Poliisit ampuivat huumehörhön itsepuolustukseksi

Lahdessa kaksi poliisia lähtivät tarkistamaan anonyymiä vihjettä mahdollisesta narkkarista.

Omakotitalon pihalta löydettiinkin omituinen hyypiö. Ilmeisesti joku kansalainen oli kytkenyt narkin kiinni talonseinään ketjulla.

Narkkari käyttäytyi hyvin agressiivisesti ja sekavasti. Ravasi edestakas nelinkontin, mölisi, jahtasi takaosaan liimattua karvaista uloketta, kuolasi. Lisäksi narkkari oli yltäpäältä karvan peitossa ja suurikokoinen, poliisit arvioivat että kyseessä oli myös steroideja käyttänyt kehonrakentajatyyppi joten käsirysyä haluttiin välttää. Arvaamattoman voimakkaita voivat olla.

Paikalle kutsuttiin lääkäri arvioimaan tilannetta. Lääkärin lähestyessä narkkari hyökkäsi kimppuun mutta onneksi oli niin sekaisin ettei tajunnut ketjua joka oli sidottu kurkun ympärille. Poliisit ja lääkäri huolestuivat ketjun kestävyydestä joten toimintaa on selvästä uhasta johtuen kovennettava itsesuojelun nimissä.

Lääkäri diagnosoi nopeasti selkeän amfetamiini- hasis ja LSD-psykoosin.

Riehuminen jatkui joten poliisit perääntyivät 100 metriä varmuuden vuoksi. Toistuvien maahan makaamaan ja SEIS komentojen osoittauduttua turhaksi avattiin tuli käsiaseilla - haulikolla ja pistoolilla. Etäisyyden vuoksi tarkkoja osumia ei saatu heti eikä vastarinta laantunut ennen kuolettavaa osumaa.

Me, Perä-Latvajärven asukkaat kiitämme poliisia että he ovat ansiokkalla toiminnallaan tehneet maailmasta taas hiukan turvallisemman paikan. Nyt on yksi sekopäänarkkari vähemmän pelättävänä.

VuhVuhHauHau.
101398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaikka henkilö olikin uhkaava niin tässä näkyy taas poliisien liiallinen voimankäyttö piti ihminen tappaa kun olisi voinut olla käytettävissä vaikka kyynelkaasua tai apujoukkoja.

liekköhän edes totta koko juttu?

Äänestä
  • toivottavasti tuo oli vitsi!

    Äänestä

  • Ei ehkä kovin sopiva juttu mutta hauska.

    Ettekö todella tajunneet tuota? :)

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    Ei ehkä kovin sopiva juttu mutta hauska.

    Ettekö todella tajunneet tuota? :)

    Tarkoitin tuota ensimmäistä kommenttia.

    Äänestä

  • 968 kirjoitti:

    Tarkoitin tuota ensimmäistä kommenttia.

    Mutta on taas lähdettävä tien päälle.

    Hyvät yöt vaan 968

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    Mutta on taas lähdettävä tien päälle.

    Hyvät yöt vaan 968

    hyvät työt!

    Äänestä

  • Tässä näkee että vaikka syöttäisi ihmisille minkälaista pajunköyttä tahansa, niin täydestä tuntuu menevän.

    Äänestä

  • Tuo aikaisempi juttu!!!

    Äänestä

valhe, sen helpommin se uskotaan...

Äänestä
  • Tämä oli "tosi", mutta totuus kätketty mustaan huumoriin. Ei tässä ihmistä tapettu.Vaan.. luulen ainakin näin. Lukekaa muitakin juttuja, niin selviää.. Toivon olevani oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reijo Taka-Latva, kyläyhdis... kirjoitti:

Lahdessa kaksi poliisia lähtivät tarkistamaan anonyymiä vihjettä mahdollisesta narkkarista.

Omakotitalon pihalta löydettiinkin omituinen hyypiö. Ilmeisesti joku kansalainen oli kytkenyt narkin kiinni talonseinään ketjulla.

Narkkari käyttäytyi hyvin agressiivisesti ja sekavasti. Ravasi edestakas nelinkontin, mölisi, jahtasi takaosaan liimattua karvaista uloketta, kuolasi. Lisäksi narkkari oli yltäpäältä karvan peitossa ja suurikokoinen, poliisit arvioivat että kyseessä oli myös steroideja käyttänyt kehonrakentajatyyppi joten käsirysyä haluttiin välttää. Arvaamattoman voimakkaita voivat olla.

Paikalle kutsuttiin lääkäri arvioimaan tilannetta. Lääkärin lähestyessä narkkari hyökkäsi kimppuun mutta onneksi oli niin sekaisin ettei tajunnut ketjua joka oli sidottu kurkun ympärille. Poliisit ja lääkäri huolestuivat ketjun kestävyydestä joten toimintaa on selvästä uhasta johtuen kovennettava itsesuojelun nimissä.

Lääkäri diagnosoi nopeasti selkeän amfetamiini- hasis ja LSD-psykoosin.

Riehuminen jatkui joten poliisit perääntyivät 100 metriä varmuuden vuoksi. Toistuvien maahan makaamaan ja SEIS komentojen osoittauduttua turhaksi avattiin tuli käsiaseilla - haulikolla ja pistoolilla. Etäisyyden vuoksi tarkkoja osumia ei saatu heti eikä vastarinta laantunut ennen kuolettavaa osumaa.

Me, Perä-Latvajärven asukkaat kiitämme poliisia että he ovat ansiokkalla toiminnallaan tehneet maailmasta taas hiukan turvallisemman paikan. Nyt on yksi sekopäänarkkari vähemmän pelättävänä.

VuhVuhHauHau.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu