Kokoomus pyrkii saalistamaan keskustalaisten ääniä vedoten yhteiseen arvopohjaan. Eihän siinä mitään, jos kesustalaiset ovat alkaneet pitää itseään hyvätuloisina porvareina. Toiseksi Kokoomus pyrkii "ostamaan" keskustalaisia ääniä maatalous- ja aluepoliittisilla mielipiteillään.
Tässä oli nyt keskustalaisilla tuhannen taalan paikka. Miksi ihmeessä MTK ja Keskusta eivät nyt sitoutu Kokoomusta myös puolueena näiden lupauksellisten mielipiteiden taakse? Vaatisitte Kataiselta, että pitää kertoa jokin vähimmäissumma, minkä Kokoomus on valmis lupaamaan maatalouden lisäkompensaatioon ja aluepoliittisiin tukiin sekä miten Kokoomus tulisi budjetissa huomioimaan maaseudun nykyistä paremmin ja millä summalla. Kokoomushan itse on aina vaatinut näitä hintalappuja, miksi ette tekin vaatisi.
SDP ja sen ehdokas Halonen ovat maaseudun tukemisen osalta olleet porvarillisemmalla pohjalla kuin porvarit itse. Halonen ei ole mennyt lupaamaan sellaista, mihin ei katsota voitavan sitoutua. Hän on sanonut, että maaseutu on paljon muutakin kuin maataloutta ja maaseutua pitäisi kehittää siis tältä pohjalta pärjäämään omaehtoisemmin. Halonen on sanonut, että maatalouden globaalit vaatimukset ja kansalliset kysymykset joudutaan varmuudella yhteensovittamaan, mihin pitäisi siis varautua. Ei turhia lupauksia äänten kalastamiseksi, vaan realismia. Vaatikaa siis Kokoomukselta kerrankin konkretiaa maaseutumyötmielisyyden taakse.
Olisi nimittäin sitten vaalitaistossa taas mielenkintoista nähdä, miten Kokoomus markkinoi pääkaupunkiseudun veronmaksajille Keskustalle antamiaan lupauksia. Nähtäisiin todella, miten halukkaita ja miten paljon ne hyvätuloiset espoolaiset olisivat valmiit satsaamaan eli esim. kuinka suureen kunnallisveron nostamiseen Espoon Kokoomus on valmis menemään.
Teillä on nyt loistava keskustalaiset päästä kehittämään maaseutua. Sitouttakaa siis ihmeessä Kokoomus lupaustensa taakse nyt, kun siihen on oiva tilaisuus. Ettei jää sitten vaan kaunopuheisuuden varaan ja tule pettymyksiä.
Tärkeä tiedotus keskustalaisille
22
684
Vastaukset
- Jaba_43
Otsikossa kaikki.
Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että kirjoitukseni on kokomuslaisittain ikävää luettavaa. Tottakai konkreettiset sitovat lupaukset ovat aina politiikassa ikäviä. Ikäviksi ne tekee se, että miten sen sitten selität, jos lupausta ei kyetäkään lunastamaan. Sen vuoksi on aina mukavampi sanoa vain ylimalkaisesti olevansa maatalouden ja maaseudun ystävä. Tarjota lämmintä kättä. Hyvin porvarillista.
- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että kirjoitukseni on kokomuslaisittain ikävää luettavaa. Tottakai konkreettiset sitovat lupaukset ovat aina politiikassa ikäviä. Ikäviksi ne tekee se, että miten sen sitten selität, jos lupausta ei kyetäkään lunastamaan. Sen vuoksi on aina mukavampi sanoa vain ylimalkaisesti olevansa maatalouden ja maaseudun ystävä. Tarjota lämmintä kättä. Hyvin porvarillista.
En ajatellut ollenkaan kokoomuslaisittain, vaan ihan sinun kannaltasi.
Minusta on ollut todella surkeaa lukea juttujasi, joista kaikista näkyy, ettet pysty puhumaan mitään myönteistä Halosesta, mutta sen sijaan keksit kaikkea kielteistä kokoomuksesta ja Niinistöstä.
Matalalle olet pannut oman rimasi näissä viimeisimmissä yritelmissäsi muuttaa keskustalaisten mielipidettä Niinistöstä ja kokoomuksesta.
Ilmeisesti olet saanut muutaman kahden vaiheilla olleen palstan lukijan äänestämään Niinistöä, mistä sinulle kiitokset. Jaba_43 kirjoitti:
En ajatellut ollenkaan kokoomuslaisittain, vaan ihan sinun kannaltasi.
Minusta on ollut todella surkeaa lukea juttujasi, joista kaikista näkyy, ettet pysty puhumaan mitään myönteistä Halosesta, mutta sen sijaan keksit kaikkea kielteistä kokoomuksesta ja Niinistöstä.
Matalalle olet pannut oman rimasi näissä viimeisimmissä yritelmissäsi muuttaa keskustalaisten mielipidettä Niinistöstä ja kokoomuksesta.
Ilmeisesti olet saanut muutaman kahden vaiheilla olleen palstan lukijan äänestämään Niinistöä, mistä sinulle kiitokset.Haluat väkisin ymmärtää kirjoitukseni väärin. Keskustalaiset äänet on jo menetetty Niinistölle. Minun arvioini oli aiemmin, että Vanhasta äänestäneistä 80 % äänestää Niinistöä ja 10 % Halosta.
Miten kirjoitukseni on Niinistön kannalta kielteinen. Eikö sinusta olekaan hyvä, että lupaukset myös pidetään. Näytetään oikeasti mitä se maaseutumielisyys tarkoittaa. Ville Itälähän Kokoomuksessa viime kunnallisvaaleissa edellytti Keskustalta juuri tällaista poliittista rehellisyyttä hintalappuvaatimuksillaan. Eikö sellainen nyt vastavuoroisesti kelpaakaan Kokoomukselle?
Eikä tämä asia ole mielenkiintoinen vain maaseutuäänestäjien kannalta, se on mitä mielenkiintoisin myös kapunkilaisäänestäjien kannalta, jotka ovat tällaisissa tulonsiiroissa tosiasiallisesti maksajina. Miksei tällaista asiaa saisi ottaa esille? En ymmärrä lainkaan näkemystäsi. Minähän peräänkuulutan vain rehellisyyttä nyt mukaan peliin. Tulen myös myöhemmin muistuttamaan tästä Kokoomuksen maaseutumyönteisyydestä. Sen jälkeen tiedetään, missä on vikapää, kun MTK aloittaa taas rutinansa. Eikö vastuuta siitä maatalousmyönteiusyydestä pidäkään ottaa?- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Haluat väkisin ymmärtää kirjoitukseni väärin. Keskustalaiset äänet on jo menetetty Niinistölle. Minun arvioini oli aiemmin, että Vanhasta äänestäneistä 80 % äänestää Niinistöä ja 10 % Halosta.
Miten kirjoitukseni on Niinistön kannalta kielteinen. Eikö sinusta olekaan hyvä, että lupaukset myös pidetään. Näytetään oikeasti mitä se maaseutumielisyys tarkoittaa. Ville Itälähän Kokoomuksessa viime kunnallisvaaleissa edellytti Keskustalta juuri tällaista poliittista rehellisyyttä hintalappuvaatimuksillaan. Eikö sellainen nyt vastavuoroisesti kelpaakaan Kokoomukselle?
Eikä tämä asia ole mielenkiintoinen vain maaseutuäänestäjien kannalta, se on mitä mielenkiintoisin myös kapunkilaisäänestäjien kannalta, jotka ovat tällaisissa tulonsiiroissa tosiasiallisesti maksajina. Miksei tällaista asiaa saisi ottaa esille? En ymmärrä lainkaan näkemystäsi. Minähän peräänkuulutan vain rehellisyyttä nyt mukaan peliin. Tulen myös myöhemmin muistuttamaan tästä Kokoomuksen maaseutumyönteisyydestä. Sen jälkeen tiedetään, missä on vikapää, kun MTK aloittaa taas rutinansa. Eikö vastuuta siitä maatalousmyönteiusyydestä pidäkään ottaa?En muuta mieltäni saivartelusi vuoksi, sillä ei kyse ole siitä, mitä kirjoitat, vaan siitä mihin kirjoituksillasi pyrit.
Jos kannatat Halosta, kehu Halosta.
Jos vastustat Niinistöä, kehu Halosta vielä enemmän.
Nykytyylilläsi et saa Haloselle yhtään lisäkannattajaa, koska Niinistövihaajat äänestävät muutenkin Halosta. Jaba_43 kirjoitti:
En muuta mieltäni saivartelusi vuoksi, sillä ei kyse ole siitä, mitä kirjoitat, vaan siitä mihin kirjoituksillasi pyrit.
Jos kannatat Halosta, kehu Halosta.
Jos vastustat Niinistöä, kehu Halosta vielä enemmän.
Nykytyylilläsi et saa Haloselle yhtään lisäkannattajaa, koska Niinistövihaajat äänestävät muutenkin Halosta.Sinulla on heikko luottamus miehen sanaan. En ole mikään kepuli, joka pettää aina. Tulen olemaan tätä samaa mieltä myös näiden vaalien jälkeen ja varmasti tuon sen täällä myös esiin. Ymmärrän tietysti, että haluat olla ottamatta kantaa itse peruskysymykseeni. Miksiköhän sen kommentoiminen on niin vaikeaa? Etkö voisi sivuuttaa motiivikysymykseni oli se miköä tahansa ja paneutua tähän maaseudun kehittämisen rahoitukseen, minkä otin esille. Miten Kokoomus aikoo kantaa siinä vastuunsa. Tähän asti sieltä on vaan aina heitetty kuraa demarien silmille. Kyllähän porvaripuolella enemmistö on, miksette hoida asioita, ettei MTK:n ja maaseutuväestön tarvitse koko ajan rutista?
- Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Sinulla on heikko luottamus miehen sanaan. En ole mikään kepuli, joka pettää aina. Tulen olemaan tätä samaa mieltä myös näiden vaalien jälkeen ja varmasti tuon sen täällä myös esiin. Ymmärrän tietysti, että haluat olla ottamatta kantaa itse peruskysymykseeni. Miksiköhän sen kommentoiminen on niin vaikeaa? Etkö voisi sivuuttaa motiivikysymykseni oli se miköä tahansa ja paneutua tähän maaseudun kehittämisen rahoitukseen, minkä otin esille. Miten Kokoomus aikoo kantaa siinä vastuunsa. Tähän asti sieltä on vaan aina heitetty kuraa demarien silmille. Kyllähän porvaripuolella enemmistö on, miksette hoida asioita, ettei MTK:n ja maaseutuväestön tarvitse koko ajan rutista?
Nyt täytyisi keksiä joku halosmainen tapa väistää kysymys. ;-)
Maaseudun rahoituksesta ja kokoomuksesta en nimittäin ole pätevä keskustelemaan, mutta pidän kyllä Niinistön tavoitetta omavaraisuuden ja huoltotalouden suhteen hyvänä.
Keinoistahan ei ole vielä päästy paljoakaan puhumaan.
- keskustalainen
Miten luulet tuollaisella loanheitolla ja keskustalaisten loukkaamisella saavasi heitä Tarja Halosen taakse?
- anteeksi
Mielipidepankilla on hätä kädessä ja todellisuudessa hänhän tukee Niinistön kampanjaa. Ja ajatelkaa, miltä MPP:stä tuntuu herätä manantaina. Ensimmäiseksi täytyy löytää uusi nimimerkki.
Ei minun motiivini ole se, että saisin keskustalaisia Halosen taakse. Uskon kyllä sihen, että neljä viidestä keskustaäänestä on näissä vaaleissa menossa Niinistölle ja ehkä joka kymmenes Haloselle. Tämän voit hyvin tarkistaa siitä laskelmasta, jonka täällä aiemmin esitin.
Minun motiivin on aukaista keskustalaisäänestäjien silmiä katsomaan, että Kokoomus myös pitäisi minkä lupaisi. Motiivini on siis jo seuraavissa eduskuntavaaleissa. Näkisin oikein mielelläni, että Kokoomus todellakin pitäisi myös maaseutumyönteiset lupauksensa. Se nimittäin tekisi gutaa äänten jakaumalla erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Miten olen tässä heittänyt lokaa ja kenen päälle. En ainakaan keskustalaisten. Minähän päinvastoin valistan heitä tässä nyt pitämään puoliaan. Onko se loanheittoa?
- mvv
politiikkaa, erityisesti maatalouspolitiikkaa kymmeniä vuosia. Ketkä ovat maaseutua puolustaneet on minulle käynyt hyvin selväksi. Tottahan Keskusta on maaseudun ihmisten puolue. Mutta tulee tilanteita jolloin tarvitaan maaseudun ja ertyisesti maatalouden tuntemusta muiltakin kun Keskustalaisilta. Näitä tilanteita tulee erityisesti silloin kun Keskusta on oppositiossa. Silloin on Kokoomus tullut maaseudun apuun. Kokoomuksessa on paljon ihmisiä joilla on yhtä hyvä asiantuntemus kun Keskustallakin. Joten kyllä Niinistön äänestäminen on hyvin luonnollinen asia maaseudun ihmiselle, se on ilmapiiri kysymys. Demarit itsekkin ovat aika ajoin valitelleet heikkoa maataloustuntemustaan.
On väärin sanoa Niinistön nyt tulleen maatalouden puolustajaksi, hän on alusta saakka asiasta puhunut, siinä mielessä Härmälänkin jotkut lausunnot on asiattomia.
Mitään sitoumuksia ei tietenkään puolueet voi antaa tässä tilanteessa, mutta presitentin mielipide on hyvä tietää.
Kokoomus on maaseudun henkivakuutus.Jos kerran on niin kuin väität, maaseudun ihmisillä ja maatalousväellä ei ole mitään syytä runinoihin. Keskustan ja Kokoomuksen voimin kyllä kyetään ja on kyetty pitämään maaseudun puolia. Meillä on ollut tällainen porvarillinen enemmistö eduskunnassa koko ajan. Älkää sitten enää tulko syyttelemään muita maatalouden väittämällä, että maaseutu ja maatalous on unohdettu. Pistäkää vaan kaikki Keskustan ja Kokoomuksen piikkiin, jos on moitittavaa.
Tämä kirjoituksesi olikin miellyttää nähtävää. Nyt löytyvät oikein syntipukit MTK:nkin narinoihin. Muistakaa sitten ottaa kanssa se vastuu.
- juha210
Tekstisi alkavat näyttää entistä enemmän suorastaan naurettavilta. Suurin osa Niinistön lailla ajattelevista ihmisistä eivät ole hyvätuloisia porvareita, eivät välttämättä edes keskituloisia, mutta silti heillä on palava halu kannattaa mahdollisuutta tulla sellaiseksi. Antamalla äänen Niinistölle, annat äänen mahdollisuuksille.
- grynderi
Olipa hölmö väite. Antamalla ääni Niinistölle annat äänen A) Nato-jäsenyydelle B) Kyykytyspolitiikalle.
- rynteri
grynderi kirjoitti:
Olipa hölmö väite. Antamalla ääni Niinistölle annat äänen A) Nato-jäsenyydelle B) Kyykytyspolitiikalle.
lääkärissä ja kiristytä se kurenauha,taitaa olla jo ylimääräistä housuissasi.
- juha210
grynderi kirjoitti:
Olipa hölmö väite. Antamalla ääni Niinistölle annat äänen A) Nato-jäsenyydelle B) Kyykytyspolitiikalle.
A) NATOon - tai sen tulevaan formaattiin - olemme menossa joka tapauksessa, sitä ei sympatia-Halonenkaan voi vastustaa kaikesta USA-vastaisuudestaan huolimatta.
B) Kokeilepa ihan nyt heti tykönäsi, miten pitkälle pystyt ponnistamaan suorilta jaloilta. Mieti sitten uudelleen, miten suuri positiivinen vaikutus kyykkyyn menemisellä on. Kehotin jo kerran täällä mvv:tä hankkimaan puoluekannatuskartan ja lähtemään sitten tutkimusretkelle pääkaupunkiseudun alueille. Sinulle voin suositella samaa. Kun olet tällaisen tutkimusretken tehnyt, kerropa sitten vaikka vähän korrelaatioita sen suhteen, miten kalliita ovat asuntojen hinnat Kokoomuksen kannatusalueilla verrattuna muihin.
Kun Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa on noin 20 %:n luokkaa, olen sata varma siitä, että kannattajista valtaosa sellaisia, joiden tulo- ja varallisuustaso on parhaimman neljänneksen kohdalla. On joukossa varmaan myö sellaisia nuoria, jotka tietävät jo nousevansa tuohon samaan tuloluokkaan melkoisella varmuudella.
Sinä siis arvelet, että esim. jollakin pitkäaikaistyöttömällä on sellainen palava halu porvariksi, että hän jo nyt äänestää Kokoomusta.
Sori, mutta ei oikein ole tästä maailmasta sinun juttusi. Kattelepa vaikka se "Nousukausi" -elokuva, niin saat vähän tatsia todellisuuteen.- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Kehotin jo kerran täällä mvv:tä hankkimaan puoluekannatuskartan ja lähtemään sitten tutkimusretkelle pääkaupunkiseudun alueille. Sinulle voin suositella samaa. Kun olet tällaisen tutkimusretken tehnyt, kerropa sitten vaikka vähän korrelaatioita sen suhteen, miten kalliita ovat asuntojen hinnat Kokoomuksen kannatusalueilla verrattuna muihin.
Kun Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa on noin 20 %:n luokkaa, olen sata varma siitä, että kannattajista valtaosa sellaisia, joiden tulo- ja varallisuustaso on parhaimman neljänneksen kohdalla. On joukossa varmaan myö sellaisia nuoria, jotka tietävät jo nousevansa tuohon samaan tuloluokkaan melkoisella varmuudella.
Sinä siis arvelet, että esim. jollakin pitkäaikaistyöttömällä on sellainen palava halu porvariksi, että hän jo nyt äänestää Kokoomusta.
Sori, mutta ei oikein ole tästä maailmasta sinun juttusi. Kattelepa vaikka se "Nousukausi" -elokuva, niin saat vähän tatsia todellisuuteen.Ajattelumallisi ontuu jo heti siinä, että kuvittelet Helsingin ja sen lähiympärysalueiden olevan koko Suomi. Oletko ajatellut, että muuallakin on elämää, ja hyvää sellaista kaikilla mittareilla mitattuna. Elämää mahdollisuuksia täynnä.
Heittosi ptkäaikaistyöttömien haluun rikastua jatkaa avauksesi tasokasta linjaa. Pitkäaikaistyöttömien osuus suomalaisista on meidän kaikkien onneksi hyvin pieni, ja pienenee koko ajan. juha210 kirjoitti:
Ajattelumallisi ontuu jo heti siinä, että kuvittelet Helsingin ja sen lähiympärysalueiden olevan koko Suomi. Oletko ajatellut, että muuallakin on elämää, ja hyvää sellaista kaikilla mittareilla mitattuna. Elämää mahdollisuuksia täynnä.
Heittosi ptkäaikaistyöttömien haluun rikastua jatkaa avauksesi tasokasta linjaa. Pitkäaikaistyöttömien osuus suomalaisista on meidän kaikkien onneksi hyvin pieni, ja pienenee koko ajan.En minä sellaista kuvittele, mitä väität. Pääkaupunkiseulla tutkiminen on vaan helpompaa, kun kävelymatkat ovat lyhyitä. Mutta ei sen puoleen, kyllä tämä sama pätee maaseudulla. Siellä Kokkomuksen kannattajia on ollut hyvin harvassa.
- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
En minä sellaista kuvittele, mitä väität. Pääkaupunkiseulla tutkiminen on vaan helpompaa, kun kävelymatkat ovat lyhyitä. Mutta ei sen puoleen, kyllä tämä sama pätee maaseudulla. Siellä Kokkomuksen kannattajia on ollut hyvin harvassa.
Maaseudulla on tulevana sunnuntaina suunnaton määrä Niinistön kannattajia.
- anti keris
esiintyminen on Helsingissä suurinta sillä alueella, jossa on suurin kepulaispopulaatio/km2 ???? (Eduskunta)
Sitä kaasua riittää ihan kansallisaarteiden tuhoamiseeen asti;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549