Presidentinvaali on henkilövaali. Kumman ehdokkaan arvot, elämänviisaus, inhimillisyys ja monet muut ihmisyyteen kuuluvat ominaisuudet ovat lähempänä itseäni tai unelmaani ihmisestä? Edellisen perusteella teen valintani ja valitsen Tarja Halosen.
Kumpi
henkilönä
5127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siksi Sauli. Jos siis äänestäisin.
Jos Niinistö eilen nähdyllä tavalla menettää hermonsa Matti Viialaisen kanssa kinastellessa, niin luoja meitä varjelkoon, miten hänen kävisi Vladimir Putinin kanssa. Ei noin äkkipikaisesta miehestä ole oikein presidentiksi. Häneltä puuttuvat kaikki ne ominaisuudet, joita hän suorastaan palvoi presidentti Ahtisaaren kohdalla. Niinistöhän kertoi, kuinka muiden haarukatkin pysähtyvät kesken matkan, kun Ahtisaari avasi suunsa sanoakseen jotain. Seuraavaksi hän varmaan kertoo, minkälaisia vaikutuksia Ahtisaaren pieraisulla oli kuulijajoukossa.
Totta kai tarja on ihmisläheisempi
Tarja Halonen on pätevä ja määrätietoinen ammattijohtaja, jolla on sydän paikallaan.
Hän ei siedä velttoilua ja panee virkamiehetkin töihin. Samalla hänellä on vankka oikeudenmukaisuuden taju, joka nousee lapsuuden ja nuoruuden vaatimattomien olojen kokemuksista.
Halosessa meillä on luotettava, harkintakykyinen ja yli kymmenen vuotta kansainvälisestä politiikasta kokemusta hankkinut presidentti, jonka osaaminen on erinomaisella tasolla.
Ei olisi haittaa, jos presidentti osaisi puhua ja kirjoittaa.
Niinistön puhetapa on katkonainen ja hajoava, siitä ei kuulija saa otetta, mihin hän pyrkii. Hän ei kasto vastapuolta vaan katse harhailee, ja hän osoittelee sormellaan keskustelukumppania, mikä on tunnetusti hyvin loukkaava ele, varsinkin kansainvälisessä keskustelukulttuurissa.
Niinistö on jaksanut jauhaa Saksan Angela Merkelistä monessa yhteydessä, ilman että olisi käynyt selväksi, miksi hän Merkelistä puhelee.
Samoin hän tänään viittasi Martti Ahtisaaren laajaan arvostukseen maailmalla. Siinä tarinassa oli jotakin sanomattoman lapsellista. Niinistö nimittäin kertoi, että suurilla illallisilla on jännittävää seurata, kuinka jonkun ruokailijan syöminen pysähtyy ja haarukka jää puoleenväliin lautasen ja suun välille, kun tämä jää kuuntelemaan Ahtisaaren puhetta.
Ei mistään käynyt ilmi se, mihin asiaan tämä Niinistön kertoma tarina oikein liittyi. Mitä hän halusi sillä oikein kertoa? Että hän ihailee kansainvälisesti tunnettua diplomatian taitajaa?
On käynyt selväksi että Niinistö kertoo usein tällaisia kummallisia, asiayhteyteen kuulumattomia juttuja ja ilmaisee itseään epäselvästi. Siten ei ole ihme että seurauksena on, että hänet usein käsitetään väärin.
Yksi esimerkki on FST:n vaalitentissä sattunut alkeellinen kömmöhdys, jossa Niinistä varmaan ihan hyvää tarkoittaen alkoi kertoa tarinaa kiinalaisessa slummikaupunginosassa asuvasta lapsiperheestä. Lapset eivät voi käydä koulusa koska heidän on mentävä joka päivä töihin. Mutta he ovat onnellisia sillä heillä on jääkaappi. Tämänkin tarinan tarkoitus jäi hyvin epämääräiseksi. Miksi Niinistö mahtoi sen kertoa?
Nämä tapaukset kuvaavat Niinistön persoonaa, hänen tapaansa ilmaista itseään. Hän puhuu epäselvästi, eikä kuulijan ole helppoa tavoittaa hänen tarkoituksiaan. Kuinka hän mahtaa onnistua tässä vieraalla kielellä kun se ei onnistu suomeksikaan? Hän ei ole tällaisena viestijänä paras mahdollinen neuvottelija.
Niinistöllä oli jo koulussa vaikeuksia suomen kielessä. Kirjoittamisesta ja suullisesta ilmaisusta on molemmista lukiossa arvosana 6.
Ei olisi haittaa, jos presidentti osaisi puhua ja kirjoittaa. :-)
Jos hän toimii samoin siellä Euroopan investointipankin henkilöstöasioiden hoitajana, ei ihme että hänet halutaan sieltä pois.