Vanhanen luuli vuosi sitten olevansa ilman muuta toisella kierroksella mukana ja halusi varmistaa kokoomuslaisten tuen sopimalla porvariyhteistyöstä. Keskustalaisten harmiksi ja puolueen turmioksi tuo ei toteutunut ja nyt Vanhanen joutuu rehellisenä miehenä pitämään kiinni sanastaan. Äänestyskoppiin pääsee toki yksin enkä usko Vanhasen, Lankian tai Karpelan Niinistön numeroa lappuun piirtävän, mutta julkisuudessa tuon puolesta täytyy liputtaa ja sen hinta maksetaan seuraavissa eduskuntavaaleissa ja hallitusta muodostettaessa.
Sitä miettivät monet Keskustassa.
Sitä miettivät monet Keskustassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vanhanen saisi Niinistöstä paremman yhteistyökumppanin ulkopolitiikkaan kuin Halosesta.
tai sitten Vanhasen on muutettava tähänastista linjaansa huomattavasti!!!
...vaikka paritkin vaalit on vielä käymättä?
kiitos painajaisesta
Niinistö presidentti
Katainen pääministeri
Zyskowits ulkoministeri
Sasi valtiovarainministeri
niin ja tietysti kulttuuriministeri Karpela
Kyllä Vanhanen on ulkopolitiikassa täysin Lipposen/Niinistön linjoilla, ei hänen siinä mitään tarvitsisi muuttaa, kun vapautuisi Halosesta ja Tuomiojankin voisi komentaa olemaan hölmöilemättä aina.
En ole oikein oppinut vielä sisäistämään sitä logiikkaa, että pääministerin pitäisi aina olla puolueensa puheenjohtaja, vielä vähemmän sitä, että sen pitäisi olla aina suurimman puolueen puheenjohtaja.
Lipposelta se luontui, Jäätteenmäli oli täysin onneton, Vanhanen muiden vietävissä...
Pääministeri voisi nytkin olla vaikka rkp:sta, jos kepu ja kokoomus niin haluaisivat, sillä harvan asian pääministeri yksinään päättää ilman koko hallituksen myötävaikutusta.
Taisi nimittäin olla riityaisina sodanjälkeisinä vuosina, että kekkonen nimitti pääministerin usein jostain pienpuolueesta, kun hallitus oli muuten isojen puolueiden miehittämä. Pääministeri oli silloin ikään kuin erotuomari, kun puolueet vielä oikeasti tekivät kukin omaa politiikkaansa.
Paitsi että ulkoministeri on Alexander Stubb, kun Ben Zyskowicz ei lähde miksikään ministeriksi migreeninsä vuoksi.
Eikä kulttuuriministerikään ole Karpela, vaan ylivoimaisesti pätevämpi Kaarina Dromberg.
kun ne uskaltaa ottaa myös pieniä riskejä.
Se on onneksi isänmaalle!
Nyt rupesi tulemaan asiaa .Silmät auki keskustaväki