Nykyinen poliittinen johto on sitonut Suomen kahteen eri sotajoukkoon YK tehtävien lisäksi.
Sotiminen on naamioitu nykyään rauhanturvaamiseksi, kriisinhallinnaksi tai nopean toiminnanjoukoiksi. Kautta aikojen sodassa käytetyt keinot on pyhitetty, varsinkin voittajan teot. Tarkoitusperät voivat olla hyviä, mutta kulttuurieroista johtuen lopputulos voi olla huonompi kuin ennen. Arvot lähtevät pitkälti uskonnosta ja länsimaalaiset ihanteet eivät toimi islamilaisilla alueilla, koska vieras kulttuuri perustuu paljolti fundamentalismiin. Viha ja katkeruus lietsovat pyhää sotaa, kuten Bin Laden toivoo. Siihen kaatuu globalisaatio ja pahimmassa tapauksessa islamistien pyhä sota leviää hallitsemattomaksi. Enemmistö maailman kansalaisista on muhametteja.
Suomi harjoittaa lisäksi natomaiden Saksan ja Hollannin kanssa nopean toiminnan joukkoja, jotka on tarkoitettu edellisiä kovempiin asellisiin tehtäviin. Suomi saattaa joutua konfliktiin rajanaapurin kanssa tai joutua kostoiskujen kohteeksi. Kuitenkin Suomi ei näe tarpeelliseksi kuulua jengiin, jonka joukoissa taistelee!
http://www.mil.se/article.php?id=12793
http://tietokannat.mil.fi/eubg/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.