En tiedä miks tämän tänne kirjotan. Ehkä haluun viestittää kuinka kamala sairaus anoreksia on. Siispä asiaan. Tänä aamuna klo: 7 nousin ylös ja lähdin pyörällä 2 kilometrin päähän olevalle bussipysäkille. En tietysti syönyt aamulla mitään. Ja viimeksi olin syönyt klo: 7 illalla.
Matkalla hieman heikotti, mutta ei pahasti. Noustessani bussiin tunsin kun minua alkoi oksettaa, kylmähiki nousi pintaan, päätä alkoi särkeä,tunsin kuinka valahdin kalpeaksi. Silmissä pimeni. Muistan, että eräs nainen antoi oksennuspussin ja sen jälkeen menin makaamaan bussin lattialle. Luulin, että kuolisin, niin kamala oloni oli. Bussi pysähtyi ja ihmiset kerääntyivät ympärilleni. Joku nosti jalkani ylös. Oloni alkoi helpottua. Minut meinattiin kiikuttaa sairaalaan, mutta en halunnut sinne taas!
Vakuutin olevani täysin kunnossa ja jäin kaulun pihalla kyydistä. Kävely oli raskasta. Jalkani tuntuivat painavan 100 kiloa. Minua vilutti ja heikotti, mutta menin luokkaan. Kyllä minua katsottiin. Näytin aaveelta. Elävältä sellaiselta. Minulla oli mieletön nälkä, mutta ruokailuun oli 4 tuntia.
Vihdoin ruokkis alkoi. Tarjolla oli kermalohta ja perunoita. Enää ei ollut nälkä, mutta otin ruokaa lautaselle. perunan ja pinen palan kalaa. Salaattia otin paljon. Menin kavereiden kanssa samaan pöytää. Ensimmäisen suupalan jälkeen tunsin kuinka aloin tärisemään. Nyt tunsin kuinka kova nälkä minun oli. Hotkin ruokani hetkessä ja teki mieli lisää, mutta en hakenut. Pakko mun oli tolla määrällä pärjätä. Kotona voin taas syödä pikkaisen jotain.
Illalla lähdin juoksemaan, vaikka olo ei ollut kaksinen. Mahaan koski, mutta juoksin, juoksin tunnin. Söin jotain ja tässä istun.
Mitä oikein elämältä haluan. En haluaisi olla luuranko. Haluaisin näuttia elämästäni, mutta en pysty, tai nautin siitä omalla tavallani, mutta elämäni on raskasta.
Jokainen aamu, jokainen ilta ja jokainen ateria voi olla viimeiseni ja vain oman tyhmyyteni vuoksi. Itse olen itseni tähän tilanteeseen johtanut. Omilla teoillani ja valinnoillani.
Matkalla hieman heikotti, mutta ei pahasti. Noustessani bussiin tunsin kun minua alkoi oksettaa, kylmähiki nousi pintaan, päätä alkoi särkeä,tunsin kuinka valahdin kalpeaksi. Silmissä pimeni. Muistan, että eräs nainen antoi oksennuspussin ja sen jälkeen menin makaamaan bussin lattialle. Luulin, että kuolisin, niin kamala oloni oli. Bussi pysähtyi ja ihmiset kerääntyivät ympärilleni. Joku nosti jalkani ylös. Oloni alkoi helpottua. Minut meinattiin kiikuttaa sairaalaan, mutta en halunnut sinne taas!
Vakuutin olevani täysin kunnossa ja jäin kaulun pihalla kyydistä. Kävely oli raskasta. Jalkani tuntuivat painavan 100 kiloa. Minua vilutti ja heikotti, mutta menin luokkaan. Kyllä minua katsottiin. Näytin aaveelta. Elävältä sellaiselta. Minulla oli mieletön nälkä, mutta ruokailuun oli 4 tuntia.
Vihdoin ruokkis alkoi. Tarjolla oli kermalohta ja perunoita. Enää ei ollut nälkä, mutta otin ruokaa lautaselle. perunan ja pinen palan kalaa. Salaattia otin paljon. Menin kavereiden kanssa samaan pöytää. Ensimmäisen suupalan jälkeen tunsin kuinka aloin tärisemään. Nyt tunsin kuinka kova nälkä minun oli. Hotkin ruokani hetkessä ja teki mieli lisää, mutta en hakenut. Pakko mun oli tolla määrällä pärjätä. Kotona voin taas syödä pikkaisen jotain.
Illalla lähdin juoksemaan, vaikka olo ei ollut kaksinen. Mahaan koski, mutta juoksin, juoksin tunnin. Söin jotain ja tässä istun.
Mitä oikein elämältä haluan. En haluaisi olla luuranko. Haluaisin näuttia elämästäni, mutta en pysty, tai nautin siitä omalla tavallani, mutta elämäni on raskasta.
Jokainen aamu, jokainen ilta ja jokainen ateria voi olla viimeiseni ja vain oman tyhmyyteni vuoksi. Itse olen itseni tähän tilanteeseen johtanut. Omilla teoillani ja valinnoillani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi käydä kenelle tahansa jos ei ole syöny mitään aamulla. Ei pelkästään rektikoille.
Itse olen monta kertaa maannut kirjaston vessan lattialla,kun ei enää päässyt ylös ja lattia pyöri,levännyt siinä about 45 min ja odottanu et voima palaa jalkoihin..Eikä oo koskaan tullu mieleen et tähän se elämä nyt päättyy,lisää vaan kokemuksia hakemaan anoreksia urallasi niin pääset tänne niitä otsikoimaan!! *huonolla tuulella*
Voisitko, Psykoositar, ystävällisesti lopettaa tuon jatkuvan näsäviisastelun ja kettuilun? Kasva aikuiseksi.
Nuo oireet ovat minulle pelottavan tuttuja. Tosin en ole ikinä noin julkisesti pyörtynyt. Lueppa noita minun aikaisempia tekstejä, varsinkin tuota viimeisintä! Otin pari päivää sitten itseäni niskasta kiinni ja pakotin tekemään noin kuin olen kirjoittanut ja nyt on mahtava olo! ja toivon että pystyt myös siihen! Koita jaksaa
kettuilen kyllä mutta en näsäviisastele,mahdatko edes tietää mitä se tarkottaa? Pakko joskus näpäyttää.
Mikään ei ole niin rasittavaa kuin ylimielinen asenne ja se että käyttäytyy kuin olisi muita parempi ja tietäisi kaiken. Voi lapsi pieni, tiedän kyllä mitä näsäviisas tarkoittaa mutta vaikuttaa välillä ettet sinä tietäisi, mitä on käyttäytyä ystävällisesti vaikka netissä ollaankin.