asioita olemme saaneet kokea Halosen kuusivuotis kaudella,Niinistön Suomessa saisimme maistaa kurjuuden kurjuutta,jota porvari nyt parhaimmillaan pystyisi antamaan se on nähty,Kekkonenkin piti sinikonetta oppositiossa 20 vuotta eikä suotta,tapahtumat tunnemme kun sinikone pääsi hallitukseen alkoi tapahtua eikä se ollut ruusuja kansalle vaan päin vastoin tuli vain terävät piikit.
PALJONKIN
HYVIÄ
8199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aiemmin kysyin, mitä Halonen on tehnyt presidenttinä ollessaan. Jos vastaus on:"paljon", ei se ole juuri mitään.
ainakaan tyrinyt niinkuin jokuset jos pääsisivät presidentiksi,onneksi kansalaiset tuntevat ison rahan messiaan,eivätkä äänestä muuta kuin numero 9:sää
Oletpa hauska esimerkki demaridoktriinista. Juuri vähän aikaa sitten kaveripiirissä keskustelimme tästä vasemmiston demokratian vastaisesta toimintamallista: Ellette tee niin kuin me haluamme, jotain kauheaa tapahtuu.
Tämä perusteettomalla uhkailulla argumentointi on näköjään punapioneereilla peruskoulutusohjelmassa.
Halosen omaisuus on kaikista presidenttiehdokkaista muhkein. Presidentin SAK historia ei tarkoita että kuutena viime vuotena olisi jotenkin erityisen hyvin ajettu köyhimpien ihmisten asiaa vaan ainoastaan demarimafian glorian kliimaksia.
Äänestä sinäkin numero 3, niin saat voita leipäsi päälle.
Se joka ei ole virhettäkään tehnyt ei ole tehnyt mitään muutakaan.
murutkin viedään herrojen taskuun jos isonrahan messiasta äänestää!
muista siis 9 !
Ei viitsitä tapella muruista. Keskitytään siihen, kuinka saadaan lisää leipää kaikille. Niinistön kaukonäköinen varautuminen pahimpaan positiivisella suunnitelmalla mahdollistaa, esim. että suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyessä löytyy uusia yrittäjiä työllistämään meikäläisiä. Mietipä miksi Suomessa on niin vähän uusia yrittäjiä?
#3
Porvariko antaa kurjuutta ? Porvari antaa työtä ;) Jostain syystä en tunne kovinkaan montaa demari yrittäjää...
Ihan tiedoksesi, että keskusta jota Kekkonen edusti voidaan laskea "keskusta-oikeistolaispuolueisiin", johon kokoomuskin kuuluu.
Kuka on oikeasti köyhän puolella ja
tasapuolinen?
Vaalikeskustelussa paljastui, että
NIINISTÖ koitti aikoinaan korottaa peruspäivärahaa.
Halosen SAK ja SDP estivät sen!
Mistä tästä löytää lisätietoa?
Niinistön on rehellinen ja vastaa kysymyksiin.
Pelkään, että monelle puolella korvalla kuuntelevalle äänestäjälle
Halosen poliitikon ympäripyöreät "vastaukset" riittävät.
Tuntuuko minusta vain, vai onko Suomessa yhä
Neuvostoliiton yksipuolisen ystävyyden ajalta paljon epädemokraattisia valtarakenteita?