Suomen etu!

Mitä tehdä kun yritykset siirtyvät halvan työvoiman maihin? Miten Suomi prjää vapaan maailmankaupan oloissa? Halosen vai Niinistön mallilla?

Ongelmaan tarvitaan järkeviä työkaluja sekä Suomessa että maailman tasolla.

Ehdokas Niinistön korostama Suomen talouteen tuijottaminen ei siten enää riitä. Se on päinvastoin erittäin lyhytnäköistä ja jättää Suomen talouden tuuliajolle.

Annahan kun selitän tarkemmin. :-)

Aluksi työpikkojen siirtyminen halpamaihin koski perinteistä teollisuutta, mutta kuten nyt tiedämme, eivät globalisaatiolta ole suojassa korkean teknologiankaan alat. Teollisen tavarantuotannon lisäksi myös palveluja ja tuotekehitystä siirtyy halpamaihin. Prosessi ei koske vain Eurooppaa. Myös talouskriisin kourissa olevan USAn lehdissä käydään vilkasta keskustelua työttömyyden kasvusta.

Hiljattain asiantuntijat totesivat suorasukaisesti: Kiina vie teollisuuden, Intia ottaa palvelut. Esimerkiksi Kiinasta on jo tullut Nokian ja Motorolan ansiosta suurempi matkapuhelinten viejä kuin Suomi.

Olennaista on ymmärtää, että Suomessa toimivien yritysten kilpailuetujen edistäminen pelkästään kansallisesti ei enää riitä edistämään tämän maan kilpailuetuja ja työpaikkojen säilymistä pitkällä tähtäimellä. Siksi ei pidä jäädä toimimaan vain vain kansallisella tasolla (kuten Niinistö on korostanut). Yritys, jolle kotikuntasi juuri hiljattain lahjoitti tontin ja hallin, päättikin siirtää kaikki työpaikat Latviaan tai Aasiaan. Se siitä suorasta yritysten tukemisesta verovaroin.

Tuhannen taalan kysymys, mitä voidaan tehdä?

Mutta samalla globalisaatio tarjoaa myös suuria mahdollisuuksia laajentuvien markkinoiden ja lisääntyvän kansainvälisen työjaon kautta. Maat, kuten Suomi, erikoistuvat entisestään tuotannossa (puhutaan knowledge economysta). Vanhat konstit eivät enää toimi, mutta ennen kaikkea innovatiivisuus tuottaa yrityksille parhaimmillaan kansainvälistä menestystä. Kansakunnan menestyminen edellyttää siltä kykyä samanaikaisesti sopeutua ja uudistua sekä taitoa tehdä yhteistyötä globaalilla tasolla. Ja on pakko myöntää, että juuri näissä kysymyksissä nykyinen presidenttimme Tarja Halonen tunnustettu asiantuntija. Hän on tutkinut, kirjoittanut, puhunut ja toiminut kansainvälisesti tähän asiaan vaikuttaen.

Tähän tilanteeseen on hallituksella, talouselämän ja yritysten edustajilla ja ay-liikkeellä jo nyt olemassa toimintatapoja ja malleja. Kansallisesti Suomessa pyritään lisämään yritysten ja ay-liikkeen yhteistyötä vuoropuhelun avulla, tavoitteena yhteisin kansallisin ponnistuksin lisätä työn tuottavuutta sekä investointeja ja työpaikkoja Suomessa. Tässä keskeistä on osaaminen ja korkea ammattitaito, jolla synnytetään uusia nokioita. Suomen oltava vastakin hyvä paikka yrittäjien yrittää ja työntekijän/palkansaajan tehdä työtä.

Ratkaiseva perusta tälle on tietenkin Suomen oman yhteiskunnan kunto ja suorituskyky, eli hyvinvointivaltio. Se merkitsee esimerkiksi verovaroin ylläpidettyä perus-, ammatillista ja korkeakoulutusta sekä tehokasta tutkimustoimintaa; se merkitsee hyvää terveydenhoitoa ja teknologista infrastruktuuria.

Luottamukseen perustuva sopimusyhteiskunta, eli yhteiskunnan vakaus ja oikeudenmukaisuus, ovat Suomen valttikortti jatkossakin. Epäluottamus ja ihmisten syrjäytyminen tulevat erittäin kalliiksi kaikille osapuolille.
5191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri näistä asioista halonen puhui ymmärrettävästi ja hyvin perustellen eilen tv:ssä.

Hän tuntee kansainvälisen talouden ja politiikan kysymykset syvällisesti.

Äänestä
  • päättää sitä onko arvojohtaja vai arvovaikuttaja.
    Kumpaahan edusti se opiskelijoiden kyykytys ?

    Äänestä

  • Että venäjä on netto saaja KIOTOn sopimuksessa.

    Äänestä

tää on nähty jo

Äänestä

Mitä halonen on todella tehnyt?
Hän ei ole asiantuntia

ja sitten lyhytnäköiseen väitteesi.

"Ehdokas Niinistön korostama Suomen talouteen tuijottaminen ei siten enää riitä. Se on päinvastoin erittäin lyhytnäköistä ja jättää Suomen talouden tuuliajolle."


Suomi olisi mennyt velkakonkursiin ilman Niinistön ajamaa velan takaisin maksua. valtion luottoluokitus on parantunut. ja korkomenot pienentyneet. Nykyään ei olla tarpeeks maksettu velkaa pois ja laman tullen hyvinvointivaltio mahdollisesti kaatuu velkataakan käydessä sietämättömäksi.
Mitä hyötyä on elätä velaksi?

Kyllä kannattaa myös tuijottaa viivan alle.
Se on järkevää. väitttesi on absurdi eli järjenvastanen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vulgata. kirjoitti:

Mitä tehdä kun yritykset siirtyvät halvan työvoiman maihin? Miten Suomi prjää vapaan maailmankaupan oloissa? Halosen vai Niinistön mallilla?

Ongelmaan tarvitaan järkeviä työkaluja sekä Suomessa että maailman tasolla.

Ehdokas Niinistön korostama Suomen talouteen tuijottaminen ei siten enää riitä. Se on päinvastoin erittäin lyhytnäköistä ja jättää Suomen talouden tuuliajolle.

Annahan kun selitän tarkemmin. :-)

Aluksi työpikkojen siirtyminen halpamaihin koski perinteistä teollisuutta, mutta kuten nyt tiedämme, eivät globalisaatiolta ole suojassa korkean teknologiankaan alat. Teollisen tavarantuotannon lisäksi myös palveluja ja tuotekehitystä siirtyy halpamaihin. Prosessi ei koske vain Eurooppaa. Myös talouskriisin kourissa olevan USAn lehdissä käydään vilkasta keskustelua työttömyyden kasvusta.

Hiljattain asiantuntijat totesivat suorasukaisesti: Kiina vie teollisuuden, Intia ottaa palvelut. Esimerkiksi Kiinasta on jo tullut Nokian ja Motorolan ansiosta suurempi matkapuhelinten viejä kuin Suomi.

Olennaista on ymmärtää, että Suomessa toimivien yritysten kilpailuetujen edistäminen pelkästään kansallisesti ei enää riitä edistämään tämän maan kilpailuetuja ja työpaikkojen säilymistä pitkällä tähtäimellä. Siksi ei pidä jäädä toimimaan vain vain kansallisella tasolla (kuten Niinistö on korostanut). Yritys, jolle kotikuntasi juuri hiljattain lahjoitti tontin ja hallin, päättikin siirtää kaikki työpaikat Latviaan tai Aasiaan. Se siitä suorasta yritysten tukemisesta verovaroin.

Tuhannen taalan kysymys, mitä voidaan tehdä?

Mutta samalla globalisaatio tarjoaa myös suuria mahdollisuuksia laajentuvien markkinoiden ja lisääntyvän kansainvälisen työjaon kautta. Maat, kuten Suomi, erikoistuvat entisestään tuotannossa (puhutaan knowledge economysta). Vanhat konstit eivät enää toimi, mutta ennen kaikkea innovatiivisuus tuottaa yrityksille parhaimmillaan kansainvälistä menestystä. Kansakunnan menestyminen edellyttää siltä kykyä samanaikaisesti sopeutua ja uudistua sekä taitoa tehdä yhteistyötä globaalilla tasolla. Ja on pakko myöntää, että juuri näissä kysymyksissä nykyinen presidenttimme Tarja Halonen tunnustettu asiantuntija. Hän on tutkinut, kirjoittanut, puhunut ja toiminut kansainvälisesti tähän asiaan vaikuttaen.

Tähän tilanteeseen on hallituksella, talouselämän ja yritysten edustajilla ja ay-liikkeellä jo nyt olemassa toimintatapoja ja malleja. Kansallisesti Suomessa pyritään lisämään yritysten ja ay-liikkeen yhteistyötä vuoropuhelun avulla, tavoitteena yhteisin kansallisin ponnistuksin lisätä työn tuottavuutta sekä investointeja ja työpaikkoja Suomessa. Tässä keskeistä on osaaminen ja korkea ammattitaito, jolla synnytetään uusia nokioita. Suomen oltava vastakin hyvä paikka yrittäjien yrittää ja työntekijän/palkansaajan tehdä työtä.

Ratkaiseva perusta tälle on tietenkin Suomen oman yhteiskunnan kunto ja suorituskyky, eli hyvinvointivaltio. Se merkitsee esimerkiksi verovaroin ylläpidettyä perus-, ammatillista ja korkeakoulutusta sekä tehokasta tutkimustoimintaa; se merkitsee hyvää terveydenhoitoa ja teknologista infrastruktuuria.

Luottamukseen perustuva sopimusyhteiskunta, eli yhteiskunnan vakaus ja oikeudenmukaisuus, ovat Suomen valttikortti jatkossakin. Epäluottamus ja ihmisten syrjäytyminen tulevat erittäin kalliiksi kaikille osapuolille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu