Natoon?

Isäni vietti parhaat nuoruutensa vuodet sodassa. Hän oli sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa.
Nämä sodat Suomi joutui käymään venäläisiä vastaan yksin.
Hätäapua Suomi sai Saksalta, mutta jokainen tietää mihin tällainen "hätäapu" Soemmme johti.

Nyt Suomen on aika liittyä Natoon. Tämä siksi, että liittoutumisprosessi vie aikaa, ja kriisin sattuessa kaikki tapahtuu nopeasti. Silloin aikaa ei ole.

Lisäksi moderni sotateknologia on kallista, ja armeijaamme ajetaan alas. Rahaa ei ole.
Ostamme aseemme Nato -mailta, mutta Naton jäsenenä saisimme Nato -alennuksen. Naton jäsenenä meidän ei tarvitsisi ostaa kaikkea itse. Natolta saisimme esim. nynyaikaisen sodankäynin tarvitsemat logistiikkapalvelut. Meillä ei ole edes helikoptereita.

Tänään sairaanhoitopalveluihin ei riitä raha ja poliisikaan ei voi palkata uusia työntekijöitä rahan puutteen takia. Armeijaamme ajettaan alas.

Kuinka raha uskottavaan puolustukseen riittää sitten, kun palvelujen kysyntä lisääntyy suurten ikäluokkien tullessa vanhaksi?
Naton jäsenenä kaikkea meidän ei tarvitsisi maksaa itse, kuten nyt.

Nyt Venäjä on yhä heikko, mutta huomenna asia voi olla toisin. Jo nyt Venäjä modernisoi ja kehittää armeijaansa öljyrahoilla. Kun Venäjä on vahva Natoon liittyminen on hankalampaa, ehkä jopa mahdotonta.

Siis nyt Niinistö ja ei kun Natoon, kun se nyt on mahdollista.
0122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


perustelut kirjoitti:

Isäni vietti parhaat nuoruutensa vuodet sodassa. Hän oli sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa.
Nämä sodat Suomi joutui käymään venäläisiä vastaan yksin.
Hätäapua Suomi sai Saksalta, mutta jokainen tietää mihin tällainen "hätäapu" Soemmme johti.

Nyt Suomen on aika liittyä Natoon. Tämä siksi, että liittoutumisprosessi vie aikaa, ja kriisin sattuessa kaikki tapahtuu nopeasti. Silloin aikaa ei ole.

Lisäksi moderni sotateknologia on kallista, ja armeijaamme ajetaan alas. Rahaa ei ole.
Ostamme aseemme Nato -mailta, mutta Naton jäsenenä saisimme Nato -alennuksen. Naton jäsenenä meidän ei tarvitsisi ostaa kaikkea itse. Natolta saisimme esim. nynyaikaisen sodankäynin tarvitsemat logistiikkapalvelut. Meillä ei ole edes helikoptereita.

Tänään sairaanhoitopalveluihin ei riitä raha ja poliisikaan ei voi palkata uusia työntekijöitä rahan puutteen takia. Armeijaamme ajettaan alas.

Kuinka raha uskottavaan puolustukseen riittää sitten, kun palvelujen kysyntä lisääntyy suurten ikäluokkien tullessa vanhaksi?
Naton jäsenenä kaikkea meidän ei tarvitsisi maksaa itse, kuten nyt.

Nyt Venäjä on yhä heikko, mutta huomenna asia voi olla toisin. Jo nyt Venäjä modernisoi ja kehittää armeijaansa öljyrahoilla. Kun Venäjä on vahva Natoon liittyminen on hankalampaa, ehkä jopa mahdotonta.

Siis nyt Niinistö ja ei kun Natoon, kun se nyt on mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu