-
Sauli Niinistö on arvojohtaja
Me suomalaiset odotamme presidenttimme olevan kansakunnan arvojohtaja. Kristinusko on olennainen osa yhteiskuntamme arvoperustaa. Kirkkomme jäsenyys merkitsee sitoutumista siihen, että kristillinen perintö säilyy elinvoimaisena myös tuleville sukupolville. Sitoutuminen kertoo rakkaudesta. Rakkaus ei ole viranhoidossa yhdentekevää.
Hyvinvointiyhteiskuntamme puolustaminen edellyttää tulevaisuuden haasteisiin vastaamista. Näitä haasteita ovat muun muassa työelämän muutokset maaseudulla ja kaupungeissa, väestön ikääntyminen ja alkoholin väärinkäytön lisääntyminen. Meidän kaikkien arvostamaa pohjoismaista hyvinvointimallia ei puolusteta suun puheella, vaan rehellisellä työllä. Ilman suomalaista työtä ei maallamme ole hyvinvointia. Riittävä omavaraisuus ja koko maan asuttuna säilyminen on tärkeä osa suomalaisuutta.
Kansakunnan tulevaisuus perustuu yhteiseen vastuunkantoon. Parhaiten se toteutuu arjen rakkautena kotona ja työpaikoilla. Aito yhteisöllisyysmerkitsee lähimmäisten palvelemista. Siksi on uskallettava puhua ihmisoikeuksien lisäksi myös kansalaisten velvollisuuksista.
Me allekirjoittaneet kirkolliskokousedustajat ja muut kansalaiset luotamme Sauli Niinistöön. Hän ottaa tulevaisuuden haasteet vakavasti ja on valmisluotsaamaan kansakuntaa. Nöyrästi, mutta jämptisti.
Seppo Aaltonen, rehtori, Jyväskylä
Lars Aejmelaeus, professori, Järvenpää
Veli Ainali, kanttori, Kalajoki
Arto Antturi, pastori, Helsinki
Jaakko Elenius, professori, Helsinki
Markku Elonheimo, hiippakuntadekaani, Kuopio
Seikko Eskola, professori, Helsinki
Heikki Haavisto, ministeri, Raisio
Maija Haavisto, seurakuntaneuvos, Raisio
Mai Britt Hannus, myyntineuvottelija, Tampere
Ahti Hirvonen, kauppat.tri hc, Helsinki
Marjatta Hyttinen, ylilääkäri, Salo
Matti Ilveskoski, hallintojohtaja, Tampere
Marjatta Kaartinen, pastori, Pori
Mari-Leena Kairivaara, opiskelija, Oulu
Juha Kauppinen, kirkkoherra, Tampere
Hellin Karvinen, seurakuntaneuvos, Kerimäki
Marja Karvo, talousjohtaja, Tampere
Matti Ketonen, ylilääkäri, Joensuu
Ensio Klemi, kirkkoherra, Vantaa
Jyrki Koivikko, kirkkoherra, Ristiina
Eija-Riitta Korhola, europarlamentaarikko, Helsinki
Raija Kujanpää, asianajaja, Vaasa
Matti Kuvaja, toimitusjohtaja, Seinäjoki
Aimo Kymäläinen, rovasti, Helsinki
Liisa Lahti, erikoislääkäri, Oulu
Tuomas Lankinen, maanviljelijä, Mellilä
Seppo Lohi, kirkkoherra, Simo
Ari Lukkarinen, teol.kand, Oulu
Hannu Mustakallio, professori, Joensuu
Tuula Mäkitalo, tiedotuspäällikkö, Kotka
Pekka Narkaus, kasvatust. tri, Rovaniemi
Eero Nieminen, toimitusjohtaja, Tampere
Matti Nikkanen, opiskelija, Järvenpää
Keijo Nissilä, hiippakuntadekaani, Oulu
Olavi Peltola, rovasti, Helsinki
Henrik Perret, pääsihteeri, Helsinki
Marjaana Perttula, vt. päätoimittaja, Pori
Eila Peräkylä, emäntä, Ylämaa
Markku Porvari, hallintojohtaja, Espoo
Liisa Pura, emäntä, Tammela
Erkki Reinikainen, eversti evp., Oulu
Timo Rämä, pääsihteeri, Hausjärvi
Kaisa Rönkä, opetustoimenjohtaja, Kotka
Seppo Saarikoski, professori, Kuopio
Markku Salmi, hallintojohtaja, Mikkeli
Ritva Santavuori, oikeust.kand., Espoo
Salme Savo, lehtori, Turku
Hannele Simonen, palvelusihteeri, Rovaniemi
Pentti Simonen, herastuomari, Rovaniemi
Riina Storhammar, pastori, Helsinki
Hannu Takkula, europarlamentaarikko, Turku
Jouko Talonen, professori, Vantaa
Paavo Tuomaala, lääkintäneuvos, Rovaniemi
Ritva Tuomaala, erikoislääkäri, Rovaniemi
Heimo Valkama, erikoislääkäri, Turku
Ritva Vastamäki, ylilääkäri, Forssa
Terttu Vilponen-Salmela, ylilääkäri, Kuopio
Mauno Vuollo, opetusneuvos, Muonio
Ville Väkeväinen, opiskelija, Joensuu
Eeva Ylihurula, pastori, Rovaniemi

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitenköhän mahtaa olla taivaan portilla, siellä varmaankin paremmin tiedetään ja lopullisesti punnitaan ihmisen todellinen hyvyys ja suvaitsevaisuus.
Se että kuuluu ja on aina kuulunut kirkkoon ei kerro todellisista arvoista mitään vaan naamion takaa voi paljastua piru mieheksi.
Alkoholista en viitsi edes mainita mitään, lokaa on jo ilmassa tarpeeksi.
työlaisille meinaan...
maksaa seurakunnalle?
Kuinka paljon tämän nimilistan myötä tulee kirkosta eroamisia?
Onko kirkon edustajalle sallittua asettua ehdokkaan taakse?
Edustaako kirkkoherra tässä listassa seurakuntaansa?
Tämä ei ilmeisesti jää tähän.
-
saittia. Siellä on samantyyppinen lista.
Tässä listassa mainitaan seurakunta, jota henkilö edustaa. Vai edustaako?
Kirkkoa ja uskontoa ei saisi ottaa vaaliaseeksi.
Sitä yritettiin kuusi vuotta sitten.
Tulokset tiedämme.
-
ehdokkaan sivu.Lapsellisuus onkin siellä päässä.
on mainittu vain henkilön ammatti. Ei paikkakuntaa, ei seurakuntaa.
Ne ihmiset esiintyvät omana itsenään, mutta tässä listassa he edustavat seurakuntaansa.
Ei arvojohtaja eikä muukaan (paitsi entinen) johtaja huuda televisiossa naama punaisena kuin pikkupoika, jolta on viety tikkari suusta.