Viime koitos vertailla

Oikeasti hieman jännittää, kumpi voittaa viime koetinkiven Yleisradion tentissä. Kansalaisilla on nyt viime mahdollisuus vertailla, onko toinen parempi toistaan.


Keskustelupalstoilla taso ei ole mielestäni ollut paras mahdollinen, mutta sen ymmärtää, sillä monilla tunteet ovat pinnassa. Saas nähdä, provosoituuko jompikumpi vai pysyvätkö molemmat rauhallisina.


Ihan varmaa on, että moni katsoo ohjelmaa omien värilinssiensä lävitse. En kiellä edes sitä, etteikö omakin katsantokanta jollain tavoin vaikuta, vaikka yritän olla suhtkoht puolueeton.
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Raivostuttaa seurata keskustelua, kun Halonen on koko ajan äänessä, puhuu Saulin puheen päälle ym. sillä ihmisellä ei ole mitään käytöstä.
Puhe tulee kuin nauhalta, eikä ota loppuakseen, uskomaton tapaus. Ei ollenkaan fiksua Presidentin käytöstä. Halonen ei pysty vastaamaan kysymyksiin, vaan kiertelee ja kaartelee vastausta, puhumalla paljon ja näin kuluttaa ohjelma aikaa.
100% kannatus Saulille, siinä on meillä fiksu mies.

Äänestä

Ennen pidin ylen uutisoinnista. Nyt olen huomannut puolueellisen suhtautumisen asioihin. Ei oikein sovi. Pitäisi olla "koko kansan kanava".

Numeroa kolme kannatan muuten ... kaiken loanheiton jälkeen vasureiden taholta.

Äänestä

että YLEN vasemmistolainen historia ei anna tasa-
puolista kohtelua ja istuvaa Presidenttiä kohdel-
laan hellävaroen.

Itse uskon edelleen Niinistön korrektiin käytök-
seen eikä alennu vyön alle iskuihin, kuten SAK:ton
viimeaikaiset toimet ovat osoittaneet. Niinistö
ei ole osallistunut poliittiseen loanheittoon.
Siitä on vain vasemmisto pitänyt huolen.

Toimittajilta ei löydy riippumatonta rohkeutta,
sen on osoittanut aikaisemmat panelit. Kaipaan
todellakin Leif Salmènia takaisin, koska mies
osasi kirpaista puolueesta riippumatta. Antero
Kekkosessa oli sen verran hyysääjää, etten kai-
paa ollenkaan.

Viestistä selvinnee kantani ehdokkaan suhteen.

Äänestä
  • Mukavaa, että se tuo Niinistö on noinkin asiallinen mies. Ei paisko lokaa. Samaa ei voi sanoa Niinistön kannattajista, ainkaan täällä. Miten se nyt sitten menee, sellainen Paimen millaiset lampaat, vaiko päinvastoin? Vai onko taikaa tässä sananlaskussa lainkaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Analysoiva kirjoitti:

Oikeasti hieman jännittää, kumpi voittaa viime koetinkiven Yleisradion tentissä. Kansalaisilla on nyt viime mahdollisuus vertailla, onko toinen parempi toistaan.


Keskustelupalstoilla taso ei ole mielestäni ollut paras mahdollinen, mutta sen ymmärtää, sillä monilla tunteet ovat pinnassa. Saas nähdä, provosoituuko jompikumpi vai pysyvätkö molemmat rauhallisina.


Ihan varmaa on, että moni katsoo ohjelmaa omien värilinssiensä lävitse. En kiellä edes sitä, etteikö omakin katsantokanta jollain tavoin vaikuta, vaikka yritän olla suhtkoht puolueeton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu