Löpinää turhan päiväisestä! Vielä muka presidentiksi?
NIINISTÖLTÄ EI KERRASSAAN MITÄÄN ASIAA
Tyhjän päiväistä
5135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä Presidentti tulee
No mitäpäs Halonen sitten sanoi, jos Niinistö puhui turhia?
Kaikki kunnia Tarja Haloselle, mutta nyt on aika siirtyä Suomessa nykyaikaan. Yksinkertaisesti Halonen ei pysty enää vastaamaan presidentille asetettaviin vaatimuksiin. Aika on ajanut hänen ohitseen. Hänen korostamansa kuuden vuoden presidenttikausi on nyt ohi, mutta mitään erikoisen mainittavaa ei hän ole saanut aikaan. Miksi antaisimme hänelle uuden kauden, kun ensimmäisestäkään ei ole mitään erikoista sanottavaa.
Niinistö on harkitseva, selkeäsanainen ja johdonmukainen. Luotettava ja osaava johtaja maallemme.
Maanantaina alkaa Suomessa uusi aika Niinistön johdolla. Päästetään Halonen kirjoittamaan muistelmiaan ja edustamaan Suomea entisenä presidenttinä. Arvostakaamme hänen työtään, mutta katsokaamme samalla eteenpäin.
Jokaisella meillä on yksi ääni. Käytetään se muutoksen puolesta ja äänestetään NIINISTÖ no.3.
Ja täydellä sydämellä!
...saatat alkaa ymmärtää Suomen kieltä?