TARJA HALONEN LOISTI...

...KOULUSSA, SAULI NIINISTÖ KANTOI KOTIIN KUTOSIA


Kuten tiedetään koulumenestys ei takaa menestystä elämässä, mutta ei siitä ole pahemmin haittaakaan.

Työläistyttö Tarja Halonen kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta keväällä 1962. Todistuksessa komeili 4 kymppiä: uskonto, biologia, maantiede sekä filosofia. Lukuaineiden keskiarvo oli 8,6.

Sörnäisten yliopistoksikin kutsuttu Kallion yhteiskoulu oli ensimmäinen oppikoulu Pitkänsillan pohjoispuolella Ja Tarja Halonen sukunsa ensimmäinen valkolakki.

Lukukausimaksut ja kalliiden kirjojen ostaminen tarkoittivat sitä, että köyhistä oloista ponnistelevien oli pakko opiskella.
- Vanhempamme vaativat, että koulun eteen oli tehtävä töitä, muistelee Halosen luokkatoveri Leena Skarin

Perheensä neljäs lapsi, Sauli Niinistö joutui vuonna 1967 tuomaan vanhempiesa eteen Salon yhteislyseon todistuksen, jonka ainoa kymppi tuli liikunnasta. Muut olivat kutosia ja seiskoja, keskiarvo 6,5.

Niinistö totesi IS:lle viime kesänä, että koulunkäynnissä hänen painopistealueensa oli lähinnä ristiriitojen aiheuttaminen tunneilla.
- Tavoitetaso jäi turhan vaatimattomaksi: selvitä luokalle jäämättä ja reputtamatta, Niinistö kertoi

Niinistön todistus

Uskonto____________ 7
Suomi, kielioppi___ 6
kirjoitus___ 6
Historia___________ 7
Biologia___________ 7
Maantiede__________ 7
Fysiikka___________ 6
Kemia______________ 6
Algebra____________ 7
Geometria__________ 6

Ruotsi_____________ 6
Englanti___________ 7
Ranska_____________ 6
Urheilu___________ 10
Voimistelu_________ 7
Kuvaamataito_______ 6

Keskiarvo_________6,7
Lukuaineissa______6,5
10473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vasemmiston presidenttiehdokkaalla Tarja Halosella - Minulla on pula-ajan hampaat, joita on hoidettu yksityislääkärillä viisivuotiaasta asti. Tiedän kyllä, kuinka kallista hammashoito on.
(Ilta-lehti 25.1.2006)


Tuolla työläislapsella on ollut varaa yksityishammaslääkäriin jo viisivuotiaasta asti. Eikä ole kunnaliset palvelut ilmeisesti tainneet kelvata sen jälkeenkään.

Äänestä
  • ...ja tinkinyt ehkä sitten muusta? Ei se taida muille kuulua vai eikö porvarin mielestä työläisellä saisi olla VARAA kuin kunnallisiin palveluihin?

    Tiedän, että sitä joka käänteessä ajatte, mutta tuossa sen sanoit melko räikeästi?

    Äänestä

Sauli Niinistö luki itsensä varatuomariksi, kun taas haloska hädin tuskin suoritti oikeustieteiden kandidaatn tutkinnon.

Äänestä
  • Saulin Putin-nuori siellä puhuu paskaa kun sai itse 1-vuotisen kauppaopiston hädin tuskin suoritettua :-)))

    Varatuomariksi ei lueta, dille. Niinistökin on oikeustieteiden kandidaatti kuten Halonen. Sama koulutus. Varatuomari on arvo, jonka saa jos istuu käräjiä puolilmaiseksi vuoden verran

    Äänestä

  • lainoppinut kirjoitti:

    Saulin Putin-nuori siellä puhuu paskaa kun sai itse 1-vuotisen kauppaopiston hädin tuskin suoritettua :-)))

    Varatuomariksi ei lueta, dille. Niinistökin on oikeustieteiden kandidaatti kuten Halonen. Sama koulutus. Varatuomari on arvo, jonka saa jos istuu käräjiä puolilmaiseksi vuoden verran

    mä just sanoin. Luulisi käräjillä joutuvan muutaman paperin lukemaan ja kuten sanoit PUOLI-ILMAISEKSI.

    Tämä oli Saulin valinta, Halonen valitsi SETA:n.

    Äänestä

...Saulin ongelmat Ruotsin kielellä! Ilmankos oli melko tuppisuuna...."Mera kaka",sanoi Sale ja puhui lisää paskaa!

Äänestä
  • Jäätteenmäen kanssa samaa masentavaa tasoa.

    Äänestä

  • Itse ruotinkielinen kehui Saulin ruotsin kielen kieliopin osaamista. Toisin oli Tarjalla, jolla tosin on hyvä numero kolusta, mutta huono tulos elämästä.

    Äänestä

Saukko ja Matti Tanelihan ovat kuin kaksi marjaa.

Äänestä

mukaan, niin minä voittaisin molemmat, vaikka olen mies. En nyt kuitenkaan usko olevani kumpaakaan parempi. Eipä noilla erityisesti poikien koulutodistuksilla ole paljonkaan ennustearvoa. Sen verran kuitenkin, että legendaarinen Paperiliiton puheenjohtaja, prässipoika Veikko Ahtola totesi kerran, että kaikista huonoimmat kokemukset ammattiyhdistyksillä on neuvotteluista kuuden ällän ylioppilaiden kanssa. Keskiarvon alarajoista hän ei puhunut mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilta-Sanomat4U kirjoitti:

...KOULUSSA, SAULI NIINISTÖ KANTOI KOTIIN KUTOSIA


Kuten tiedetään koulumenestys ei takaa menestystä elämässä, mutta ei siitä ole pahemmin haittaakaan.

Työläistyttö Tarja Halonen kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta keväällä 1962. Todistuksessa komeili 4 kymppiä: uskonto, biologia, maantiede sekä filosofia. Lukuaineiden keskiarvo oli 8,6.

Sörnäisten yliopistoksikin kutsuttu Kallion yhteiskoulu oli ensimmäinen oppikoulu Pitkänsillan pohjoispuolella Ja Tarja Halonen sukunsa ensimmäinen valkolakki.

Lukukausimaksut ja kalliiden kirjojen ostaminen tarkoittivat sitä, että köyhistä oloista ponnistelevien oli pakko opiskella.
- Vanhempamme vaativat, että koulun eteen oli tehtävä töitä, muistelee Halosen luokkatoveri Leena Skarin

Perheensä neljäs lapsi, Sauli Niinistö joutui vuonna 1967 tuomaan vanhempiesa eteen Salon yhteislyseon todistuksen, jonka ainoa kymppi tuli liikunnasta. Muut olivat kutosia ja seiskoja, keskiarvo 6,5.

Niinistö totesi IS:lle viime kesänä, että koulunkäynnissä hänen painopistealueensa oli lähinnä ristiriitojen aiheuttaminen tunneilla.
- Tavoitetaso jäi turhan vaatimattomaksi: selvitä luokalle jäämättä ja reputtamatta, Niinistö kertoi

Niinistön todistus

Uskonto____________ 7
Suomi, kielioppi___ 6
kirjoitus___ 6
Historia___________ 7
Biologia___________ 7
Maantiede__________ 7
Fysiikka___________ 6
Kemia______________ 6
Algebra____________ 7
Geometria__________ 6

Ruotsi_____________ 6
Englanti___________ 7
Ranska_____________ 6
Urheilu___________ 10
Voimistelu_________ 7
Kuvaamataito_______ 6

Keskiarvo_________6,7
Lukuaineissa______6,5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu