Kuulun sorrettuun vähemmistöön eli olen armoton tupakkimies. Sortovallan alla me armottomat tupakkimiehet olemme kuitenkin toisillemme hyvin solidaarista väkeä. Taisto taukoaa tupakkitauon ajaksi, eikä kukaan meistä ole toisilleen se lähimmäinen, joka antaa tarvitsevalle kiven tämän pyytäessä tulta ta peräti suitsuketta huuleen hulmahtelemaan. Toteutamme siis myös Jeesuksen opetusta päivittäisessä elämässämme.
Tupakointiin liittyy paljon muutakin hyvää. Tupakoitsijan psykologinen silmä on hyvin kehittynyt. Hän osaa lukea kanssatupakoitsijansa mielenliikkeitä usein kuin avointa kirjaa. Varttunut, sanokaamme parikymmentä vuotta tupakoinut sauhuttelija osaa tehdä jo varsin pitkälle menevän ja oikeaan osuvan luonneanalyysin pelkästään kanssatupakoitsijan pääasiallisesti käyttämästä savukemerkistä.Tämä yhdistettynä hänen käyttäytymiseensä tupakoinnian aikana paljastaa hänessä sellaisia piirteitä, jotka muuten jäisivät monelta psykiatriltakin huomaamatta (monet psykiatrit ovatkin osin tästä syystä armottomia tupakkimiehiä) Pintapuolisen arvion voi tehdä jo pelkästään tietämällä kenen tahansa tupakoitsijan mieleisen savukkeen itse tupakoijaa siis tapaamattakaan.
Siispä kysynkim teiltä, että mikä on Salen käyttämä tupakkimerkki? Tuskin kuitenkaan Salem? Entä maistuuko piippu Salelle ja käykö edes poikkeustilaneessa köyhän työttömän tai muuten vain käsistään kätevän kääräisemä sätkä? Entäpä onko Salella kokemuksia nuuskasta? Tällä voi olla merkitystä läntisten naapurisuhteiden hoidolle, enmmän kuin mitä mahorkan tapauksessa on itärajan takana.
Itse en Salea tällä kertaa äänestä, koska on mielestäni parempikin vaihtoehto, mutta tiukan paikan tullen ja kahden armottoman tupakoitsijaehdokkaan välillä voisin ratkaisun tältä pohjalta tehdä. Silti arvostan Salea juuri hänen rohkean sauhuttelun vuoksi ja siten sorretun vähemmistön, armottomien tupakkimiesten ja naisten sielunveljenä ja sisarena.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.