Nalkuttava pressa

Nalkuttava persistentti
Kirjoittanut: Kuvittele EU:n kokoukseen 27.1.2006 klo 08.43


Presidentti
Nalkuttava 27.1. 08:10
Kuka muu on huomannut? Sehän nalkuttaa.

Olen seurannut Haloskan käytöstä Niinistön kanssa vaalikeskusteluissa ja ihmettelen, kun hän on lopulta paljastanut todellisen minänsä. Halonen nalkuttaa eikä anna suunvuoroa toiselle.

Nalkuttava nainen presidenttinä on kauhistus kaikille miehille.

Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista jäkätystä, mitä olemme saaneet nähdä.

Nyt ymmärrän, miksi hänestä ei pidetä työpaikallaan.

Kukaan ei kauaa pysy siellä selväjärkisenä kuunnellessaan aamusta iltaan sitä yhtä ja samaa nalkutusta.

Vain mies osaa olla asiallinen eikä syyllisty naisille tyypilliseen lajiominaisuuteen; nalkutukseen.

Kuvittele Halonen EU:n kokouksessa nalkuttamassa.

Nalkutus on naisten äärimmäinen ase nujertaessaan miestä.

ÄÄNET NIINISTÖLLE, joka ei nalkuta, vaan on asiallinen johtaja.

Näin on

t:ravel,

presidentin mies
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen lukenut, että Halosen ilmaantuessa EU:n kokouksissa muiden maiden pressojen lähelle, selät alkavat kääntyilemään ja puhetta otetaan toiseen miespresidenttiin siten, että ei sovi tulla häiritsemään. Nyt ymmärrän, eihän tuo nainen anna mitään suunvuoroa toiselle, miten me jouduimme tämmöiseen tilanteeseen EU:ssa, hus pois pressa EU:n kokouksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU:ssa häiritsee kirjoitti:

Nalkuttava persistentti
Kirjoittanut: Kuvittele EU:n kokoukseen 27.1.2006 klo 08.43


Presidentti
Nalkuttava 27.1. 08:10
Kuka muu on huomannut? Sehän nalkuttaa.

Olen seurannut Haloskan käytöstä Niinistön kanssa vaalikeskusteluissa ja ihmettelen, kun hän on lopulta paljastanut todellisen minänsä. Halonen nalkuttaa eikä anna suunvuoroa toiselle.

Nalkuttava nainen presidenttinä on kauhistus kaikille miehille.

Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista jäkätystä, mitä olemme saaneet nähdä.

Nyt ymmärrän, miksi hänestä ei pidetä työpaikallaan.

Kukaan ei kauaa pysy siellä selväjärkisenä kuunnellessaan aamusta iltaan sitä yhtä ja samaa nalkutusta.

Vain mies osaa olla asiallinen eikä syyllisty naisille tyypilliseen lajiominaisuuteen; nalkutukseen.

Kuvittele Halonen EU:n kokouksessa nalkuttamassa.

Nalkutus on naisten äärimmäinen ase nujertaessaan miestä.

ÄÄNET NIINISTÖLLE, joka ei nalkuta, vaan on asiallinen johtaja.

Näin on

t:ravel,

presidentin mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu