TV-vetoinen presidenttikampanja on perustunut henkilökohtaisen sympatian herättämiseen. Tasavallan tärkeimmän viran täyttämisen ei saisi jäädä satunnaisten ja helposti manipuloitavisa olevien henkilökohtaisten tunteiden varaan. Järkevä ja reilu työnantaja eli äänestäjä pyyhkii valintatilanteessa henk.kohtaiset mieltymykset hetkeksi pois ja tekee ratkaisunsa sen mukaan, mikä hänen mielestään palvelee parhaiten Suomen etua.
Halonen ja Niinistö ovat kumpikin hyviä. Suomi tarvitsee mahdollisimman monen elossa olevan ja aktiivisen presidentin työpanoksen. Jos Sauli Niinistöstä tulee Tasavallan Presidentti, presidentti Halonen jatkaa presidenttina samalla tavalla kuin Martti Ahtisaari nykyisin. Entinen presidentti pystyy edistämään Suomen ja itsensä kannalta tärkeitä arvoja Suomessa ja maailmalla. Jopa paremmin kuin istuvana presidenttina, sillä hänen asemansa on riippumattomampi ja sanomansa uskottavampi.
Vaihtoehto b). Halonen valitaan jatkokaudelle, Niinistö palaa Eurooppaan ja tulisi Esko Ahon tavoin väistymään vähin äänin Tasavallan poliittiselta areenalta. Tämä on Suomen kannalta valitettavaa aivovientiä ja tuhlausta. Halosen jatkokaudelle valinta ei myöskään tuottaisi mitään uutta lisäarvoa verrattuna siihen että TP:ksi valitaan joku toinen ja Halonen jatkaa aktiivisena entisenä Koko Kansan presidenttinä.
Näin laskelmoiden kannattaa valita TP:ksi Sauli Niinistö. Näin saadaan kaksi yhden hinnalla: varmistetaan kahden presidenttitasoisen henkilön työpanos Suomen hyväksi useaksi vuodeksi eteenpäin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Halonen on paha, äärivasemmistolainen radikaali kommunisti ja DDR tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja, joka on vain odotellut SDP:n savuverhon suojissa valtaan pääsyänsä.
Hulluja olette suomalaiset, kun ette tätä tajua.