Mikähän mahtaa olla vikana, kun aina välillä jarrutettaessa ja kiihdytettäessä kuuluu jostain etupäästä sellainen "naks" ääni? Onkohan tällä yhteyttä siihen rutinaan jota kuuluu rattia pyöritettäessä auton ollessa paikallaan? Myös liikkeellä käännyttäessä kuuluu rutinan ja naksahtelun yhdistelmää? Asentaja puhui pallonivelestä ja jostain yläpään laakerin jumiutumisesta, jaksaako kukaan selitää missä mahd. vika?
Sunny N14 etupään naksahtelu ja rutina?
Nissan, tähän asti tyytyväine
8668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Otahan kuskin oven takareunasta kiinni ja kokeile nostaa ylöspäin. Onko oven saranoissa väljyyttä?
Omassa N14,ssa on juuri tuollaista oireilua. Pitäisi vaihtaa koko sarana, ei ole hyväksi että oven paino lepää jatkuvasti lukkonsa varassa. Viimeistään silloin kismittää, kun lukko hajoaa ja joutuu ryömimään autoonsa matkustajan oven kautta. No, kunhan ehdin, niin vaihdan...
Kirjoitahan tänne oliko sarana, käyn lukemassa huomenna. Tiedä vaikka olisi "heikko kohta" muuten hyvässä autossa.
Joo onhan se kuskin oven alin sarana kulunut ja siellä on varmaan 2mm rako.
Epäilin itsekin alkuun, että voisiko se naksahtelu johtua saranan väljyydestä, mutta jotenkin tuntui niin "pikkuvialta".
Muuten olen kyllä ollut autoon tyytyväinen, vaikka onkin sähkökaasarillinen 1.6:n. Saattaa tosin olla parempi kuin yksipisteruisku, ainakin toimintavarmuudeltaan vai mitä olet mieltä? Tosin aika tekee kyllä kaasarissa usein tehtävänsä.
Hei mites muuten sunnyn R14 koon pyörät? Oletko itse ajellut em. rengaskoolla ja vaikuttaako koko huomattavasti ajamiseen (vakaus yms.)?
No sähkökaasarilla on varustettu minunkin kulkuväline. Ja kaasari on muuten paljon ajetuissa malleissa se heikko kohta. Itse olen joutunut uusimaan seos-solenoidin ja kiihdytyspumpun akselin tähän mennessä. Rahaahan näiden korjaamiseen meni, mutta auto kuin auto alkaa tarvita pikkuremppaa kun 300tkm on mittarissa. Eräs kaverini (automekaanikko ammatiltaan) tekee näitä juttuja mulle joten työlle ei niin hirveää hintaa ole tullut. Hänen mukaansa katalysaattoriauto on ehdottomasti varustettava juuri ruiskulla. No, oma autoni on juuri näitä 10v aikaa tulleita siirtymä malleja, katti on, muttei ruiskua vielä.
Saranan kulumaa osasin epäillä kun ääni hävisi yllättäen kun rasvasin autoni paikat ympäriinsä (lukot, vivustot ja tietenkin saranat) Naksahteleva ääni ilmaantui jälleen kun crc oli haihtunut saranoista :) Pikkuvialta vaikuttaa, joo, mutta kantsii korjata ennenkuin muuttuu isommaksi.
Omassani on 165R13 renkaat, ja kyllä kieltämättä meno on hieman letkeää, erityisesti kovemmissa nopeuksissa. Rekisteriotteessa on vaihtoehtoinen rengaskoko 185/60 R14 Veikkaampa että ajettavuus paranisi kummasti jos satsaisi parempiin renkaisiin. No, periaatteenani onkin liikua halvalla paikasta toiseen joten en ole vaivautunut kunnon renkaita investoimaan.
Kokonaisuutena kyllä pidän Sunnyni tarjoamasta hinta-laatu suhteesta. Bensaa ei kulu paljoa ja 16v motti liikutta kevyttä autoa ihan riittävän pirteästi.
Sen verran vielä, että mitäs oireilua seossolenoidin rikkoutuminen oikein teettää? Eli mitä tuo solenoidi oikein toimittaa? Huolehtii bensan ja ilman seoksesta vai? Taitaa viitata sihen lisäilmapulssi hommeliin joka tossa sähkökaasarissa on, joten taitaa sitten olla auton käymisen niin ja näin.
Sitten...
Onko kaverillasi mitä perusteluja tälle ruisku katti yhdistelmälle? Kuluuko kaasari ajanmyötä "epätarkaksi" katille, jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Saranoista vielä:
Oletko jo itse tiedustellut saranoita joistain ja mitähän kustantaa?
Kiitokset edellisestä!
Mulla ilmaantui käyntihäiriöitä: tullessani risteykseen moottorijarrutuksella ja painaessani jälleen kaasua risteyksen jälkeen moottori uhkasi "tukehtua" hetkeksi ennenkuin lähti vetämään taas. En itse ole mikään automekaanikko, enkä tiedä muuta kuin että seossolenoidi on pikkusormen kokoinen palikka kaasarin sisällä ja joka maksoi jotain 600 vanhaa markkaa.
Myös katsastusinsinööri kertoi kaasuttimen olevan Sunnyjen heikoin kohta ja yleisimmän pomppauksen aiheuttaja (pakokaasupäästöt) Muuten kehui tekniikkaa varmatoimiseksi.
Ruisku on kait pidemmän päälle varmatoimisempi. Muistan lukeneeni jostakin että kulunut kaasari on hankala saada pysymään säädöissänsä. Huonosti käyvä moottori taas rikkoo katalysaattorin ja sehän on kallis paukku.. Itsellä on jo 300tkm lasissa, ja päästöt ovat edelleen kirkkaasti alle raja-arvojen. Hyvin huolletulla moottorilla ajaa pitkälle, mutta kuluvia osia saa aina joskus uusia.
Saranoita en ole kysellyt mistään vielä, tuntuu niin "pikkuvialta" kuten itsekin sanoit :) Empä kuitenkaan usko tarvike osana saranoita löytyvän, Nissanilta jos kyselee niin heillä on myös Nissanin hinnat. Yksi vaihtoehto on katsoa romikselta, klikkaa vaikka www.autovahinkokeskus.fi Kaikkia pikkunippeleitä tuskin on laitettu nettiin, mutta kyllä varmaan jostakin kolariautosta voi saranan käydä ruuvamassa itselleen.
Olen joskus jotain hakenutkin autovahinkokeskukselta, hintataso on suurinpiirtein 1/3 uuden merkkiosan hinnasta, joten kierrätys kunniaan vaan!
Miten se kiihdytyspumpun akselin rikkoontuminen ilmeni. Ja missä se koko pumppu sijaitsee? Itselläni on 1,4 sähkökaasari ja nytkähtelee välillä niin pirhanasti. Seossolenoidi on vaihdettu ~130 tkm kohdalla, nyt 200 tkm mittarissa. Ja kiihdytysvaiheessa kun pistää lämän tiskiin moottori miettii pitkän hetken ennen kuin tapahtuu yhtään mitään. Huollossa sanovat tämän olevan ominaisuus joka kuuluu tähän malliin! EN USKO!
johtua myös perstuneista kaasuttimen kumi letkuista!!! Itselläni...siis autollani oli kylmänä käyntihäiriöitä sekä nykimistä normaalilämpöisellä moottorilla. Vaihdoin halkeilleita kumiletkuja n. 1,5 metriä ja oireet katosivat !!!!!!!!!outo juttu
Jees, kaikki kumiletkut vaihdettu sekä sähköpuoli tsekattu. Nykiminen vaan jatkuu...