Kait tämä tähän katekoriaan kuuluu. Naiseni on antanut parikertaa laitaa käden siis rannetta myöden pillunsa ja ei enempää. Syy on että tulee pissan pidätys ongelmaa kaiketi muta miksi sillä homma sujui ihan hyvin molemmilla kerroilla ja naiseni sai myös voimakaat orgasmit ja myöhemin juteltuamme piti kumpaakin kertaa kiihottavana kokemuksena mutta kuitenkin jotenkin liian hurjalta kuitenkin eli kysymykseni kuuluukin voiko siiä puuhassa sattua jotain kun paikat on pehmenneet venyneet lämmenneet niin että käsi todellakin n 45min jälkeen lumpsahtaa ihan kivuttomasti pilluun kuitenkin ja nainen on kiihokissaan aikas hurjasti eli ei mikään pakko juttu ja runnominen ,tekis mieli koska se on kiihottavaa ja erilaista seksiä ja kun lopuksi itse nain pilluun niin onpa pillu upean mehevän pehmeä ja todella hyvä käden jäljiltä. Kiitos jos jaksat asillisesti vastata pikku pulmaani.
FISTINGI ONGELMAA
NAISELLE ?
74819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos seiltä mahtuu vauvoja tuleen, ilman liukasteita, niin kai yks käsikin menee verryteltynä ja liukastettuna. Luulisi ettei satunnainen leikkiminen aiheuta pulmia.
Voisin jopa kuvitella että jos nainen olisi synnytykessä yhtä kiihottuneessa tilassa niin lapsikin tulisi huomattavasti kivuttomammin pihalle.
Ja kipuhan varoittaa jos mennään liian pitkälle, jos ei satu niin ei pitäis minkään olla repeämässäkään...
Ollaan jokunen vuosi harrastettu vaimon kanssa eikä mitään haittapuolia ei ilmennyt, päinvastoin melkoinen sytyttäjä. Toki vaimossa muutos tapahtuu harjoittelun myötä mutta omasta mielestäni vain positiiviseen suuntaan :-)
.... ole tullut minkäänlaisia pidätysongelmia. Olen fistausta harrastanut noin 5 vuotta suhteellisen ahkeraan, eli melkein kerran viikossa ja sessio kestää yleensä 1½ - 2 tuntiin ja käsi todellakin menee lumpsahtamalla sisään ja pystyy vauhdissa jopa kättä vaihtamaan. On totta, että siinä saa aivan taivaallisia orkkuja ja on todella kiimainen olo. Minä en edes ole synnyttänyt alakautta, joten siitä ei ainakaan ole minulle hyötyä ollut. Pikku hiljaa on paikkojani aikoinaan alettu venyttelemään ja siitä kaikesta rauhassa vauhtia kiihdytetty. Ei muuta kuin jatkakaa vaan fistaamista ja nauttikaa siitä täysillä ! Toivotan teille, kuin myös kaikille muillekin oikein ihania fistaushetki.! Nauttikaa, se on taivaallista !!!!
olemme myös naiseni kanssa harrastaneet fistausta n 2 vuotta, ja nykyään käsi mahtuu sisään aika lyhyenkin lämmittelyn jälkeen, eikä mitään haittaa ole ilmennyt..todella kiihottavan näköistä ja orkku on todella raju toisinaan!
haaveenamme olisi löytää nainen, joka suostuisi fistaamaan naistani, ja hän voisi fistata vastaavasti tätä naista..ei vaan ole vielä tärpännyt...onko kellään kokemusta tälläisestä seksileikistä?
Itse olen 35v nainen ja minuakin on fistattu jo kymmenisen vuotta useampikin partneri.Ei ole tullut mitään pidätys ongelmia vaikka pilluni on luvalla sanoen todella väljä.Nykyinen ukkonikin oikein hinkuaa upottaa nyrkkiään minuun ennen kuin tulee itse sisään.
Olisi ihana päästä kokeilemaan ....
Olen fistannut useamman vuoden...väljä on vielä kokemamtta.
Laita mailia [email protected] jos tapaaminen kiinnostaa.