Kirsi Piha:Keskustan tuettava Niinistöä!

Ja samalla hän arvostelee Esko Ahoa.Viime vaaleissahan Kirsi Piha liputti avoimesti Tarja Halosen puolesta ja Esko Ahoa vastaan.
Viime vaaleissa Sauli panttasi kantaansa toisella kierroksella. Halonen voitti 50 000 äänellä.
Vaalien jälkeen tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että nimenomaan kokoomuksen kannattajat ratkaisivat vaalin Halosen eduksi.

Nyt sitten on kuulemma vastavuoroisesti Keskustan velvollisuus tukea kokoomusta näissä vaaleissa.
On siinä varsinainen kokoomus ämmä tuo Piha.

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=714033
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Äänestän Sauli Niinistöä Kirsi Pihasta huolimatta.

Onneksi Kirsi Piha ei ole se toinen vaihtoehto vaaleissa Tarja Halosen lisäksi! Silloin olisi ensimmäistä kertaa elämässäni pakko jättää kokonaan äänestämättä tai kirjoittaa äänestyslippuun vaikka Aku Ankka.

Äänestä

Joku viisas on kertonut kysyttäessä onnellisen elämän edellytyksiä: "Hyvä terveys ja huono muisti"

Käytetään nyt hyväksemme eteemme auennutta mahdollisutta ja tehdään Sauli Niinistöstä presidentti, tälle hienolle maalle.

Täällä maakunnissa tehdään ennennäkemätöntä yhteistyötä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Vain yhdessä saamme enemmän aikaan.

Äänestä

Never heard?
Joku poliitikko vissiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talkkari kirjoitti:

Ja samalla hän arvostelee Esko Ahoa.Viime vaaleissahan Kirsi Piha liputti avoimesti Tarja Halosen puolesta ja Esko Ahoa vastaan.
Viime vaaleissa Sauli panttasi kantaansa toisella kierroksella. Halonen voitti 50 000 äänellä.
Vaalien jälkeen tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että nimenomaan kokoomuksen kannattajat ratkaisivat vaalin Halosen eduksi.

Nyt sitten on kuulemma vastavuoroisesti Keskustan velvollisuus tukea kokoomusta näissä vaaleissa.
On siinä varsinainen kokoomus ämmä tuo Piha.

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=714033

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu