outo ääni jarruttaessa ja öljyvuoto

Aina välillä jarruttaessa Lada 111:n jostain takaa alhaalta kuuluu hakkaava, jumputtava ääni. Ääni on kuulunut melkein aina, jarrutehoon se ei vaikuta (kai?). Osaisiko joku kertoa/arvailla mistä ääni johtuu ja pitäisikö sille tehdä jotain. Ja sitten tossa öljyjä vaihtaessa huomasin, että öljypohja oli vuotanut, sutannut pohjaa. Vuoden aikana ei öljyä ollut tarvinnut yhtään lisätä, että ei vuoto tolkuton ole, mutta olisiko joku jaksanut paikallistaa samantapaista vuotoa omassaan, että mitä pitäisi kiristellä? Autohan on niin uusi, että monet 110:n ja 111:n omistajat käyttävät varmaan vielä merkkihuoltoa, mutta jos joku teeseitse ihminen löytyy, niin kiitollisuudella otan vihjeitä vastaan ja yritän oppia.
7893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki autonmoottorit tihkuvat ennepitkää öljyä ulospäin enemmän tai vähemmän. Ei siitä kannata olla varsinaisesti huolissaan. Jos taas öljynvaihtovälillä joutuu lisäämään öljyä tavallista enemmän on se sitten vakavampi merkki varsinkin uudessa autossa. Vanhat ja kuluneet moottorit taas polttavat öljyjä väljyyttään. Vaikka olen ajanut useilla erimerkkisillä autoilla ei vastaan ole tullut auton mootttoria, joka ei hieman jostakin päin vuotaisi öljyä. Muuten en ole kyllä laiskuuttani itse koskaan öljyjä vaihdellut.

Jarrusta en osaa sanoa mitään. Voi olla ettei sillä ole merkitystä; varsinkaan kun on kyse Ladasta.
Voihan näistä vioista mainita huollossa. Kyllä ne siellä yleensä tietävät mitä niille kannattaa tehdä tai kannattaako tehdä mitään.

Äänestä
  • Niinpä ne kai vuotavat. Yritän tässä vaan oikeasti opetella itse huoltamaan autoa, miesten ystävällisellä avustuksella tietysti :) Ja huoltoon ei aio autoa viedä, koska en halua maksaa tyhjästä. Mitä olen tekniikan maailmasta lukenut, niin ei ne huollossa ehdi/viitsi paneutua korjaamaan vikoja. TM:ssä ei Ladahuoltoa testattu, mutta jos "kovan rahan" autoja ei viitsitä huoltaa merkkihuollossakaan hyvin, niin tuskin viitsivät Ladalle tehdä muuta kuin öljynvaihdon. Itse teen siis paràikaa 30 000 huoltoa manuaali kiltisti kädessä. Tarvitsisin kyllä selkeämmän manuaalin, vaihteistoöljyn mittatikkua piti oikein etsiä, ennen kuin löysin. Lada 111:n ei varmaan vielä saa tee se itse- kirjaa.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    Niinpä ne kai vuotavat. Yritän tässä vaan oikeasti opetella itse huoltamaan autoa, miesten ystävällisellä avustuksella tietysti :) Ja huoltoon ei aio autoa viedä, koska en halua maksaa tyhjästä. Mitä olen tekniikan maailmasta lukenut, niin ei ne huollossa ehdi/viitsi paneutua korjaamaan vikoja. TM:ssä ei Ladahuoltoa testattu, mutta jos "kovan rahan" autoja ei viitsitä huoltaa merkkihuollossakaan hyvin, niin tuskin viitsivät Ladalle tehdä muuta kuin öljynvaihdon. Itse teen siis paràikaa 30 000 huoltoa manuaali kiltisti kädessä. Tarvitsisin kyllä selkeämmän manuaalin, vaihteistoöljyn mittatikkua piti oikein etsiä, ennen kuin löysin. Lada 111:n ei varmaan vielä saa tee se itse- kirjaa.

    Olen kunnioituksesta mykkänä. Olen miehenä aina kuvitellut osaavani nämä tekniset asiat jos en nyt parhaiten miesten keskuudessa, ainakin päihittäväni naiset kirkkaasti.
    On myönnettävä etten ole koskaan vaihtanut autooni öljyjä. Viimeisestä itsetehdystä moottorin venttiilien säädöstäkin on kulunut jo yli kymmmenen vuotta!
    Taitoni ja jopa tietonikin ovat rapistuneet vuosien myötä pelkäksi kurkkimiseksi konehuoneen puolelle. Sitäpaitsi näiden nykyautojen kanssa olen tullut siihen tulokseen, että yhä enemmän ja enemmän niissä on sellaista tekniikkaa, jota ei kotikonstein kannata/voi ruveta korjaamaan.
    Tietysti tämä on paljolti kiinni myös mahdollisuuksista ja välineistä. On kyllä tympeätä ruveta korjaamaan ahtaalla parkkipaikalla omaa autoaan. Jo palaneen lampun vaihto saa naapurit kurkkimaan verhojen raosta. "Siellä se onneton Ladan omistaja taas korjaa kärryään".
    On vain kiltisti vietävä ajoneuvo määräaikais- ym muihin huoltoihin ja korjauksiin korjaamolle.
    Hatunnoston arvoinen on kyky ja mahdollisuus tehdä omalle autolleen edes pieniä huolto- ja korjaustöitä.
    Siinä säästää vuosien myötä ison kasan euroja.

    Äänestä

  • Ei niin kätevä kirjoitti:

    No ei tässä vielä kehtaa paljon henkseleitä paukutella. Vaikka muutaman tempun osaisi tehdä, on kokonaisuuden hallintaan vielä piiitkä matka. Kyllä minäkin ajattelin naapurien ajatuksia, vaikka ne pensasaidan takana ovatkin; että mikäs komedia tässä on alkamassa kun nainen (ja vielä blondi) tutkii ladan moottoria manuaali kädessä.

    Ehkä naisen on helpompi säheltää auton kanssa, koska nainen saa olla tyhmä, heikko ja avuton ja juosta kesken kaiken pyytämään mieheltä apua.

    Äänestä

Täristääkö jarrupoljin jarrutettaessa? Jarrurumpu - jos uudessa laatokassa sellaiset takana on - saattaa olla soikea. Kuuluuko jumputus käsijarrulla jarrutettaessa ja täriseekö jarrukahva jumputuksen tahtiin?

Öljyvuotoon voisit kokeilla kiristää öljypohjan kiinnitysruuveja, tiiviste on saattanut hiukan painua ja öljyä tihkuu välistä. Älä kuitenkaan kiristä liikaa, sillä tiiviste saattaa hajota ruuvien kohdalta ja vuoto pahenee.

Äänestä
  • Kotipihalla hiljaisessa vauhdissa kun käsijarrulla auton pysäytin, niin ihan nätisti meni, ei tärissyt, mutta vauhtikin oli aika hiljainen. Kuinka kovassa vauhdissa sitä uskaltaa yleensä käsijarrua käyttää. Jarrupoljin ei potki takaisin sekään. Onko se niin, että jos käsijarru ei auheuta ääntä, niin vika on tavallisessa jarrussa, eli ääni ei tule esim. siitä, kun joku auton osa hakkaa johonkin, kun vauhti hiljenee. (Ladassa kaikki varmaan on mahdollista.)Kun se ääni ei tule aina, mutta tässä nyt on työlistalla on jarrupalojen tarkistus, kunhan mies joutaa opettamaan miten se tehdään. No ääni on kuulunut aina välillä yli 2 vuotta, että ei kai se niin hirveän vaarallista ole, toivotaan.

    Äänestä

  • ulla kirjoitti:

    Kotipihalla hiljaisessa vauhdissa kun käsijarrulla auton pysäytin, niin ihan nätisti meni, ei tärissyt, mutta vauhtikin oli aika hiljainen. Kuinka kovassa vauhdissa sitä uskaltaa yleensä käsijarrua käyttää. Jarrupoljin ei potki takaisin sekään. Onko se niin, että jos käsijarru ei auheuta ääntä, niin vika on tavallisessa jarrussa, eli ääni ei tule esim. siitä, kun joku auton osa hakkaa johonkin, kun vauhti hiljenee. (Ladassa kaikki varmaan on mahdollista.)Kun se ääni ei tule aina, mutta tässä nyt on työlistalla on jarrupalojen tarkistus, kunhan mies joutaa opettamaan miten se tehdään. No ääni on kuulunut aina välillä yli 2 vuotta, että ei kai se niin hirveän vaarallista ole, toivotaan.

    Ennen Ladan ostoa mulla oli VW Jetta, jossa jarrut jumputtivat. Siinä oli syynä ilmeisesti se, että kun auto seisoi, jarrulevy ruostui siitä kohtaa missä palat olivat, ja siten jarrulevy aina takelteli ruosteen kohdalta. Kannattaa tarkistaa jarrulevyt. Jumputus oli kovempi suurilla nopeuksilla, huomaamaton ihan pienillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulla kirjoitti:

Aina välillä jarruttaessa Lada 111:n jostain takaa alhaalta kuuluu hakkaava, jumputtava ääni. Ääni on kuulunut melkein aina, jarrutehoon se ei vaikuta (kai?). Osaisiko joku kertoa/arvailla mistä ääni johtuu ja pitäisikö sille tehdä jotain. Ja sitten tossa öljyjä vaihtaessa huomasin, että öljypohja oli vuotanut, sutannut pohjaa. Vuoden aikana ei öljyä ollut tarvinnut yhtään lisätä, että ei vuoto tolkuton ole, mutta olisiko joku jaksanut paikallistaa samantapaista vuotoa omassaan, että mitä pitäisi kiristellä? Autohan on niin uusi, että monet 110:n ja 111:n omistajat käyttävät varmaan vielä merkkihuoltoa, mutta jos joku teeseitse ihminen löytyy, niin kiitollisuudella otan vihjeitä vastaan ja yritän oppia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu