vaikka tiedän että meistä ei koskaan tule mitään. Kesällä sen vasta viimein hyväksyin kun näimme. Mutta eilen kun tiskasin (voiko olla paskempaa hommaa), huomasin että hymyilin kun mietin meidän ekaa kesää, kun istuimme rantakalliolla ilta-auringossa. Mua jännitti niin paljon, ja mua jännitti vielä monta vuotta myöhemminkin. Jos olisin vain uskaltanut näyttää sisimpäni, kertoa sinulle kaiken sen mitä ajattelin...en tiedä olisiko se vaikuttanut tulevaan. Tuskinpa, sillä olemmehan kuin eri planeetoilta. Silti meitä yhdistää jokin mieletön voima, jonka kummatkin huomaamme joka kerta kun olemme kohdanneet. Sä olet ainoa, johon olen ollut kunnolla rakastunut. Elämää ja arkea en koskaan kanssasi jakanut, joten tasapainoisesta rakastamisesta en tiedä...se oli haaveeni, rakastaa sinua joskus miehenäni, lasteni isänä. Vaikka aikaa on kulunut, ja olen saanut itsevarmuutta lisää..minkä sinäkin huomasit, en silti kyennyt sanomaan kuinka paljon olet minulle merkinnyt. Sä olet aina se, joka saa mut tuntemaan itseni ujoksi pikkutytöksi. Näimme viimeksi syyskuussa eräässä tapahtumassa. Sen jälkeen en ole susta kuullut mitään, mutta ehkä se on hyvä niin. En kuitenkaan koskaan unohda sinua, sulla on aina paikka sydämessäni.
Vieläkin mietin sinua...
oikein arvasit silloin
31273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa. Jos kohtaisi, unelmat särkyisivät ja todellisuus voisi olla painajaista. Mielikuvitus voi tehdä kepposet. Ja ajan kanssa huomaat että siellä sydämessä onkin jotakin omaa tunnetta, joka ei riipu hänestä.
optimisti! Kuollaan samantien pois..
varten, ei menneissä elämistä.
Mene ulos, tapaa ihmisiä ja lakkaa paisuttelemasta yksiksesi ihania nuoruusmistoja. Aika kultaa- mutta myös vääristää muistosi.
Miksi pitäisi olla toiselle ikuisesti kiitollinen?
koettasit päästä elämässäsi eteenpäin.