Move ja Ikea

Kaverini kävi Moven lyhkärissä ja nyt värväyksessä kerrottiin, että Ikea on Moven uusi yhteistyökumppani ja että asia on vielä salainen ja julkistetaan vasta ensi lauantaina Tampereella järkättävässä tilaisuudessa.

Mitä veikkaatte, onko kyse oikeasta yhteistyöstä vai siitä, että move käy ikeassa ostamassa halpoja huonekaluja ja laittaa ne sitten nettikaupassa myyntiin 20% kalliimmalla hinnalla? :D
5980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä helkkarin salainen yhteistyökumppani, jos kerran alin alalinjakin tietää värvätessään väittää vaikka mitä?

Olisiko taas peräti niinkin salainen yhteistyökumppani, jotta ei yhteistyökumppanikaan tiedä olevansa yhteistyökumppani? Näinhän Sampo oli ja taisi olla peräti Nordeakin. Eihän kassalla asiasta mitään tiedetty. Suuret johtajat neuvottelevat yhteistyöstä, tottakai!

Ikean konseptiin kuuluu vahvasti se, että heillä on isot myymälät ja sitten katalogi ja nettitilaukset. Ei Ikealla taida ainakaan tällä mantereella olla edes mitään erillisiä jälleenmyyjiä. Ei siihen enää mitään verkostomarkkinoita tarvita.

Jostakin paskavitamiinipuljusta ja ylihintaisesta sähköstä tällaisen säälittävän tarinan saattaa uskoakin, mutta ei mikään oikeasti sellaisenaan toimiva yritys johonkin tuollaiseen lähde. Voi tietysti olla, että jollakin oudolla tavalla jotakin ihme kautta Move saa myytäväksi (jälleenmyyjän jälleenmyyjän jälleenmyyjältä ihan sitä ketjua lyhentääkseen ostamalla) jotakin Ikeaan jotenkin liittyvää tavaraa.

No siitähän riemu repeää ja aivan varmasti kaikilla ansiot nousee, kun pitää ostaa joka viikko seinään pultattava aktivointihylly. Saattaa saada jopa viiskyt senttiä enemmän viikossa niitä passiivisia tuloja. Eikä maksa paljon.

Katsotaanpa lauantaihin.

Äänestä
  • Voi vittu hahahehehhaaa....

    Kaikki itseään kunnioittavat yritykset ei tee moven kanssa yhteistyötä ja IKEA ei ole moven kumppani...Ajatelkaa jo järjellänne !!

    Äänestä

  • nvbn kirjoitti:

    Voi vittu hahahehehhaaa....

    Kaikki itseään kunnioittavat yritykset ei tee moven kanssa yhteistyötä ja IKEA ei ole moven kumppani...Ajatelkaa jo järjellänne !!

    ei olekaan.

    Ainakaan vielä.

    Äänestä

  • että+ kirjoitti:

    ei olekaan.

    Ainakaan vielä.

    lol

    Äänestä

Mihin Ikea Movea tarvitsee. Tuotteet tuntee jo kaikki ja niitä voi jokainen ostaa netistä tai myymälästä. Ikea ei taatusti ole polttanut rahaa myymälöidensä rakentamiseen ja imagonluomiseen ja sitten antaa jonkun puolirikollisen yrityksen tuhota sen maineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


serpentiinis kirjoitti:

Kaverini kävi Moven lyhkärissä ja nyt värväyksessä kerrottiin, että Ikea on Moven uusi yhteistyökumppani ja että asia on vielä salainen ja julkistetaan vasta ensi lauantaina Tampereella järkättävässä tilaisuudessa.

Mitä veikkaatte, onko kyse oikeasta yhteistyöstä vai siitä, että move käy ikeassa ostamassa halpoja huonekaluja ja laittaa ne sitten nettikaupassa myyntiin 20% kalliimmalla hinnalla? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu