TARJAN VALINTA

KANSAN ETU!
SE ON AINOASTAAN SOSIAALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN ETU!
PUOLUE YRITTÄÄ TEHDÄ KAIKKENSA, JOTTA MAINE EI MENISI, OLKOON KEINOT SITTEN KUINKA EPÄREHELLISET HYVÄNSÄ!
TARJA EI OMANA ITSENÄÄN OSAA HOITAA TEHTÄVÄÄNSÄ, KUTEN PRESIDENTIN KUULUU.
HÄNEN TEHTÄVIÄÄN HOITAA AVUSTAJAT, JOIHIN NYKYISIN KUULUU MYÖS SAK, jonka pitäisi olla puolueeton etujärjestö.
HERÄTKÄÄHÄN KANSA SUOMENKIN ETUA AJATTELEMAAN!
AJATELKAA TULEVAISUUTTA JA SITÄ KUINKA ON JÄMÄHDETTY SUOMENA HALOSEN KAUDELLA PAIKOILLEEN.
MISSÄ OVAT SUOMALAISEN YRITTÄMISEN NÄKYVÄT TULOKSET?
KUINKA MONTA PIENTÄ JA SUURTA YRITYSTÄ ON TEHNYT KONKURSSIN VIIMEISEN 5 VUODEN AIKANA?
EI KAIKESSA VOI NOJATA EU:N PÄÄTÖKSIIN!
MISSÄ ON SUOMALAISTEN OMA KYKY AJAA OMIA ETUJAAN JA KYKY TUKEA SUOMALAISTA YRITTÄMISTÄ?
OLLAANKO SUOMESTA TEKEMÄSSÄ SUSIPOHJOLAA?
KORPEA, JONNE EI TULE MUUT KUIN ERÄMAAMATKAILIJAT?
EI PERSEENNUOLEMISPOLITIIKALLA SUOMEA VIEDÄ MAAILMANKARTALLE!
JUURI TÄTÄ ASIAA NIINISTÖ ON PAINOTTANUT VOIMAKKAASTI ELI SUOMEN VIEMISTÄ MAAILMALLE, JOTTA TYÖTÄ RIITTÄÄ KAIKILLE!
JA TYÖ TUO SOSIAALITURVAN!
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onpa Tarja ollut pressana jo kuusivuotta eikä täällä Suomessa ole hirveesti alaspäin menty.
Presidentin oikeudet on aika vähissä kuules.
Kyllä todellista valtaa käyttää hallitus.

Äänestä
  • Oletko kulkenut laput korvissa vai silmillä?
    En viitsi edes kaivaa sitä lukemattomien konkurssien lukumäärää, joita on Suomessa tehty eu-politiikan aikana. Ja kuinka monta suomalaista yritystä on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen.
    Missä on omavaraisuus?
    Missä oman maan puolustaminen eu:ssa?
    Presidentti voi käyttää omaa ääntään kuuluvammin näissä asioissa ja sitä ei ole Halonen tehnyt.
    Suomessa on jatkunut tämä nuoleskelulinja koko ajan.

    Äänestä

  • Sosialistihallitus! kirjoitti:

    Oletko kulkenut laput korvissa vai silmillä?
    En viitsi edes kaivaa sitä lukemattomien konkurssien lukumäärää, joita on Suomessa tehty eu-politiikan aikana. Ja kuinka monta suomalaista yritystä on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen.
    Missä on omavaraisuus?
    Missä oman maan puolustaminen eu:ssa?
    Presidentti voi käyttää omaa ääntään kuuluvammin näissä asioissa ja sitä ei ole Halonen tehnyt.
    Suomessa on jatkunut tämä nuoleskelulinja koko ajan.

    Kuuleppa firmojen siirtyminen ulkomaille on porvareiden juttu koska hehän juuri siellä firmojen johtoportaissa ovat.
    eu-politiikkahan on sovittu keskustan(=porvareita)eli omaan nilkkaan tuokin menee.

    Äänestä

HEREILLÄ!!!

Anna palaa! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PRESIDENTIKSI EI OLE kirjoitti:

KANSAN ETU!
SE ON AINOASTAAN SOSIAALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN ETU!
PUOLUE YRITTÄÄ TEHDÄ KAIKKENSA, JOTTA MAINE EI MENISI, OLKOON KEINOT SITTEN KUINKA EPÄREHELLISET HYVÄNSÄ!
TARJA EI OMANA ITSENÄÄN OSAA HOITAA TEHTÄVÄÄNSÄ, KUTEN PRESIDENTIN KUULUU.
HÄNEN TEHTÄVIÄÄN HOITAA AVUSTAJAT, JOIHIN NYKYISIN KUULUU MYÖS SAK, jonka pitäisi olla puolueeton etujärjestö.
HERÄTKÄÄHÄN KANSA SUOMENKIN ETUA AJATTELEMAAN!
AJATELKAA TULEVAISUUTTA JA SITÄ KUINKA ON JÄMÄHDETTY SUOMENA HALOSEN KAUDELLA PAIKOILLEEN.
MISSÄ OVAT SUOMALAISEN YRITTÄMISEN NÄKYVÄT TULOKSET?
KUINKA MONTA PIENTÄ JA SUURTA YRITYSTÄ ON TEHNYT KONKURSSIN VIIMEISEN 5 VUODEN AIKANA?
EI KAIKESSA VOI NOJATA EU:N PÄÄTÖKSIIN!
MISSÄ ON SUOMALAISTEN OMA KYKY AJAA OMIA ETUJAAN JA KYKY TUKEA SUOMALAISTA YRITTÄMISTÄ?
OLLAANKO SUOMESTA TEKEMÄSSÄ SUSIPOHJOLAA?
KORPEA, JONNE EI TULE MUUT KUIN ERÄMAAMATKAILIJAT?
EI PERSEENNUOLEMISPOLITIIKALLA SUOMEA VIEDÄ MAAILMANKARTALLE!
JUURI TÄTÄ ASIAA NIINISTÖ ON PAINOTTANUT VOIMAKKAASTI ELI SUOMEN VIEMISTÄ MAAILMALLE, JOTTA TYÖTÄ RIITTÄÄ KAIKILLE!
JA TYÖ TUO SOSIAALITURVAN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu