenä ja oli niellyt lapsivettä, eikä pystynyt hengittämään, joten kätilö työnsi kurkkuun letkun, jolla imi lapsiveden pois. Letkun työntämisen jälkeen vauva ei pystynyt kunnolla itkemään, koska kurkku oli niin kipeä, vaan yritti inistä kimeällä äänellä.
Synnytyksen jälkeen minut vietiin osastolle, joka oli niin täynnä, että jouduin odottamaan puoli vuorokautta käytävällä ennen kuin pääsin 3-hengen huoneeseen oven viereen, jossa ei saanut olla hetkeäkään rauhassa. Olisin halunnut päästä seuraava päivänä kotiin, jotta olisin saanut nukkua, koska viereisen sängyn vauvakin huusi ihan koko yön. Olin niin toivottoman väsynyt ja verenpainekin oli koholla raskausmyrkytyksen vuoksi, että mietin melkein itsemurhaa, jotta olisin saanut levätä, koska minua ei päästetty kotiin seuraavanakaan päivänä, koska vauva itki hysteerisesti lääkärin tarkastuksessa kurkkukivusta johtuen. Sen jälkeen en uskonut enää Kaksplussan ihanteellisiin synnytyksiin, mutta onneksi kolmannen lapsen kohdalla sain kokea sen.
Kolmas synnytykseni oli niin ihanteellinen, kuin vain voi olla, suuri kiitos siitä nuorelle kätilölle, joka kuunteli toiveitani. Epiduraalipuudutusta en enää halunnut, koska en halunnut supistusten vähentyvän. Pärjäsin hyvin ilokaasulla ja kohdunkaulanpuudutuksella. Ja sain synnyttää pystyasenossa. Ihana nuori kätilö pyysi minut synnytysjakkaralle, kun ponnistusvaihe alkoi. Olihan se tuskallista, mutta kesti vain hetken ja lapsi syntyi helposti.
Lapsi syntyi aamulla ja pääsin kotiin levähtämään samana päivänä iltapäivällä. Suosittelen sinullekin polikliinistä synnytystä. Jos vielä synnytän, niin synnytän polikliinisesti, jos se vain on mahdollista lapsen ja oman vointini kannalta. Kotisynnytystä en uskaltaisi ajatalla. Oman kokemukseni perusteella voisin sanoa, että kätilöllä on suuri osuus siihen miten synnytys onnistuu ja varsinkin siihen miten sen itse kokee.
Kaikki lapseni olen synnyttänyt TYKS:ssä. Suuri kiitos ihanalle Janna-kätilölle, että sain kokea ihannesynnytyksen.

Vastaan tähän nyt ihan puhtaasti äidin näkökulmasta, vaikka olenkin samaa mieltä edellä vastanneen kollegan kanssa siitä, että synnytys on aina arvaamaton eikä koskaan tiedä miten se voi päättyä.

Itselläni kaikki lapset ovat olleet isoja, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet todella nopeita ja suht´ helppoja. Niinpä mietin kolmannen kanssa, että voisin synnyttää hänet kotosalla työkaverin avustuksella (asutaan kävelymatkan päässä synn.sairaalasta). Edellisten lasten ollessa jo pitkälle yli nelikiloisia päätin kuitenkin katsoa painoarvion vauvasta ensin.

Painoarvion teki kokenut henkilö kahta päivää ennen synnytystä, tulos oli että vauva olisi n. 3500 gr eli kilon pienempi kuin edelliset. Äidinvaistolla epäilin tulosta ja ultrattiin vielä kerran ja tulos oli edellistäkin pienempi. Noh, ajattelin että sehän tulee helposti.

Synnytys käynnistyi vedenmenolla ja ensimmäisen supistuksen jälkeen annoin äidinvaistolleni vallan ja uskoin tunteeseeni, ettei tämä lapsi ole pieni. Lähdettiin saliin ja kohdunsuu olikin jo täysin auki, pää ei vain mahtunut laskeutumaan. Sydänäänet tekivät rumia laskuja ja työkaverit olivat jo varautuneet hätäsektioon.

Paikalle tuli ultran tehnyt henkilö, joka väitti että kyllä se sieltä tulee! Ja niin tulikin massiivisten molemminpuolisten episiotomien ja imukupin avulla erbin pareesilla 5760 gr vauva jolla pituuttakin oli 57 cm.

Vielä nytkin, usean vuoden jälkeenkin olen kiitollinen, etten jäänyt kotiin. Silloin ei olisi erbin pareesi ollut se ainoa ongelma lapsellamme...Ensimmäiset kaksi olisin voinut jälkikäteen ajatellen synnyttääkin kotona, mutta en tätä viimeistä, jonka piti olla "varma nakki".

Niin, oli muuten aika nolona tämä ultran tehnyt henkilö...painoarvio heitti vaivaiset 2 kiloa.

mä en ota kantaa siihen, onko kotona synnyttäminen liian riskialtista vai ei.
"Ennen vanhaan" sitä ei muualla juuri synnytettykään, tosin silloin lapsivuodekuolleisuus olikin paljon suurempi.

Minä taas tunsin olevani aivan kun herran kukkarossa sairaalassa, ja olin mielelläni sen viikon, mitä pitivät. Mulla oli tosin kuume koko ajan, että sitä seurattiin. syystäkin, jonka kerron kohta.

Henkilökunta oli aivan ihania - aluksi- ja oli ihana olla "passattavana" ei tarvinnut kun maata ja välillä hoitaa vauvaa.

ehkä sekin vaikutti asiaan, kun odotin ja synnytin lapsen yksin ja olen ollut nyt tämän "vauvan" kanssa kahden 16 vuotta.

Vieruskaveri päivitteli kun hän on maannut kaksi päivää ja sitä ei päästetty pois, vaikka olis kuulemma voinut tanssia synnytyssalista pois, eikä ollut mitään häikkää.

Viikon päästä synnytyksestä oli vauvan lopputarkastus ja minä käytävässä odotellessani pyysin, että voisin päästä ultraan lääkärintarkastukseen minäkin, kun tuota kuumeiluakin on ollut ja nyt sinä aamuna oli tullut niitä varoteltuja hyytymiä virtsan mukana.
Hoitaja mulle tiuskas vaan että "on täältä ennenkin osanneet äidit lähteä kotiin ilman lääkärintarkastuksia ja ultria. Teillä ei ollut tänä aamuna enää kuumetta"

No, kerkisin sitten kotona olemaan tasan vuorokauden niin palasin sairaalaan pillit soiden. Ja eikun kaavintaan. Lääkärit sanoivat myöhemmin että oli siinä ja siinä etten ollut menehtynyt verenvuotoon. Jälkeisiä oli jäänyt kohtuun, vaikka synnytystodistuksessakin lukee että jälkeiset puhtaat. Mutta se onkin eri asia mitä teoriassa lukee.

Synnytys oli ensimmäinen ja muuten ihana kokemus, mutta aina väistämättä tulee mieleen tuo jälkiepisodi.

Olin sitten toisen viikon sairaalassa, ja samalla osastollakin. Vauva oli mukana, koska kotona ei ollut ketään ja täytyihän mun saada imettää.
Hoitajat kutsuivat sitä "vanhukseksi".

Siellä samainen hoitaja, joka oli mulle lähtiessäni tiuskassut, oli pahoillaan. ja sanoinkin että miksi ei voida uskoa äidin tuntemuksia, kun olin vielä kertonut että menen kotiin aivan yksin vauvan kanssa.

olinkin pyörtyä kotiin, ennenkun ambulanssi tuli. soitin hälytyskeskukseen uudestaan ja mulle sanottiin että eka ambulanssi oli ajanut kolarin, mutta toinen on jo tulossa.
Heitin rappukäytävään oven auki kun ajattelin että pyörryn, niin pääsisivät mut hakemaan.
No, en pyörtynyt kuitenkaan.

seurasi surullisenhuvittava tapaus: lääkintämiehet tulivat (pari tuskin 25 olevaa poikaa -varamiehiä kun ekalle sairasautolle kävi niin kun kävi).
Ne kipusivat kolmanteen kerrokseen ilman paareja.
tulivat sängyn viereen ja alkoivat multa kyselemään että mitäs nyt on tässä tapahtunut? oliskiko keskenmeno? Mä sanoin että yrittäkää miettiä sitä kun on vauva vieressä.
"no, mikäs siinä sitten on" sanoin että antakaa ne sairaalassa sen ottavat selville, teidän tehtävä on viedä mut sinne.
Sitten kysyivät että pääsenkö jalkaisin ambulanssiin. (makasin verissäni sängyssä ja olin pyörtymäisilläni verenvuotoon)
sanoin että en liikahdakaan muuta kun paareille että lähtekää hakemaan niitä.
no, hakivat ja sanoivat että mitenkäs nyt sut saataisiin paareille. sanoin että laittakaa ne lattialle sängyn viereen. kieräytin itseni sängystä niille paareille ja pyysin vauvan viereen. Ne vielä tuumailivat että pitääkö vauva ottaa mukaan.
Meinas mennä hermo! Sanoin että yksin en vauvaa voi kotiin jättää, että ettekö nyt huomaa että täällä ei ole muita.

Sitten kun ne sai mut onnellisesti sairaalaan, niin veivät mut väärästä sisäänkäynnistä sisään.
eikun takaisin ulos ja toisesta ovesta.

Että voi kaikenlaista sattua!!

Asiallista (vaihtoehto)tietoa kotisynnyttämisestä ja synnyttämisestä muutenkin saa esimerkiksi Aktiivinen synnytys Ry:n kautta:
http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta kotisynnytyksestä, mutta en suosittele avustamatonta synnytystä, ja jos on yhtään epäilystä, että synnytyksessä tulee olemaan komplikaatioita, niin heti sairaalaan. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin etenee säännöllisesti ja lopputuloksena on ehjä äiti ja vauva, joten sinsänsä tälläkin palstalla olleet peloittelut ovat ääritapauksia.

Kotona synnyttämisessä on monia etuja, mm. tärkeimpänä sairaalarutiinien välttäminen. Suosittelen esimerkiksi tutustumista WHO:n suosituksiin normaalin synnytyksen hoidosta *), Marsden Wagnerin kirjaan Pursuing the Birth Machine (20 vuotta vanha, ja silti kumman ajankohtainen...) tai Murray Enkinin ja kumppaneiden oppaaseen A Guide to Effective Care in Pregnancy and Childbirth. Mainituissa julkaisuissa ei sinänsä keskustella kotisynnytyksestä, mutta kaikissa käsitellään yleensäkin synnytyksen hoitoon liittyviä seikkoja _tieteelliseltä pohjalta_. Ei siis mitään mutua vaan laajojen tutkimusten analysointia. Kaikissa julkaisuissa myös todetaan (jos ei suoraan niin rivien välistä), että sairaalasynnytys itsessään voi toimenpiteineen johtaa erinäisiin komplikaatioihin, jotka kotisynnytyksessä olisi välttänyt. Että molemmilla omat hyvät ja huonot puolensa, sairaalasynnytys ei ole mikään tae elossa tai terveenä pysymiselle eikä kotisynnystys vammautumiselle tai kuolemiselle.

*) http://www.who.int/reproductive-health/publications/MSM_96_24/MSM_96_24_table_of_contents.en.html