Suomalaisten hyvinvoinnin ja elintason kannalta oleellisia ovat rajojemmen yli kulkevat rahavirrat. Maastamme poispäin kulkevat rahavirrat köydyttävät maata hidastaen elintason kehitysta ja vaikeuttaen hyvinvointipalvelujien ylläpitoa. Vastaavasti Suomeen tulevat rahavirrat rikastuttavat maata lisäten talouskasvua ja parantaen elintasoamme sekä rahoittavat hyvinvointipalveluiden ylläpitoa ja kehitystä. Asioiden pohtiminen tämä realiteetti mielessään paljastaa useammastakin yksittäisestä asiasta uusia suuntia ja puolia.
EU-jäsenyydestään Suomi joutuu maksamaan jäsenmaksua Brysseliin, kun taas esimerkiksi EU:n maksamat maataloustuet palauttavat osan tuosta summasta takaisin Suomeen. Kun vielä huomioidaan, ettei maatalouden alasajo ja sitä kautta EU:n maataloustukien poistuminen varmasti vähentäisi Suomen maksuosuutta ainakaan vastaavalla summalla, voidaan siis katsoa maatalouden rikastuttavan Suomea parantaen täten suomalaisten elintasoa ja omalta osaltaan kustantaen hyvinvointipalveluita. Lisäksi osittain tuon EU:n maataloustuen sekä kotimaisten tukien mahdollistama kotimainen maatalous tuottaa merkittävän osan Suomen kansan tarvitsemista elintarvikkeista. Mikäli tämä osuus välttämättömistä elintarvikkeista jouduttaisiin ostamaan rajojemme ulkopuolelta, köyhdyttäisi sekin menoerä Suomea ja suomalaisia.
Maataloudenkin tapauksessa näkyy selvästi Niinistön vaaliteemana olevan suomalaisen työn merkitys. Ahkeroidessaan alkutuotannon parissa suomalaiset maanviljelijät säästävät Suomen rahoja hyvinvointipalveluiden ja elintason ylläpitoon tuottamalla kansalle välttämättömiä elintarvikkeita. Samalla tavalla suomalaisen teollisuustyöläisen, - insinöörin, - rakennusmiehen, - sairaanhoitajan, - kotiäidin tai yleensä ottaen kenen tahansa tekemä työ tuottaa yhteiskunnalle lisäarvoa, ja siten omalta osaltaa edistää suomalaista talouskasvua, - elintasoa sekä tuo varoja hyvinvointipalveluiden ylläpitoon ja kehitykseen. Tämä on se suomalaisen työn merkitys, jota Niinistö omassa kampaniassaan pyrkii tuomaan esille. Yksistään presidentti ei tietenkään voi Suomea ja sen työllisyystilannetta muuttaa, mutta omalla aktiivisella toiminnallaan hän voi auttaa suomalaista työtä arvostavan ilmapiirin luonnissa. Tässä työssä hän toki tarvitsee meidän kaikkien suomalaisten yhteistyötä, sillä lopulta vain yhdessä voimme saavuttaa sen yhteishengen, joka takaa yritysten investointien kohdistumisen Suomeen ja siten varmistaa uusien työpaikkojen synnyn myös Suomessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos Toni Lahtinen. Juuri noin se yhteiskunta toimii, kun on kunnon perusperiaatteet. Oli ilo lukea kirjoituksesi. Olen täysin samaa mieltä.
Yksi asia tuosta jäi vielä mainitsematta.
Tuon mainitsemani yhteishengen luontiin tarvitaan vahvaa johtajaa, joka uskaltaa ja kykenee ravistelemaan niin työntekijäpuolen kuin työnantajapuolenkin edustajia, koska molempien näitä osapuolia tarvitaan tuon yhteishegen luonnissa. Jos jompi kumpi osapuoli alkaa omatoimisesti sooloilemaan, tuon hengen luominen käy hyvin äkkiä mahdottomaksi. Niinistö on, kuten MTV3:n vaaliväittelyssä kävi ilmi, uskalluksensa ja kykynsä osoittanut ravisteltuaan molempia osapuolia jo valtiovarainministerinä toimiessaan. Siksi uskon, että juuri hänellä olisi tarvittavaa rohkeutta myös tänäpäivänä pitää molemmat osapuolet mukana.
Hyvin kirjoitettu Toni.
Näin se kansakunnan varallisuus lisääntyy ja kyky huolehtia omistaa paranee.
Olisipa Ihalainenkin yhtä viisas puheissaan ja teoissaan (tämä Thaipuku Ihalainen, jolle ei Suomityö kelpaa).
Saulista uusi johtajamme!