Kohtaloa koulun pukuhuoneessa?

Sanna

Syksyn kirpakka aamu, sormiani paleli, kun en kiireessä kotoa lähtiessäni ehtinyt penkomaan täydellistä hanskaparia, sieltä kymmenien yksittäisten joukosta. Olin taas matkalla kouluun, perinteiseen arkiaamuni tapaan. Halusinhan valmistua joku kaunis päivä hyväksi, ammattitaitoiseksi sairaanhoitajaksi.

Pian astuinkin sisälle lämpimään koulun aulaan, ja tervehdin heti paria tuttua opettajaa kahvion edessä. Sitten pukukopeille, ja työpuvun vaihtoon, sillä ensimmäiset tunnit olivat kliinistä hoito-oppia eli käytännön harjoittelua.

Pukuhuone oli ihmeen hiljainen, ja käytäviltäkin kuulin enää vain muutaman kaukaisen korkokengän kopseen. Ymmärsinkin olevani hieman aikataulustani jäljessä. Minua harmitti, sillä tiesin, että kyseisen opettajan tunnille oli kurja mennä myöhässä.

Ripeästi otin esille valkoisen "hoitsuasuni", enkä voinut olla hymähtämättä, kun mieleeni muistui illalla katsomani ranskalainen alan elokuva, jossa nuori tyttö esitti niinsanottua hoitajaa vartalonmyötäinen piukka asu päällään. Iltani oli ollut varsin kiihkeä, rauhallista koti-iltaa opiskelijayksiössäni viettäessäni.

Riisuin vaatteni. Vartaloani koristivat enää vain vaaleat pitsiset push up -liivit, jotka nostivat rintani sopivasti täydelliseen pyöreään muotoonsa. Sekä tietysti alushousuni, jotka etupuolen pitseineen eivät kyenneet täysin peittämään raoistaan pilkottavaa karvotustani.

Yhtäkkiä täydellisen hiljaisuuden rikkoi oven kolahdus takanani, säpsähdin ajatuksissani ja käännyin ympäri. Edessäni seisoi mielestäni upeimman näköinen uros, jonka olin pitkään aikaan silmissäni nähnyt. Vaistomaisesti vetäisin valkoisen työmekkoni melkein paljaan hipiäni peitoksi. Miestä hymyilytti, ja tunsin kuinka vieno puna nousi poskilleni.

"Tuota, anteeksi", mies sitten aloitti. "Luulin, ettei täällä ole enää ketään. Kun pitäisi tuota siivouskomerossa vuotavaa putkea käydä vilkaisemassa." Tuijotin tulijaa silmät kysymysmerkkeinä. Hän oli jotenkin vastustamattoman suloinen ja maskuliininen yhtäaikaa. Hyvin tavallinen, normaalivartaloinen ristiverinen nuori mies. Hänellä oli houkuttelevan vihreät silmät ja hyvin maagisesti minuun vaikuttava hymy. "Juu, niinh... olenkin vähän myöhässä", sain vihdoin sanottua. Huomasin myös miehen tutkailevan minua kiinnostuneena, vaikka hän yrittikin hillitä vaeltelevaa katsettaan.

Siltä seisomalta tajusin, ettei minulla ollut enää yhtään kiire tunnilleni, ei mihinkään. En halunnut rikkoa tätä samalla niin uskomattoman satumaista sekä jännittävän kiihottavaa hetkeä mistään hinnasta. Ymmärsin vain yksinkertaisesti haluavani tuntea tuon ventovieraan ihmisen koskettavan minua. Haluni paljastui kostuneista häpyhuulistani, joiden suojissa odottavat sopukat kihelmöivät jännittyneinä oudosta asetelmasta.

Mies katsoi minua myös selvästi tilanteesta kiihtynein ja hämmennyksen sekaisin ilmein. Huvittava ja nolo tilanne oli muuttunut muutamassa minuutissa eroottiseksi ja käsin kosketeltavan seksuaalisesti latautuneeksi uneksi.

Minua heikotti, kun näin miehen laskevan työkalupakkinsa oven pieleen ja tulevan luokseni. Hän otti epätoivoisen suojavaatteen pois käsistäni laskien senkin tuolille. Hän söi minua silmillään, ja tunsin rintojeni odottavan pitsin alla hänen kosketustaan. Hän katsoi minua kysyvästi ja yllättäen hänen madaltunut äänensä rikkoi hiljaisuuden:"Mentäisiinkö sinne siivouskomeroon, ettei tultaisi enempää yllätetyksi?" Lumouduin hänen aitoon hymyynsä ja kiihkeisiin silmiinsä ja nyökkäsin hymyillen vastaukseksi.

Uusi tuttavuuteni laittoi tulevaan lemmenpesäämme valon. Astuimme sisään melko tilavaan komeroon, jossa oli kaikenlaisia siivousvälineitä ja katonrajaan ulottuvat tikkaat. Samassa tunsin, kun mies kouraisi takaapäin rintani käsiinsä ja tunnusteli kovia nännejäni liivieni alla. Kosketuksesta huumautuneena ohjasin häntä avaamaan liivini. Käännyin ja aloin riisumaan jännittyneenä miestä.

Hänen paitansa alta paljastui sopivasti miehekäs rintakehä muutamine tummine rintakarvoineen. Kosketin hänen käsivarsiaan, tunnustelin sileää vatsaa. Pian hänen päälyshousunsa putosivat lattialle ja esiin tarjoutui muhkeasti edestä pullottavat tummat, miehekästä lantiota timmisti myötäilevät alushousut. Tunnustelin hänen kovaa sauvaansa kankaan läpi. Pilluni kaipasi jo kovasti lähempää tuttavuutta piilossa tapittavaa vastapuoltaan kohtaan. Varovaisesti "avasin pakettini", ja esiin pompahti miehen penis koko komeudessaan. Upea ja kiihottavasti jömpöttävä kulli tuijotti minua suoraan silmiin. Minua miellytti suunnattomasti siististi ajeltu karvoitus varren juuresta ja turvonneina purkausta odottavat pallukat sen alla.

Otin kinni toisella kädellä minun mielestäni veistosmaisesta peniksestä. Liuttaen hitaasti kättäni edestakaisin, kostuttaen kärkeä samalla, suussani pyöritellen. Mies voihkaisi ja värähti, kun liikkeeni kiihtyi. Tunsin, kuinka samalla omat alushousuni hankasivat vakoon lipsahtaneina miellyttävästi klitoristani ja peppureikääni. Tovin kuluttua irroitin varresta käteni. Niillä sitten painoin miehen lantion liikettä pakaroista vastaan, varovasti ja rytmikkäästi, samalla kun liikutin penistä suussani. Pakarat tuntuivat kiinteiltä ja napakoilta kosketukseni alla. Lihakset kiristelivät nautinnosta.

Sitten mies nosti minut taas ylös kasvojen tasalle ja suuteli minua, samalla maistellen oman erektionsa makua. Vihdoin riisuin omat kosteat alushousuni. Näin rakastajani kiihkeän odottavan katseen, kun märkä vakoni vapautui pitsisistä kahleistaan.

Muistin tikkaat. Halusin vielä hetken pitkittää nautintoa ja kiusoitella miestä. Porrasaskelmat suorastaan odottivat, että kiipeäisin alastomana muutaman poikkipuun verran ylemmäs. Alapääni ollessa hieman vihreiden uteliaiden silmien yläpuolella, nostin toista jalkaani ja levitin haarojani niin, että koko kiihoittunut kokonaisuuteni avautui miehen silmien ylle. Hieroin itseäni toisella kädellä orgasmin partaalle ja samoin teki rakastajanikin. Siinä katsellessaan hän runkkasi itseään seksikkäästi, myös kuin esiintyen.

Enää emme kestäneet, vaan mies otti nurkasta esiin jakkaran tapaisen ja istahti siihen, kulli tanassa, kuin kutsuen. Laskeuduin varovasti, sillä huomasin agrobaattisten taitojeni puutteellisuuden, varsinkin nyt, kun muutenkin tilanne oli melko "huimaava".

Kasvotusten asetuimme sylikkäin, minä ankkuroiduin hajareisin "veistokseni" ympärille. Tunsin miehen kalun täyttävän vaginani kokonaan. Samalla mies vei kostutetun keskisormensa varovaisesti peppureikääni ja nautinnollisena ratsastin hänen päällään itseni hurmokseen. Annoin miehen laueta sisääni ja tunsin tämän vapaasti sykkivän orasmin jokaisessa tiukassa sopukassani.

Raukeina sylikkäin katsoimme toisiamme silmiin, suutelimme. Vain pieni pisaran putoilun ääni kuului hiljentyneessä komerossa. "Aulis, ja aina auliina sinulle", esitteli tuntematon rakastajani itsensä. Hymyilin:"Todella ihana tavata, olen Sanna, ja annan sun aina mua..." lopetin tutun vitsin tahallani kesken. Nauroimme, ja tiesimme yhteisen tulevaisuuden alkaneen.

24

33333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalle

      Uuuuh!! Tuli kohtis erektio sun kirjoitelmaa
      luettaessa...:) -Kiitos! Hmm... Haluaisitko
      kirjoitella mun kaa eroottisia kirjeitä..?:)
      Ajattelinpa kysyä tuotakin, kun nyt huomasin
      'taitosi'... Hih..):) Jos kiinnostaa, niin osoite on [email protected]

      • muimo

        miks sun novellissa oli että rakastajatar vaikka ei se sitä sannaa ollu ennen nähnytkää

      • öö
        muimo kirjoitti:

        miks sun novellissa oli että rakastajatar vaikka ei se sitä sannaa ollu ennen nähnytkää

        sain myös kauhean erektion tota lueskellessani =Þ

      • Sanna
        öö kirjoitti:

        sain myös kauhean erektion tota lueskellessani =Þ

        Kiitos kaikille palautteistanne! Kiva kuulla, että joku tykkää.=)
        Omasta mielestäni ei ole virhe kutsua miestä rakastajaksi, vaikkei henkilöt vielä toisiaan paremmin tunnekaan. Olen kuitenkin pahoillani, jos se ei kaikkien "korvaan kuulostanut" hyvältä.

        Mutta, jatketaan harjoituksia!;)

      • stadin gangsta
        Sanna kirjoitti:

        kauhee stondis... siis mä oikeasti kiihotuin!!! aivan järkyttävän hyvää teXtii....,.,.,,

    • Aah...

      Tosi upeeta tekstiä lueskella eli kalu tanassa ton luettuani, vaik jutussa ei toden hiventäkään. Kokemusta opistosta,pukuhuoneista, siivoojista ja opiskelijoista mut ei tollasta vaan tapahdu! Et usko montako kertaa jotain tollasta toivoin mut... Muualta kyllä irtos mut ei toi käy noin.
      Hyviä itsenautinto hetkiä, ne on tossa vaiheessa parhaita... ;)

    • TRIGSTER

      lopettakaa ihan oikeesti tällästen kirjottaminen noi vaan naurattaa!!!!!!!!!JUMALAUTA

    • joopa joo

      Putkimies on pieni, paksu kaljuuntuva lihava ja vanha. Oletteko koskaan tavanneet NUORTA ja KOMEAA putkimiestä?
      Vaihtoehto 1: Huomatessaan sen Maxi- Sloggi-alusasussaan punastelevan hoitsuoppilaan, putkimies änkyttää anteeksipyynnön, kääntyy nopeasti ympäri ja poistuu.
      Vaihtoehto 2: Putkimies on vanha irstailija ja yrittää siis käyttää tilannetta hyväkseen ja lähestyy kauhistunutta tyttöä pahat mielessään. Tyttö kiljuu ääni inhosta väristen apua ja äijä pötkii taas pakoon huomatessaan että pakit tuli.
      Vaihtoehto 3: Mimmi tietää oikeutensa ja haastaa juipin oikeuteen syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Äijä saa pienen tuomion ja lisäksi potkut työpaikastaan.

      • Sanna

        Ihan hauskaa (?) ja ehkä ainakin todellista. Hih! Mutta eikö teistä ihmisistä löydy yhtään mielikuvitusta? Vähän epätodellista romantiikkaa? Onko kaikki jo niin paatuneita ja haluavat elää pelkässä karussa arjessa, missä ei ikinä varmasti tuolla asenteella voisi odottaakaan mitään jännää ja kivaa tapahtuvaksi? Asennekysymys?

        Ja ei kaikkea tarvii niin tosissaan kai ottaa... vaikkei teksti miellyttäisikään..? Antakaa nyt meille "pilvilinnojenkin rakentajille" joku mahdollisuus...=) Vähän avoimuutta ja rennompaa meininkiä, jooko? Ja koskaanhan ei ole pakko lukea alkua pidemmällä, ellei teksti iske..?

        Iloista päivän jatkoa kaikille!

      • trigster

        sulla taitaa ollla aika paska arkielämä jos tommosesta saat siihen virikettä.tuo sun tarina son ihan ku jostain vitun reginasta tai mekaks lehdestä joita tuli luettua joskus herkässä 12v iässä!! miksei toi tarina voinu olla vaan että:komea putkimies tuli ja nussi mua piste

      • Sanna
        trigster kirjoitti:

        Siis, henkilökohtaisuuksiin...

        Ehkä olen hölmö, kun edes vastaan, mutta tässä vähän... Mä nyt satun tykkämään muustakin kuin, että mua vaan naidaan ja piste... Enkä varmasti ole ainoa. Rakastan seksiä, ja tykkään myöskin kirjoittamisesta. 1 1=2. Ja tämä nyt oli vain yksi tarina. Haloo..? On tietysti kurjaa, jos pilaan kirjoituksillani kaltaisiesi päivän. Tämä on silti minulle yhtä vapaa maa kuin sinullekin.?.

        Ja mitä köyhään elämään tulee, niin olen ihan tyytyväinen omaani. Ja arvaa, ammennanko mielikuvia sekaan keksittyyn tarinaani myös omasta ihkaoikeasta seksielämästäni mielikuvitukseikkaan mieheni kanssa... Uskot sinä sitä tai et.

        Mites rikas oma elämäsi sitten on, kun luet näitä tarinoita? Vahingossako? Ja mollaat, jos ei miellytä... Rikkautta kai sekin? Ihmettelempähän vaan...

        sori jos vittuilen mut näille ei oikeesti voi olla nauramatta! tottakai sulla on oikeus kirjottaa tämmöstä ja mitä muuta haluutkin mutta tartteeko kaikkien tykätä siitä??? ja jos tuon mielipiteeni esille....entä sitten! jos et kestä kritiikkiä ni älä kirjottele tänne! sinun asemassasi en välittäis yhtään! aina löytää ihmisiä jotka on eri mieltä asioista oli asia sitte mikä tahansa!!!!!
        kyllä mäkin tykkään seksistä ja on mulla omat mielikuvitus eukkoni!
        turhaan vedät herneen nenään koska tämä on vaan mun mielipide.

        Myönnän, että otin liian herkkänahkasesti, kun mielestäni ilmaisit mielipiteesi v-mäisesti. Pyydän sitä itse myöskin anteeks. Sitä vaan niin helposti lähtee "antaa samalla mitalla takasin". Ja olihan siellä aiemmin todella ala-arvoisempaakin kommenttia.

        Tottakai saa sanoa mielipiteitään, hyvähän se vaan on. Mua vaan yleisesti välillä muidenkin puolesta kenkuttaa se "tyyli", millä jotkut täällä mielipiteitään ilmaisee, nimenomaan negatiiviset palautteet. Ihan kuin tarkotus tosiaan olis vaan loukata toista ihan tahallaan. Tuskin monikaan tosielämässä, kasvotusten monestikaan viitsisi niin tehdä? Vois asiansa varmaan fiksumminkin esittää, vaikkei kasvojaan tarvitse paljastaakaan...

        Sä olit nyt vaa mun kohde, kehen sitä kiukkuani purkasin. Sori tosiaan siitä. Kymmenen pistettä sulle tuosta vastauksestasi, heti meni sun mielipidekin, paremmin, oikeenlailla perille...

        myönnettäköön että oli ne mun kommentit aika töykeitä.....anteeksi niistä.en voi ymmärtää sitä yhtä jätkää joka lähetti jotain että on niin ruma että pitää vaan unelmoida!se tyyppi vois vetää ittesä jojoon.jos lähettää palautetta ni lähettää asiallista! jos sua nyt kiinostaa mikä novellissasi ei kolahtanut muhun ni tarinahan oli ihan kiva ja johdonmukainen mutta jotenki mun mielestä ja tämä on vaan mun mielipide yliromantisoit liikaa! kyllä se muuten oli ok!!!

        Kiitti!!! Olihan siellä "äkäisen mielipiteen" takana ihan oikea ihminenkin, vaikka ensin luulin kyllä jotain ihan muuta.=) Tosi kiva, kun vaivauduit selventämään sen minulle!

        Juu, ja ollaan tyytyväisiä, ettei tosiaan niin huonosti kuitenkaan mene kuin sillä yhdellä... Vaikka syynsä kai hänelläkin..? Mutta ei kai tarinan kirjoittajienkaan tosiaan tarvii kaikkia ymmärtää ja "ottaa vaan vastaan"...

        Ja myönnän toki itsekin, että tarinani oli "liioitellun siirappimainen"=), joskus vaan ihan kiva niinkin... mun mielipide;)... Mutta ymmärrän kyllä ihan todella sinunkin pointtisi. Ei sitä itsekään joka päivä sellaista jaksaisi edes lukea;)

        Kaikkea hyvää, ja jatkahan kommenttiesi antamista, varmasti tepsii paremmin tämä asiallinen ja inhimillinen tyylisi!!! Mäkin yritän olla vähemmän herkkänahkainen, ja ehkäpä koikeilen kirjoittaakin vähän totuudenmukaisempia "panotarinoitakin"=) Katsellaan!

    • sun ex

      hauska kuulla sinusta pörrö

    • Janita

      MAHTAVA TARINA!

      • Sanna

        Niin, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan..?:)

        Kiva, että moni myös piti kirjoitustyylistäni. Se on oikeasti tosi kannustavaa! :)

        Senkin ansiosta olen päättänyt tehdä jotain itselleni tosi vierasta ja uutta; eli harjoitellut omien kotisivujen tekoa. =)

        "Viime päivinä" olenkin sitten rustaillut, ja jopa saanut aikaiseksikin jotain sen kaltaista:) Sivuilta löytyy myös muutama uusi eroottinen novellinikin; satua että totta tyyliin.=)

        Paljon harjoitustakin vielä kaipaan, mutta kuitenkin.

        ...Jos kiinnostaa ;) osoite on;
        http://www.geocities.com/sannasdreams

    • paska

      vähän unreal mut ok

    • Mauno

      Olikohan sillä miehellä karvainen perse... ja muhkeat kivekset, tyhmä juttu, kun ei syöny paskaa tai spermaa ja sen ois pitäny vielä tappaa joku! ja juoda kusta...

      • BoyMan

        Howdy Sanna!!! :)Mä kiihotuin tosta ja haluun nussii sua...! *ottaa Sannan syleilyynsä, ja työntää kielensä Sannan kurkkuun*

    • poika18

      sanna sinähän olet todella taitava.. jeps

    • minävaa(m)

      en ole koskaan tykänny lukea, siis mitään..
      oon just sellane nuoriso joka sanoo et leffat on paljon parempii.. mut kyl toi sai mut miettiin uudestaa.. luin muutama sun novellii siel kotisivuil, enkä voi lopettaa lukemasta ennenku ne loppuu.. en edes vaiks pitäisi käydä vessassa! noh.. silti, on noi ainaki 100 kertaa parempia ku se köyhä porno mitä teevees näytetään =) ihan oikeestiki

      • Sanna

        Kiitos! Itse tykkään kanssa, kun voi käyttää omaa mielikuvitustaankin. ; )

        Mä olen ilokseni huomannut, että monet miehetkin tosiaan tykkää, kun on mukana myös tunnelatausta, eikä pelkkää "toimintaa"...

        Ja se tosiaan on maustetta se!!! : )

        Ei muuta kuin: Hyvää uuden vuoden alkua kaikille!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe